Ihana elämä!

MOI !

Kuinka onnellinen voi ihminen olla?
Tällähetkellä capslock-onnellinen! Tekisi mieli kirjoittaa kaikki isolla, sillä kyllä hymyilyttää!
Miten teidän Ystävänpäivän vietto meni? 

Vaikka itseltäni eilinen ystävänpäivä meni melkolailla ohi, on tämä viikko ollut hurjan hyvä! Maanantaista lähtien sain hyvän startin treeneihin, jostain olin saanut itselleni turbolatauksen ja vielä tänään, perjantaina, ennen viikon toista jalkatreeniä oli takareidet juntturassa! Kyllä osu ja upposi maanantaina jokainen liike niin että humpsahti. Hehe. Tein suunnitteltujen liikkeiden lisäksi vielä hyppyjä, jotka sitten veivät viimeisetkin voimanrippeet. Eikä haitannut, olotila oli sanoinkuvaamaton.

Tiistaina sai kyytiä selkä sekä hauikset, keskiviikkona rinta ja ojentajat. Eilen nautin lepopäivän lihasjumeista. Tänään aamusta, niinkuin yllä mainitsinkin, jalat saivat tuta uudestaan. Syväkyykky, seitsemän jalkaprässi settiä ja muut tiukat liikkeet tuntuivat oikeassa paikassa. Jokaista päivää on myös innostanut tuplatreeni, eli aerobista on nyt lisätty urakalla. Reipasta ylämäkikävelyä, puoli tuntia.

Tänään tuota aerobista siivitti ymmärrys siitä, että tänään se alkoi! Nimittäin Fitnessmalli 2013-hakuaika! Kylmiä väreitä, leveää hymyä ja ihania viestejä ystäviltä – tunne on käsittämätön. Olen tehnyt jo nyt niin paljon töitä tämän eteen ja tulosta oikeasti on tullut! Enemmän kuin koskaan ennen samassa ajassa. Jesjesjes! :)

Kaivoin tänään myös sykemittarin vaatehuoneemme uumenista, en ole ikinä ollut sen ahkera käyttäjä, mutta nyt ajattelin aloittaa sen käytön pelkästä mielenkiinnosta. Katsotaan miten tuo lähtee luistamaan.
Käytättekö te urheillessa sykemittaria? 

Hyvä meininki näkyi myös sykemittarista! 

Viikko ollut niin reipas vaikkakin kiireinen, että päätin palkita itseni ihanilla Victoria’s Secretin tilauksella. Olen potenut jo pitkään bikini-ongelmaa, joten samalla päätin taklata sen kumoon. Nyt on uudet bikinit matkalla luokseni, toivotaan kokojen olevan oikeat. :) Tekin näette ne kunhan saan paketin käsiini!

Vielä enemmän syytä iloon! ;) Uudet bikinit ja muuta kivaa.

Tänään on töistä vapaapäivä, tarkoittaa eteisen kaapin purkamista, vaatehuoneen tyhjentämistä ja sen valmistelua remonttiin. Viikonloppu menee muuten töiden ja treenien merkeissä.
Miten te vietätte viikonloppunne? 

xxo,
Janina

6 ajatusta artikkelista “Ihana elämä!

  1. Kati Santala sanoo:

    Ihana lukea postauksia!! Oih, ollaan taalla ihan onskuja ja pidetaan sulle isosti peukkuja fitnessmallin hakuun!!! Teddy tossa tokaisi etta kunpa sun tekstit olis englanniksi et sekin ymmartaisi. Kovin ollaan ylpeita sun kehityksesta ja ilolla oon kertonu kaikille kui mun tuleva sister-in law on treenannu ja dietilla saanu elaman mallilleen. Teddy myos muuten on alkanu treenaa ja ruokavaliolla mennaa eteenpain. Life is pretty awesome isn’t it!!! We love it, everything that comes along.. :o))

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Te ootte ihania! Kuinka monella on Australiassa asti tuollainen tukijoukko? Ei kovin monella! <3Tuolla oikeassa yläkulmassa on google translate, joka ehkä jeesaa Teddyä jonkin verran. ;) Osan se jättää kyllä kääntämättä kun puhekieltä kirjoitan, mutta niissä voit auttaa :) Hhii, voi sua! Oisittepa täällä! <3 Ihana kuulla että Teddyn kuntoutuminen etenee vauhdilla, jes! Tietää kuinka aktiivinen sekin on niin tärkeää että paranee ja pääsee taas sporttaamaan! :)

      Tykkää

  2. Anonymous sanoo:

    Heippa Janina! Voitko laittaa taas tilanne päivitystä kuvilla miltä näytät taas:)?? On jotenkin aina niin kiva nähä konkreettisesti miten etenee:) Sun blogias on kiva lukea, oikeastaan tää on ainut mitä luen koska kaikkien fitnessmallien blogit keskittyy liikaa siihen treenaamiseen ja syömiseen, sulla on ihanan paljon kaikkea kivaa:) Hyvän tasapainonen! Hyvää viikonloppua:))!

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Moikka!Kiitos paljon, mukava kuulla että tykkäät! Kehityskuvia on tulossa, itsekin haluan niitä. :) Ensi viikolla julkaistaan! Yritän pitää blogini sellaisena, jota itse tykkään lukea. Kehittämistä toki aina löytyy! :)

      Tykkää

  3. Anonymous sanoo:

    Ainiin ja vielä lisäkysymys edelliseen, milloin aloitat siellä fitfarmin valmennuksessa vai ootko siis jo alottanut:)?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: