Maanantai, viikon ensimmäinen sekä vuoden viimeinen päivä. Aamu alkoi normaaliin tapaansa jalkatreenillä, joka vedettiinkin hyvällä tahdilla läpi. Kahden yhden jalan kyykky -setin jälkeen oli ensimmäistä kertaa oksennus lähellä. Hetken joutui puhaltelemaan ennenkuin jatkoin mutta yhtään ei höllätty! Jalat, varsinkin pohkeet, ovat vielä sen verran jumissa porraskiipeilystä että varovaisemmin joutui kyllä ottamaan.

Hieman haukotuksia mahtui myös treenin sekaan, nukuin viime yönä vain 4-5 tuntia. Ei ole lähelläkään normaalia unimäärääni, joten hieman on pää sekaisin. Unettomuteen oli tosin erittäin hyvä syy: kävimme eilen katsomassa asuntoa, muutaman tunnin mietinnän jälkeen soitimme tarjouksen myyjälle ja saman puhelun aika OSTIMME sen. Sellainen kevyempi lopetus vuodelle.
IKIOMA ASUNTO! Iiiik. Käääk. Apua!
Oon shokissa, onnellinen, pelottaa.. Todellinen tunteiden mylly! Päällimmäisenä kuitenkin onnellisuus. Vuokrakämppä on irtisanottu, asioita alettu hoitaa ja muutto on tammikuussa! Ensiasunnon osto siis voidaan vetää tulevan vuoden tavoitelistalta yli. I-HANAA! Paljon hehkutusta. Anteeksi. :)

Päivästä vielä paremman teki rakkaan ystävän yllätyskäynti työpaikallani. Hän asui Norjassa viimeiset kuusi kuukautta ja oih, kaipuu oli kova. Nyt on treenimimmi takaisin Suomen maalla ja suunnitelmia on palapeleistä tankotanssiin ja thai-nyrkkeilyyn. Jännää! :) Uusia lajikokeiluja sekä treenimuotoja on tarkoitus ensi vuonna tehdä paljon!

Nyt vihdoin töistä kotiin, suunnitelmat vielä auki. Rauhallisissa merkeissä mennään, uudet villasukat jalassa juoden lempivalkkaria. Mitä teidän juhlasuunnitelmiin kuuluu? Alkoholin kanssa vai ilman?

Vuoden viimeisen treenin jälkeen on helppo hymyillä. Tästä on mahtava jatkaa tulevaan vuoteen!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Kiitos että olette olleet mukana tähän asti, ensi vuonna uudet kujeet!

xxo,
Janina

Janina Pohja avatar

Published by

6 vastausta artikkeliin “Vuoden viimeinen ja uskomaton uutinen!”

  1. Maiju avatar

    Vau, onnea! Iik, pääset sisustaan ihan omaa kotia! Tänään ihan rauhassa kotona täällä ;)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kiitos paljon! Vieläkin pieni shokki, mutta tasaantumaan päin. Eiköhän sitä ala ymmärtämään kun pääsee remppaamaan ! :)Huomasin että rauhallinen UV sopii itselleni paljon paremmin kuin keskustassa aamutunneille humppaaminen. Ihana herätä skarppina treenaamaan!

      Tykkää

  2. Marika avatar

    Oi mahtavaa, onneksi olkoon omasta asunnosta muru<3 ja ihanaa ja onnellista uutta vuotta!!!

    Tykkää

  3. Veera avatar

    Onnea uudesta kodista! :)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kiitos Veera! <3 Saa nähdä miten treenaus sujuu pikkuremontin ja muuton seassa. Haastetta heti alkuvuoteen. :)

      Tykkää

Jätä kommentti