Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Alan pikkuhiljaa purkamaan teidän kysymysvyöryä, kiitos kaikille hyvistä ja kiperistä kysymyksistä! :)
Treenimusiikistani on kyselty paljon, joten tässä teille muutamia parhaimpia löytöjäni. Treeneistäni tuskin tulisi juurikaan mitään, ilman musiikkia. Saan kuulokkeilla suljettua muun menon ”ulos” ja keskityttyä jokaiseen liikkeeseen ja toistoon kunnolla. Nykyään pidän useimmiten viimeisissä toistoissa vielä silmätkin tiukasti kiinni, jotta keskittyminen kohdistuu työtätekevään lihakseen.
Musiikin laatu tai laji riippuu treenistä sekä sen hetkisestä olotilasta. Jalkatreeneissä toimii hieman kovempi musiikki, jota en muuten kuuntelisi. Aerobisia teen mielelläni menevän musiikin tahdissa. Lenkille lähtö ei aina ole yhtä voitonjuhlaa, jostain syystä tuolloin toimii tunteellinen musiikki. Saan itselleni sitä kautta kunnon tunnelatauksen päälle, jolloin ajatukset irtoavat juoksemisesta muihin aiheisiin.
Tässä yksi soitetuimmista listoistani tällä hetkellä.
Minkälaista musiikkia te kuuntelette treenatessa? Riippuuko soittolista treenistä tai fiiliksestä?
Tämä viikko tulee olemaan itselleni melko tiukka, olen tilanteessa jossa en ole aikaisemmin ollut. Miten sumplia treenit, koulussa käynti, 25h töitä sekä kotona opiskelu lyhyisiin päiviin? En tiedä, mutta kohta se nähdään. Onko teillä aikataulutus vinkkejä? Niitä tarvittaisiin nyt kiperästi. :)
xxo,
Janina
Hahaa mullaki toi sama et silmät tiukasti kiinni, kun tekee viimeistä toistoa :P
TykkääTykkää
En tiedä miksen aiemmin sitä tehnyt, mutta nyt se tulee automaattisesti. Ihan kuin rutistamalla silmät kiinni saisi lisää energiaa? :) En tiedä, mutta kyllä se autaa.
TykkääTykkää
Minä taidan edustaa sitä selvää vähemmistä, joka ei treenatessaan kuuntele musiikkia ollenkaan. Salilla keskityn niin tiukasti siihen tekemiseen, etten kuule mitään. Turha siinä on silloin musiikkiakaan kuunnella. Ja lenkillä haluan nykyisin kuunnella vaan luonnon ääniä <3
TykkääTykkää
Arvostan! :) Ehkä minäkin vielä joskus. Toisaalta ei siihen musiikkiin loppupeleissä kerkeä kiinnittämään juurikaan huomiota, sen verran täyttä päätä treeneissä mennään. Kävelylenkeillä jää kyllä itselläkin kuulokkeet kotiin, se on nastaa.
TykkääTykkää
Mäkin huomaan etenkin jalkatreenissä, että kun oikein keskittyy niin ei kuule edes musiikkia. Silti se suodattaa esim. äkilliset äänet ympäristöstä, mua ei häiritse tasainen meteli vaan se epätasainen jota salilla kyllä on. Ei ole kiva kun yhtäkkiä joku karjaisee salin täydeltä tai ähkäisee juuri korvan juuressa (juu on vähän ahdasta) ja musiikilla saan nämä eliminoitua :)
TykkääTykkää
Tuo onkin hyvä pointti. Meillä tuppaa salilla miehet tipputtelemaan niitä suuria painojaan pitkin poikin, joten kuulokkeet tuovat turvan siinä ettei säikähdä kesken kyykkytoistojen. :)
TykkääTykkää
ei kyl millään toimi treenimusana mikää suomalainen poppi. varsinki jos siel on jotai jukka pojan tilitys biisejä, nimimerkillä; maksimia tehdessä alkaa soimaan älä tyri nyt. Asenne räppiä, trancea tai rokkia. rokki sinänsä on paskaa, mutta toimii oikein hyvin motivaatio musana. Paras motivaatio musa setti tähän mennes on ollu joku youtubesta ladattu motivational music setti jos on välis ollu jotai motivaatio puheit.
TykkääTykkää
Voin vain kuvitella tuon Jukkapojan lallatuksen kesken tiukan setin, ei tosiaan toimisi. Itselle se ei toisin toimi muutoinkaan. Rokista olen samaa mieltä, ihmeellisesti menee Disturbed, Linkin Park jne. Pitääkin tutkia noita youtube-pätkiä, laita ihmeessä linkkiä jos muistat mikä se oli!
TykkääTykkää
löytyykö suoraan soptify tilillä tuota listaa? millä nimellä voi etsiä? vaikuttaa hyvältä, mutta ei jaksaisi jokaista biisiä erikseen hakea :)
TykkääTykkää
Pitäisi löytyä mun tililtä. Nimellä Janina Pohja. :)
TykkääTykkää