HYVÄÄ ILTAA FITFASHION!
Uusi bloggaaja ilmottautuu remmiin mukaan! Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta liittyä toinen toistaan upeampien blogien joukkoon. Suurinta osaa Fitfashionin blogeista olenkin seurannut jo ennen tätä yhteisöä. Teitä uusia lukijoita tulee toivottavasti olemaan kokoajan kasvavampi määrä, joten ajattelin esitellä itseäni hieman.
Olen kohta 23 vuotta täyttävä mimmi Espoosta. Tällä hetkellä minulla tuntuu olevan miljoona rautaa tulessa opiskelun, työn, bloggauksen, treenien ja muiden menojen kanssa. Nautin kuitenkin kaikesta menemisestä sillä olen pikkuhiljaa oppinut aikataulutuksen saloja. Aloitin jatko-opinnot vasta tänä vuonna, kolmen välivuoden jälkeen. On ollut pirteää haastaa itseään taas uudella tavalla.
Jahtaan yhtä monen vuoden takaista unelmaani, Bodyfitness-kilpailuita. Vasta tämän vuoden puolella olen uskaltanut alkaa taistelemaan unelmani puolesta täysillä. Pienin askelin olen tehnyt ison elämäntapamuutoksen. Entisestä pullaposkisesta herkkuhiirestä on kuoriutunut itsevarma ja yltiöpositiivinen nainen, joka myös kantaa itseään aivan eri tavalla. Näiden kolmen vuoden aikana on eteeni isketty enemmän vastoinkäymisiä kuin olisi tarvittu, mutta ilman niitä en uskoisi olevani kirjoittamassa teille. Yhden välimatka-kirjoituksistani voitte lukea tästä.
Kaksi polvileikkausta, kolmas uhkaavasti lähestymässä. It doesn’t matter how many times you fall, but how many times you get up. Kaikista tärkeintä itselleni on ollut oppia luottamaan omaan tekemiseen. Oli se sitten treenaamista, esitelmien pitämistä koulussa tai asiakaskohtaamisia. Se siivittää minua edelleen eteenpäin valitsemallani tiellä ja olen erittäin onnellinen. Kiitollinen kihlatulleni, joka minut kuntosalin uumeniin ensimmäisen kerran veti. Hän on suurin tukipilarini, elämäni suurin rakkaus. Ihminen, jonka kanssa voin olla juuri sellainen kuin olen. Olen todella kunnianhimoinen sekä aktiivinen maustettuna reippaalla ripauksella itsepäisyyttä. Äkkipikainen, mutta rakastava. Pakkaus, joka innostuu helposti, ottaa riskejä eikä pelkää itsensä haastamista.
Bloggauksen aloitin viime vuonna sairaalan pedillä odotellessani polvileikkaukseen pääsyä. Blogin perustaminen oli ollut pitkään haaveissani ja kun aika oli kypsä tartuin toimeen. Alku oli tahmeaa, en tuntenut itseäni kirjoittajana enkä ollut varma minkälaisen kokonaisuuden haluan luoda. Vasta kesäkuun taittuessa heinäkuuksi alkoi kirjoitus sujua ja siitä lähtien on myös lukijakunta kasvanut yllätyksellisen nopeasti.
Blogissani en kerro pelkästään päivieni kulusta. Treenit, henkinen sekä fyysinen hyvinvointi, elämästä nauttiminen ja itsensä kehittäminen ovat itselleni tärkeitä asioita. Blogini elää minun mukanani. Jos on huono päivä se näkyy myös täällä, en esitä. Yksi suurimpia motivaattoreita kirjoittamiseen on vuorovaikutus lukijoiden sekä muiden bloggaajien kanssa. Älkää siis epäröikö kommenttien kanssa tai yhteydenotoissa. Hirveästi olisi kerrottavaa, mutta parempi välttää ylikuormitusta. Kysykää rohkeasti jos jotain jäi kertomatta! :)
Minut löytää myös Facebookista, täältä sekä Instagramista nimimerkin @msbottom takaa.
Tervetuloa kaikille uusille lukijoille ja moikat vanhoille lukijoille, jotka tännekin ovat löytäneet. Eiköhän selvitä tästä pimeästä aikakaudesta hyvällä meinigillä, yhdessä.
xxo,
Janina
PS. Toivottavasti jaksatte hetken katsoa minun pienoista säätämistä, jotta kerkeän tottumaan uuteen kirjoitusalustaan ja muokkaamaan sivusta näköiseni. Parannusehdotuksia otetaan vastaan! :)
Mahtijuttu, että säkin löydyt nyt täältä! Olen aika uusi lukija, löysin sut eka IG:stä ja vähän myöhemmin päädyin sun blogiin muuta kautta. Kohtalo?! :P Mulla myös haaveissa (toistaiseksi vielä vähän kaukaisissa) bodyfitness-kisat. Vuosia vanha fiksaatio nousi esiin kun aloitin salitreenin uudestaan. Jäin heti mielenkiinnolla seuraamaan sun fitnessuran kehitystä. Tsemppiä! :)
TykkääTykkää
Moikka Sonja!
Kohtalo, totta tosiaan! :)
Isoja tavoitteita, isoja haaveita. Ne on upeita! Blogisi näyttää hyvältä, jään itsekin seuraamaan ja kannustamaan matkaasi! Muista nauttia. :)
TykkääTykkää
JEI <3
TykkääTykkää
IHANA <3
TykkääTykkää