Oli kirpsakka helmikuinen aamu. Hengittäessä ilmaan muodostuu höyrypilviä. Lumi narskuen askelieni alla jatkan lenkkiä vielä vähän extraa. Moikkaan vastaantulevia pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä heitä hämmentäen. Musiikki pauhaa korvissa, hymyilen suurimman osan matkasta. Tavoitteeni siintää kirkkaana mielessäni, kuvittelen nousevani FitnessExpon lavalle säteillen. Tätä mä haluan. Tästä mä nautin.
Tiistai-aamun extempore lenkki toi muistot mieleen. Reittiä en valinnut etukäteen mutta nopeasti huomasin hölkääväni samaa lenkkipolkua jota sahasin alkuvuodesta Fitnessmalli-kilpailuihin vamistautuessani. Musiikki ei tällä kertaa pauhannut korvissa vaan tsemppasi eteenpäin. Juostessani tiukkaa mäkeä ylös tajusin etten ole käynyt lenkillä sitten heinäkuun. Lenkkipolkuni keskellä metsää on yksi lempi paikoistani, kunhan sinne vain kerkeäisi.
Tuo tiistain lenkki toi muistutti alkuvuoden matkasta kuin eilisestä. Muistin helposti miltä silloin tuntui? Mitä ajatuksia kisatavoite herätti? Miksi tavoittelin sitä? Alkuvuosi oli itselleni opettavaista aikaa. Opettelin seisomaan omien unelmieni takana häpeilemättä. En uskaltanut kaikille edes ääneen sanoa, että uskallan unelmoida kilpailun voitosta. Ei se ole suomalaisten tapa. Suomalaiset lähtevät kisaan aina altavastaajina, aina.
Tällä hetkellä oma asenteeni on muuttunut. Huomasin sen kirjoittaessa itsestäni kuvailua haastatteluun (joka julkaistaan kohta, linkkailen sitä sitten tänne!). Tuo kuvaus taisi olla ensimmäinen johon sen totesin ihan täysin häpeilemättä. Minä en tavoittele bodyfitness-kilpailuita pelkästään kokemuksen takia. Tavoittelen finaalipaikkaa ja voittoa. Sen takia nousen lavalle vasta 2015. Pohjatyö tehdään perusteellisesti. Ei kiireellä.
Haluan, että minulla on yhtä positiiviset muistot bodyfitness-kilpailuihin tähtäävästä matkasta kuin Fitnessmalli-kilpailuiden. Tuo lenkkipolku merkitsee minulle itsensä ylittämistä sekä unelmien tavoittelun uskaltamista. Ne ovat korvaamattomia asioita. Ajattelutapoja, jotka haluan muistaa aina. Niiden unohtuessa tiedän mihin suuntaan, tuonne metsän keskelle. Meren rantaan, kaislikkojen suhinaan. Rauhoittumaan, selventämään ajatuksia sekä muistamaan mistä olen lähtenyt.
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 