Alive and kicking !

Ihanaa torstai-iltaa kaikille!

Aikaa viime postauksesta on kauan. Edelleen elossa ja eteenpäin painetaan. Kiirettä on pitänyt, mutta pikkuhiljaa alkaa oma päivärytmi taas löytymään. Hyvä niin, sillä viime keskiviikon muutosta tähän päivään on päivät olleet enemmän ja vähemmän kaoottisia ja hektisiä.
Asunto alkaa olemaan jo koti. Olen tarkoituksellisesti pitänyt niin tietokoneen kuin telkkarinkin (musiikin kuuntelua lukuunottamatta) kiinni, koska halusin laittaa tavarat nopeasti paikalleen ja saada itselleni tärkeät ja rauhoittavat kynttilät esille ja palamaan! :) Ne tekevät kodin.

Viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä olikin SuperBowl eli amerikkalaisen jalkapalloliigan finaali. Matsi itsessään starttaili vasta yhden aikaan yöllä. Saimme vieraaksemme ihania ystäviä ja nautimme yhteisistä hetkistä. Pääni painoin tyynyyn kun kello näytti 5:57 AM, joten ei ihme että on rytmit sekasin. Oli kyllä valvomisen arvoinen matsi! :)

Viime viikolla salikäyntejä kertyi tasan 0. Muutto oli prioriteettina numero yksi. Ruokailut ovat menneet kuitenkin nappiin ja oma olo on todella hyvä. Omin neuvoin mennään vielä, mutta hyvällä ruokavalio-pohjalla on helppo selviytyä. Nyt kun treenit saadaan kehiin myös niin hyvässä vauhdissa ollaan! Meillä on vielä hieman opeteltavaa kuinka kauan salille kävelee ja kuinka paljon tarvitsemme enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Sali ei onneksi vieläkään ole kaukana ja ensi viikolla yritämme keretä käymään isännöitsijätoimistossamme hakemassa avaimen taloyhtiön kuntosalille! Miko palaa juurilleen, hän nimittäin aloitti treenaamisen kyseiseltä salilta. Muutimme siis hänen lapsuuskodin viereen.

Olen tulevasta keväästä ja kesästä aivan innoissani! Muuton keskeltä kerkesin katsomaan takapihamme lasten kiipeilytelineitä ja kenttää, kuinka monta treenivariaatiota niissä voikaan tehdä! Suunnitelmat ovat jo tuloillaan. :) Ihanan helppo kävellä ovesta ulos ja treenata siinä. Mikään ei voisi olla helpompaa.

Ensi viikolla pääsen kunnolla takaisin omiin rutiineihin ja odotan sitä enemmän kuin paljon! Blogin päivityksestäkin tulee päivittäistä ensi viikosta, mulla on niin paljon ideoita toteutettavana!

Tässä muutama kuva menneiltä päiviltä.

 Uudesta eteisestä moikka! 

 Sama maisema, ennen salia ja salin jälkeen. Ihana lumi!

Samalla kaavalla menee kaikki ruuat, viime viikonloppuna herkuttelin kaneli-chili kahvilla! 
Vaatehuoneen remontointi starttailisi tässä kohta, joten kiirettä pitää!
Mitä teille kuuluu? Sujuuko treeni ja ruokailut? :) 

xxo,
Janina

8 ajatusta artikkelista “Alive and kicking !

  1. Sonija sanoo:

    Mukava kuulla että pääsette pikkuhiljaa asettumaan uuteen kämppään ja että salikin löytyy niin läheltä. :)Ps.Voi sentään noita sun kuvia… ei voi muuta sanoa kun että aivan mahtavaa! (Sain taas tästä postauksesta paljon lisämotivaatiota työskennellä omien tavotteiden eteen, tack så mycket :) )

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Kiitos! :) Itseänikin motivoi kuvien vertailu, omat silmät välillä huijaa – ihankuin peilistä katsoisi edelleen se entinen. Mutta onneksi on muutoskuvia otettu aikaisemmin, nyt pitäisi kyllä taas starttailla niiden otossa ! :)Ihana kuulla, että motivoin. Iso kunnia! :)

      Tykkää

  2. Sirpale sanoo:

    Ihania ruokakuvia :))) Täällä sujuu reenit paremmin kuin ruoka…tai no siis emt :D

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Aikaisemmin tuntui itsellekkin, että treeni kulki paremmin kuin ruoka. Se onneksi tasoittuu :) 80% terveellistä, 20% mitä mieli tekee. Näin ainakin itselleni toimii. :) Toki nyt eri tilanteessa kisojen alla.

      Tykkää

  3. Siiri sanoo:

    Täällä sujuu reeni, ruoka ei :D hahha!

    Tykkää

  4. Reetta sanoo:

    Jee, olet takaisin! Ihanaa kun pääsette asettumaan uuteen kotiin, se on ehkä paras fiilis ikinä <3Täällä sujunut treenit ja ruoat, entiseen tahtiin mennään :)

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Joku on kaivannut! Hihii. Ihana sinä! <3Jotenkin tuntuu, että oikeasti oma omistusasunto olisi heti enemmän koti kuin vuokra. En tiedä. Tää on parasta! :)Hyvä kuulla, että kaikki rullaa! Kivat lounastauot teillä ollu! ;)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: