Asenteella syksyyn

Kävin viikonlopun aikana kaikki vastauksenne läpi ja edessäni oli patti-tilanne. Luin kommentit moneen otteeseen läpi eikä voittajien päättäminen helpottunut ollenkaan. Tavoitteenani oli valita vastaukset, jotka kuvastaisivat omaa ajatusmaailmaani sekä kaipaamaani asennetta. Kaikkien ei todellakaan tarvitse tykätä syksystä ja tulevasta talvesta samalla tavalla kuin minä, mutta asenteen olisi hyvä olla edes neutraali. Talvi tulee joka vuosi eikä se tule muuttumaan, joten miksi antaa asian, jota et itse pysty muuttamaan, antaa vaikuttaa mielialaasi.

Lukiessani kommenttejanne oli upeaa huomata, että suurin osa teistä on aina pitänyt tai oppinut pitämään niin syksystä kuin talvestakin. Yksi teistä sanoi, että jokaiselle vuodenajalle on kuin omat mentaliteettinsa. Esimerkiksi kesäisin tulee olo, että on kokoajan menossa ja syksyn tultaessa kynttilöiden luoma rauhoittava valaistus työntää vilttien luokse. Upeita asenteita, ihania kommentteja ja kokemuksia.

Lapsen uteliaisuudella ja innokkuudella menin vasten sääntöjä ”ei aikuisille” keinuun.


Voittajien vastaukset:

”Suhteeni syksyyn ja pimeyteen on rakastava! Syksy on lempivuodenaikani. Kaamosmasennus täysin tuntematon käsite. Syksyllä parasta on viilenevät säät (koira jaksaa lenkkeillä pitempiä lenkkejä), syksypukeutuminen nahkasaappaineen, huiveineen. Pimeissä illoissa tunnelmaa, läpi yön kestävä valoisuus lähinnä ärsyttävää. Kurasäät tietysti pieni haitta mutta ei voi mitään. Sade sinänsä ei haittaa. 
Tervetuloa syksy!!”
– Paula

”Syksy masentaa, mutta koitan kerätä voimia elämällä viikko kerrallaan, perjantai-illan tullen on lupa käpertyä sohvan nurkkaan ja rentoutua luvan kanssa kynttilöiden valossa.”
– Maria

”Ite tykkään syksystä ja talvesta, syksy on mun lempparivuodenaika! Syksy on uudistumista varten, saa hioa suunnitelmia joita on mukava talven ajan muhitella ja toteuttaa. Pitääkin tulla tsekkaa tämä kommentti sit kun on -25, pimeetä ku säkissä ja v*tuttaa :D Positiivisuus kunniaan!”
-Mikaela

Voittajille olen ilmoittanut sähköpostilla, ilmoitattehan että olette jokainen saaneet tuon.

Tänään kotiin kävellessäni, pää painettuna syvälle älypuhelimen ruutuun, havahduin hetkeen. Puhelin sujahti nopeasti takin taskuun kun haukkasin kunnolla raitista ilmaa. Katse siniselle taivaalle, josta aurinko edelleen lämpimästi paistaa. Puidein upean väriset lehdet tuntuivat oikein hehkuvan auringonsäteissä. Hitto, että on makean näköistä! Minun pitäisi opetella pitämään puhelin pois kädestä silloin kuin sitä ei oikeasti tarvitse ja nauttia ympäristöstä.

Asenne kohdilleen ja painamaan!
Train like a big to look like a fox. 

Tämä neito lähtee nyt kohti kuntosalia. Niin vetelä olo, että huomiseksi kaavailtu treeni tehdään nyt. Illalla odottaa vielä lisää opiskelua, haetaan sitä keskittymiskykyä sieltä mistä sitä varmasti saa! Olkapäät, rinta ja ojentajat ohjelmassa. Eiköhän lähdetä ylittämään itseään taas!

Värikästä viikkoa!

xxo,
Janina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: