Mahtipäivää!

Viime viikkoisesta katsauspostauksesta tuli hyvää palautetta, joten jatkan niiden tekemistä. :)

Liikunnat näyttävät tältä:
Ma: Aamuaerobinen + olka-ojentajatreeni
Ti: Lepo
Ke: Aamuaerobinen + selkätreeni
To: Aamuaerobinen + rintatreeni
Pe: Aamuaerobinen
La: Lepo
Su: Aamuaerobinen + jalkatreeni

Viikko oli melko kiireinen ja tuntui jopa todella pitkältä. Treenit sujuivat hyvin ja liikkeet osuivat nappiin, kunnes tuli sunnuntai. Sunnuntai tuo viikkoni murheenkryyni. 1,5 viikkoa dieetillä ei näkynyt sunnuntain aamupainossa niinkuin olisin toivonut, mikä laittoi miettimään mennyttä viikkoa. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? En ole ruokavaliosta lipsunut kertaakaan, eikä se ole käynyt mielessäkään. Treenitkin olen vetänyt loppuun asti pitäen PT:ni vinkit ja tsempit mielessä.

Muutama päivä sitten näin unta, että söin todella ison sokerimunkin. Voi sitä kauhun määrää kun unessa ymmärsin, että minun pitäisi tunnustaa tuo lipsahtaminen Sadulle. Kääk! Onneksi se oli vain uni, herätessä oli lievä paniikki päällä mutta siitä selvittiin hengittelemällä. :)

Keskiviikkona sekä torstaina tein treenit perä-perään. Aamuaerobisen jälkeen kotiin aamupalalle, jonka jälkeen kipittelin reippaasti lihaskuntotreenin pariin. Hyvät setit ja hyvä meininki! Työvuorot ja muut menot olivat noina päivinä koko päivän kestäviä, joten aamupäivät pyhitin treeneille. Aikaisemmin olin miettinyt miten selviäisin, jos joutuisin tekemään treenit ”back to back”, mutta hyvinhän se meni. Samanlaisia päiviä on tulossa varmasti vieläkin, niiden toimivuus on vain järjestelykysymys.
Mukanani kulki kolme ateriaa, jotta ateriarytmissä ja dieetissä pysytään hitustakaan lipsumatta.

Palataan tuohon sunnuntaipäivään. Vaa’an lukemien jälkeisestä pettymyksestä selvinneenä suuntasimme jalkatreenin pariin. Salilla oli yllättävän paljon porukkaa, joten smith-laitteen ollessa varattuna suuntasin ensimmäisenä jalkaprässin pariin. Prässäys meni ihan mukavasti, tsemppasin settien läpi vaikka polveni alkoi vihoittelemaan. Jatkoin treenaamista askelkyykyillä, joiden aikana vihlominen kävi todella häiritseväksi. Jalkatreeni loppui kyyneliin. Henkinen kantti petti pahasti ja yritänkin para-aikaa saada varattua ortopedilleni aikaa, jotta saadaan heti häiritsevästä asiasta kiinni. Polvi on varmasti vain rasittunut aamulenkeistä, joihin se ei ollut tottunut. Ostoslistalla on myös uudet lenkkarit, joilla saamme askellusta korjattua. Katsotaan miten käy, eiköhän polvenkin kunto helpotu kunhan se saa lepoa. Silti v**utus on kova kun kuvauspäivä lähenee ja treeneihin pitäisi päästä panostamaan 125% ! Kuitenkaan oman hyvinvointini kustannuksella en lähde tekemään.

Sunnuntain lepäsin siis kotona elokuvia katsellen ja jalkaa lepuutellen. Eiliselle aamulenkille lähdin varovasti painelemaan, mutta polvi kesti pitkän hölkän todella hyvin. Vielä kun saisin aikaiseksi varata hieroja-ajan sekä venytellä kotona, niin hyvissä uomissa oltaisiin. :)

Lauantaina oli myös ensimmäinen FAST:n promootiokeikka. Kyseessä oli Recovery & Protein – uutuuspatukoiden sekä -juomien maistatusta – yksin! :) Keikka meni todella hyvin, muutaman tunnin jälkeen oli puolet maistatustuotteista menneet ja itselläni mahtava fiilis! On helppoa edustaa brändiä, johon itse luottaa ja jonka tuotteita käyttää. Keikalle lähti tietenkin omat ruuat mukaan, missäpä muussakaan kuin kätevässä 6 Pack Fitness -kylmälaukussa, josta vinkkasin teille täällä. :)

Kaiken kaikkiaan viikko oli todella hyvä. Kaikki elämän osa-alueet eivät ole aina olleet kohdallaan tai sillä tasolla kuin itse haluaisin. Muutosten ja tekemisen kautta olen alkanut nauttimaan elämästäni enemmän ja enemmän. Ei tässä hirveän huonolla fiiliksellä voisi ollakkaan.

Ihana elämä.

Miten teidän viikko sujui? Pääsittekö treeneitavoitteisiin? 


xxo,
Janina

Janina Pohja avatar

Published by

14 vastausta artikkeliin “Herkku-unien viikko”

  1. mea avatar

    nam mitä ruokia :-)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Hihi! Nameja ne onkin! Ei ”dieettiruuan” tarvitse olla tylsää. :) Huomenna tulossa hyvä reseptivinkki! Oon innoissani ;)

      Tykkää

  2. Emilia Tuukkanen avatar

    Tsemppiä valmistautumiseen ja voimia dieetille, vaatii aikamoista luonteenlujuttua viedä se loppuun asti kunnialla :)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kiitos Emilia! :) Mulla on mahtava tukijoukko niin kotona kuin täällä bloginkin puolella. :)

      Tykkää

  3. Niina avatar

    Mitä kaikkea sulla on mukana tossa rahka/puuro/mehukeitto/tms lautasella ?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Moi Niina!Siinä on rahkaa, vehnälesettä, mehukeittoa, soijalesitiininrakeita ja marjoja. NAM! ;)

      Tykkää

  4. Anonymous avatar
    Anonymous

    Se tunne kun paino ei putoa vaik on treenannut tosi paljon ja syöny terveellisesti on kamala. Ite joskus harrastin painoluokkaurheilulajia missä piti pudottaa painoa kisoihin aina isoja määriä, vaikkakin sun tilanne nyt on ehkä eri kun pikanen painonpudotus kisoihin niin toivotan silti paljonpaljonpaljon tsemppiä! Kiva seurailla sua:) Kyllä se paino siitä tippuu!

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kiitos paljon! Sun tilanteessa painon pudotus onkin ollut tärkeää. Fitnesspohjallahan se ei edistystä sataprosenttisesti kerro, mutta silti kyllä se olisi henkisesti helpompaa jos se näkyisi sielläkin. Jotenkin menee itsekin sekaisin. Pää toimii hieman jätättäen! :)

      Tykkää

  5. Anonymous avatar
    Anonymous

    Tää on varmasti jostain selvinnyt jo aikasemmin, mutta siis mihin kisoihin treenaat? :D

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Moi!Fitnessmalli-kilpailun hakukuviin treenaan tällähetkellä. Sitten saadaankin jännitellä, pääseekö semifinaaliin jatkoon. :)

      Tykkää

    2. Anonymous avatar
      Anonymous

      tuleeko hakukuvat myös sitten blogiin näytille?:)

      Tykkää

    3. Janina avatar

      Tulevat, hakuajan mentyä umpeen. :)

      Tykkää

  6. Anonymous avatar
    Anonymous

    Minkä pituisia noi sun aamuaerobiset on ajallisesti? Oon itekin alottanut salilla treenaamisen helmikuussa ja aerobista teen 2-4 kertaa viikossa mut yleensä salin jälkeen matalalla sykkeellä.. Pelkään et jos teen ennen salia pitkän lenkin niin se syö sitten virtaa salilla.. tosin rakastan sitä fiilistä kun saa juosta aikaisin aamulla yksikseen. se jos mikä on ihana tapa aloittaa päivä :) Ootko huomannut et olisit väsyneempi salilla lenkin jälkeen? ..ja millasella sykkeellä juokset? :)Kiitos blogistasi! :) Tätä on kiva lukea ja seurailla sun taivalta kohti fitnessmallikisoja! Mullakin haaveena ehkä sitten ensi vuonna kun on vähän muutettu laihaläskiä lihakseksi ;) Laita jotain edistyskuvia kropasta, musta on ihanaa seurata kaikkia muuttumisleikkejä ja tämä jos mikä motivoi omaankin treenaamiseen.Tsemppiä!

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Moikka! Anteeksi, että vastaaminen on kestänyt. Hirveästi tekemistä jokaisessa suunnassa. :)Teen noin 45 minuutin lenkkejä. Sykkeet matalalla ja tasaista menoa. Aamulenkin ja salitreenin välissä syön kunnon aamupalan ja lepuutan hetken. Latarin avulla saan lisäboostia salitreeniin. Itselläni tämä kombo on sujunut todella hyvin. :)Kiitos kehuista :) Ihana kuulla, että pidät. Tsekkaappas uusin postaus, siellä on edistyskuvia joita moni on pyydellyt. Lisääkin on tulossa – ensi viikolla kuvauksista. ;)Sulla on todella hyvää aikaa ensi vuoden kisoihin. Tiedän toisenkin joka sinne on tähtäämässä. :) Tsemppiä hurjasti! Aikaa on paljon ja saat tiukan paketin varmasti kasaan! :)

      Tykkää

Jätä kommentti