JANINA MICHAELA

Istun hiljaisessa junassa. Se on juuri lähtenyt Rautatieasemalta kohti päämäärääni. Tuijotan ulos nopeasti vaihtuvaa maisemaa. Edessäni on viisi tuntia istumista. Tämä on minun hetkeni rauhoittua. Antaa ajatuksen juosta, nukkua jos tekee mieli, nauttia eväistä ja kuunnella musiikkia. Olla vain. Päällimmäisenä olotilana on onnellisuus. Vaikka elämä on kiireistä vuoristorataa, on minulla hyvä olla.

Onnellisuus tarkoittaa jokaiselle meistä eri asioita. Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, tunne elämässämme. Onnellisuus rakentuu pienistä, merkityksellisistä asioista. Nuorempana pidin onnellisuuteni mittarina isoa tiliä, pursuavaa vaatekaappia, uutta tavaraa tai herkkuja. Monella meistä on samanlainen ajattelutapa vielä vanhempanakin. Luullaan, että raha ja materia tuovat onnea. Ne toki tekevät elämästämme helpompia, mutta eivät takaa hymyä kasvoillesi, naurusta kipeytyneitä vatsalihaksia eivätkä teekupin ja viltin ääreltä saatavaa mielenrauhaa.

Jokaisen onnellisuus on omissa käsissämme. Saamme elämässämme sen mitä haluamme, sen mitä kaipaamme. Keskustelimme messuilla Nannan kanssa onnellisuudesta. Olemme molemmat pyrkineet poistamaan ympäriltämme ihmiset, jotka levittävät negatiivisuutta ja syövät energiamme. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Valittajista ei ole mitään hyötyä, ei kenellekään muulle eikä varsinkaan heille itselleen. Mitä enemmän valitat, sitä enemmän valittajia keräät ympärillesi ja olet valmis noidanpyörään. Pyörään, josta pääsee pois vain muuttamalla omaa asennettaan.

Vanhat lukijat sen tietävätkin jo, mutta minä itse tein asenteen muutoksen hieman päälle vuosi sitten. Huomasin tuolloin valittavani jokaisesta asiasta. Kroppaa kolottaa, ilma on huono, bussit ovat myöhässä, mikään ei innosta, aika loppuu kesken… Syitä huonolle fiilikselle löytyi todella monia ilman suurempia etsimisiä. Vaikeampaa olikin aloittaa positiivisten asioiden huomioiminen.
Mitä hyvää bussien myöhästymisessä muka voisi olla? Voi olla, että olen esimerkiksi aamulla nukkunut pommiin ja kiireessä lähtenyt kotoa. Bussi on myöhässä, mutta se antaa itselleni hetken aikaa hengähtää syvään ja rauhoittua. Vaikka kuinka kiroaisin HSL:n aikataulutukset ja kuskin epäpätevyyden, ei se nopeuttaisi bussin tuloa.

Keskittymällä asioihin joihin SINÄ voit vaikuttaa, pystyt muuttamaan myös omaa oloasi. Syksy eikä talvi mene nopeammin ohitse vaikka valitat jäätyvistä sormista ja märistä sukista. Pue tarpeeksi päälle ja lähde kävelylle, nauti syksyn tuomista väreistä, raittiista ilmasta sekä kohta lumen tuomasta valoisuudesta.

Keskustelimme rakkaan ystäväni kanssa onnellisuudesta. Siitä kuinka suomalaiset eivät osaa olla onnellisia hetkessä. Kun kaikki on hyvin ja syitä hymyyn on enemmän kuin sormia käsissä, sitä hyvää oloa vähätellään ja etsimällä etsitään valittamisen aiheita. Ehkei kyse olekaan osaamisesta vaan uskaltamisesta. Yleisenä ajattelutapana tuntuu olevan kohta tipahdetaan ja korkealta. Sitä pudotusta pelätään. Miten sieltä pohjalta jaksaisikaan nousta ylös? Tästä myös muistutin ystävääni, uskaltaisi nauttia nyt kunnolla kun elämä on onnen kukkuloilla sillä vastoinkäymisiä tulee vastaan varmasti. Niitä ei voi kukaan estää. Ne kohdataan, opitaan ja vahvistutaan, jatketaan eteenpäin.

Onnellisuuteni kumpuaa pienistä asioista. Ystävän onnellisuudesta, hyvästä arvosanasta, endorfiinihuuruista, kotona kokatusta ruuasta, kynttilöistä, superhaleista Jyrkin kanssa, tyytyväisestä asiakkaasta, upeimmasta työporukasta. Lista on loputon, eikä yksikään ole toistaan parempi.

Tehokasta alkanutta viikkoa!

”It’s not stress that kill us, it is our reaction to it.”

xxo,
Janina

Osa kuvista lainattu pinterestistä.