Oman elämänsä Fitnessmalli

Kello soi sunnuntaina 5:30 aamusta valmistautumaan tulevaan casting-tilaisuuteen. Edellisenä iltana olin laittanut kaiken valmiiksi. Meikit olivat rivissä, tukkaa suoristettu ja kaikki tavarat pakattu. Nukkumisesta ei itselläni tullut melkein mitään, mutta silti ylös jaksoi nousta hymy huulilla. Kahvi tippumaan, aamupala valmiiksi ja rauhoittumista. Auto kohti Tamperetta startattiin 7:30 maissa ja matka kohti semifinaalia saattoi alkaa. Musiikki pauhasi ja minä hoilasin mukana kovaa ja korkealta. Jännitys alkoi hiipimään enempi ja enempi mieleen. Ei muutakuin talla pohjaan ja reippaasti perille.

Perille päästessämme kävelimme tapaamispaikalle, jossa jo muutama mimmi odottelikin jo. Porukan valuessa paikalle, valtasi suurimman osan meistä myös hiljaisuus. Jokainen omassa päässään keskittyi tulevaan koitokseen. Hieman ennen klo 10 saapuivat tuomariston jäsenet paikalle, nopea briiffi kuinka päivä tulisi sujumaan. Kolme vertailutapaa, jokaisen kohdalla karsitaan porukkaa.

Ensimmäisessä vertailuvaiheessa seisoimme kinkut rivissä yhteisvertailussa. Hermostuneita hymyjä, täriseviä jalkoja ja timmejä kroppia – näin nopeasti tiivistettynä. Itse tipahdin jo tässä vaiheessa enkä ihmettele yhtään, olin itse hieman pettynyt omaan kuntooni – kiitokset menköön sitten menkoille sekä jännitysturvotukselle. En kuitenkaan selittele, päätös on päätös ja kunnioitan sitä vaikka kuinka harmittaisi. Edellisenä iltana peilistä katsoi kuitenkin todella ylpeä mimmi. Kuinka pitkälle olinkaan tullut siitä leuka rinnassa kävelevästä, +20 kiloisesta tytöstä.

Tiedon tullessa oma oloni oli tunteeton. En oikein tiennyt mitä ajatella, joten keskityin vain poistumaan mahdollisimman nopeasti. Soitto Mikolle ja vaatteet niskaan. Muutamat sanat vaihdettiin muiden pudonneiden mimmien kanssa ja jatkettiin kukin omiin suuntiimme. Vasta Mikon nähdessäni homma iski itselleni tajuntaan; itku tuli ja pettymys valtasi mielen. Tuntui epäreilulta. Oksetti. Teki mieli käpertyä takaluukun pimeyteen.

Yllättävän nopeasti saimme kuitenkin tunteita käytyä läpi. Kanssani samaan aikaan putosi mimmejä, joiden jatkosta olin varmempi kuin omastani. Syy putoamiseeni oli yksinkertainen: kroppa ei ollut siinä kunnossa missä se olisi pitänyt olla. Syitä voisi etsimällä etsiä ja voisin selitellä, en näe kumpaankaan syytä. Oma omatuntoni on puhdas: tein jokaisen treenin ja söin grammalleen ohjeiden mukaisesti. En olisi pystynyt siinä tilanteessa venymään yhtään enempää. Harmitus oli suuri, sen varmasti jokainen ymmärtää.

Miettiessäni valmistautumiskuukausia takaperin huomaan saaneeni kilpailulta juuri sen mitä lähdin hakemaan, ellen enemmänkin. Olen alusta alkaen ollut erittäin avoin tavoitteeni kanssa. En lähtenyt sitä piilottamaan epäonnistumisen pelossa, kuten aikaisemmin olisin tehnyt. Moni kyseli valmistautumisen aikana miksi haen kilpailuun mukaan. Monelle saattaa ensimmäisenä tulla mieleen vain ulkonäölliset syyt kuten hyväksynnän hakeminen tai itserakkaasti huomion haku. Itselleni nämä olisivat osuneet nappiin viime vuonna. Pidän luojan lykkynä ortopedini polvileikkauspäätöstä, joka esti oman hakemiseni. Olisin lähtenyt mukaan juurikin ylläolevin, mielestäni erittäin väärin, syin vaikka en sitä olisi sillon tajunnut tai halunnut myöntää. Vuoden aikana kerkeää moni asia muuttumaan ja itselleni kävi onnellisesti. Henkinen kasvuni on tapahtunut itselleni hieman salakavalasti, sen tajuaa vasta taaksepäin katsoessa. Tänä vuonna syyt olivat aivan toisia. Lähdin mukaan haastamaan itseäni; löytyykö kanttia? Kestääkö henkinen puoli? Itsekuri? Tahdonlujuus? Minne pääsisinkään jos antaisin kaikkeni? 
Tulos oli huikea! Lainatakseni itseäni facebookin statuksesta: 

Sunnuntaina kirjoittamani yhteenveto kiteyttää fiilikseni hyvin. Olen oppinut itsestäni paljon ja löytänyt uusia huikeita puolia. Olen puskenut läpi vastoinkäymisten jättämättä leikkiä kesken, noussut ylös uudestaan ja uudestaan. En olekkaan luovuttaja, en lähelläkään. 
Tapani kohdata pettymykset on myös muuttunut roimasti, oikein heittänyt häränpyllyä. Miko huomautti siitä kesken kotimatkan, ”huomaatko kuinka nykyään reagoit pettymyksiin? Alat automaattisesti etsiä positiivisia asioita kokemuksesta.” 
Näinhän se on. Kuinka yllättynyt olin nähdessäni itseni hymyilevän alle tunti putoamiseni jälkeen? Todella yllättynyt! Nauroinkin puhuessani isäni kanssa. Käsittämätöntä! 
 On sanoinkuvaamattoman upea tunne huomata kasvaneensa hieman aikuisemmaksi sekä armeliaammaksi itseään kohtaan. 

Tulin, näin ja voitin – itseni. 
xxo,
Janina

8 ajatusta artikkelista “Oman elämänsä Fitnessmalli

  1. Sara sanoo:

    Vau, ihana asenne sulla ::)!!!

    Tykkää

  2. Aino sanoo:

    Oot kyllä ihan huippu mimmi ja sun asenne on niin ihanan inspiroiva ja kannustaa varmasti muitakin tekemään töitä itsensä eteen ja mikä parasta – osata rakastaa itteensä <3

    Tykkää

  3. Mira sanoo:

    Komppaan muita! Sulla on just oikee asenne! Tsemppiä :)

    Tykkää

  4. Essi sanoo:

    Toi oma asenne on tärkein! Elämässä on asetettava haasteita ja vaikkei siihen parhaaseen mahdolliseen tulokseen pääse, niin parasta on se et on ite tyytyväinen ja et on voittanut itsensä. Ihmisestä tekee vahvan just se et osaa löytää ne hyvät asiat vaikkei kaikki menis ihan putkeen. Me eletään itsee varten ja se et hyväksyy oman itsensä, tekee elämästä paljon mielettömämpää! Sä oot vahva, ja mä ihan todella ihailen sua ♡

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: