Syksyn tulon huomaa kirpsakasta ilmasta, kesäkiloja sulattelevista treenaajista sekä kynttilöiden valosta.
Kesä meni itselläni todella haipakkaa ohi. Puskin paljon töitä ja samaan aikaan totuttelin uusiin ruoka- sekä treeniohjelmiin. Treenien kanssa ei ongelmia juuri ollutkaan, muuta kuin riittävän levon saamisessa. Ruokapuolen kanssa painin senkin edestä kun pääongelmana oli oma pää. Paljon puhuttuja ”kesäkiloja” näyttäisi itselleni kertyneen suurimmaksi osaksi vain lihaksen muodossa, onneksi.
Miten teidän kesänne sujui?
Miten käy teidän treenausmotivaation aurinkoisten säiden loppuessa? Tuppaatko, kylmien säiden iskiessä, mieluummin kietaista pehmeän viltin päällesi ja käpertyä sohvalle elokuvan ääreen kuin lähteä tuulta vasten kävelemään salille? Tekosyyt on syytä jättää sen viltin alle ja asennoitua uudelleen! Moni valittaa jo nyt tulevasta talvesta ja lumisista teistä, mutta lupaan että oikeanlaisella asenteella pystytte nauttimaan myös näistä kuukausista.
Yhtenä apukeinona itselläni on pysyä aktiivisena myös talven läpi. Suunnitelmia on vaikka kuinka, nyt vain odotan talven tuloa, jotta pääsisimme virkistämään lapsuusmuistoja niin lumisodan parissa kuin pulkkamäessäkin. Olen myös kiinnostunut kokeilemaan ainakin lumikenkäilyä ja ehkä jopa opettelemaan hiihtämistäkin uudestaan! Erinäisillä messuillakin olisi tarkoitus päästä käymään. Päällimmäisenä mielessäni on kuitenkin lokakuun puolessavälissä pidettävät I Love Me -messut, joihin pääsen jakamaan kolmelle lukijalle kahden lipun paketin!
Messut käsittävät niin terveys-, kauneus- kuin muoti-puolen. Ne kestävät kokonaisen viikonlopun (11.-13.10.) ja ovat täynnä jos jonkinlaista tapahtumaa ja näytteilleasettajaa. Lisää tietoa löydät
messujen omilta sivuilta.
Ainoa, mitä sinun pitää tehdä on kertoa minulle sinun asenteestasi pimeää vuodenaikaa kohtaan.
Minkälainen se on? Miten aiot pitää positiivisen asenteen korkealla tai, jos olet aina ollut talvea vastaan, miten pystyisit muuttamaan näkökantaasi?
EDIT: Kilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille, upeita vastauksia!
Voit vastata kommentoimalla tähän postaukseen tai lähettämällä vastauksesi sähköpostilla osoitteeseen janinapohja@hotmail.com. Aikaa vastata on viikko, eli 17.09. asti. Muistathan laittaa vastauksen mukaan myös sähöpostiosoitteesi, jotta pystyn ottamaan sinuun yhteyttä.
Pirteätä syksyä!
xxo,
Janina
Jätä kommentti Mikaela Peruuta vastaus