Terkut täältä sohvan pohjalta. Hieman on henkisesti raastavaa, kuinka alkuvuosi tuntuu menneen sairaudesta toiseen. Treenit ovat kärsineet enemmän ja vähemmän viikosta toiseen. Hirveästi ei naurata, kun pitäisi pystyä keskittymään täysillä treenaukseen. Kipeänä on myöskin hankala syödä suunnitellusti, sillä ainakin oma ruokahaluni katoaa pahanolon tullessa. Turha on toisaalta, jossitella mitä jos en olisi kipeä, mitä jos olisin nyt treenaamassa, mitä jos pystyisin syömään suunnitelman mukaan… En voi asialle tehdä muuta kuin levätä ja sen avulla parantua mahdollisimman nopeasti.

Nämä ovat päiviä, jolloin itsensä epäileminen kasvaa. Kun ei pääse tekemään asioita, jotka ovat tarvittuja finaaliin päästäkseni, on kantti kovilla. Peiliä tuntuu tuijottavan tuplasti enemmän ja varmasti huomaan jokaisen ylimääräisen neste-desin. Tämänkin takia makaan mahdollisimman paljon sohvalla, jotten kävelisi peilien ohi, ne nimittäin kiinnittävät huomioni.

Hiilareita on yllättäen taas syöty enemmän kuin muuten, jotta elimistö jaksaa parantaa itsensä. Muistakaa tekin tämä, vaikka kuinka epäloogiselta tuntuisi syödä enemmän vain maatessaan, on elimistön tärkeää saada hieman enemmän energiaa parantuakseen.
Olen syönyt keittoja sekä rahkaa reilulla mehukeitolla. Pähkinöitä ja marjoja. Yritän pitää ruoat mahdollisimman tarkasti ohjelman mukaisina. Onneksi tee on omaa herkkuani, sitä olenkin juonut litroittain eri makuina. :)

Viime viikko olikin melko tiukka, 9 treeniä 5 päivässä eli 2 täyslepopäivää. Tällä viikolla olisi suunnitelma tehdä yksi aerobinen enemmän, mutta katsotaan pääsenkö huomennakaan vielä takaisin salille. Toivoa saa.

Miko tietää kuinka minä paranen parhaiten.

Toivottavasti te olette pysyneet paremmin terveinä kuin minä. 

xxo,
Janina