Herätyskello soi tänä aamuna (vai yönä?) klo 4. Oli aika nousta aamupuuron keittoon ja viimeisten hetkien viettoon rakkaan ystäväni kanssa. Olin lupautunut viemään hänet lentokentälle puoli kuudeksi. Yllättävän kepeästi pää nousi pehmeästä tyynystä. Koulun alkaessa ensi viikolla, pitää varmaankin kuvitella aamuisin lähtevänsä kentälle jos se helpottaisi nousemista. Olen huomannut itsestäni oudon tavan, herään nimittäin helpommin aamu neljältä kuin kuudelta. Olisi mielenkiintoista löytää syy tähän, onko unen laadussa eroja?
Autoa startatessa olin pirteänä, ruuhkaakaan ei yllättäen ollut. Jossain vaiheessa pienoinen kooma kuitenkin laskeutui päälleni enkä tainnut tajuta edessä olevia jäähyväisiä. Olen tunteiden kautta eläjä, kyynel vierähtää hölmöimmästäkin asiasta. Oli se sitten koiranpentu telkkarissa tai jonkun onnistuminen TV-sarjassa, olen taatusti silmät kosteana. Kyyneliä ja halauksia – minä kiteytettynä. Rakastan haleja, tiukkoja rutistuksia, joiden aikana muu maailma unohtuu. Niihin nappasin myös ystäväni enkä millään olisi halunnut päästää irti.
Onneksi Miko oli mukana saattamassa. Yhteistuumin päätimme iskeytyä ensimmäistä kertaa suomalaiseen Starbucksiin, nappasin kokeilumielessä Vanilla Latten kanelilla! Sekä sokerittomalla vanilia-maulla että kevyt maidolla. Tiesittekö muuten, että heidän juomiansa pystyy tuunaamaan oman näköisekseen? Kaikkea saa rasvattomasta täysmaitoon, lisämausteista au naturelliin.
Se oli aamun kolmas kahvikuppini. Kotiin päästessä olin aivan poispelistä. Heittäydyin sohvalle, nappasin Mikon lusikkaan ja laitoimme herätyksen tunnin päähän. Humps vaan, olimme molemmat sikeässä unessa. Unta tulikin kahden tunnin verran ja nousin uuden kerran klo 9. Nälkä kurni, oli aamupala nro 2 aika – herkku smoothie. Kooma ei kuitenkaan hellittänyt vaan tuijotin kaksi tuntia telkkaria (en edes muista mitä olen katsonut).
Olin tässä vaiheessa varma etten selviä salille saati läpi treenistä. Ylös sohvalta, musiikki päälle ja lisää kahvia koneeseen. Lähtöä tehdessä aloitin itseni psyykkaamisen. Kävin läpi tulevaa selkä/hauis-treeniä liike liikkeeltä läpi ja salille päästessä mimmissä syttyi pieni kipinä. Kipinä, joka loppupeleissä roihahti aimo liekkeihin ja vedin treenin läpi enkkoja paukuttaen!
Elämä jaksaa yllättää. Tunnen olevani taas oma itseni. Iltavuorokin sujuu varmasti hymy huulilla, kummasti treeni tuo energiaa kroppaan. Mitä opin tästä päivästä? Salille kannattaa mennä oli fiilis mikä tahansa. Kuinka olisinkaan katunut jos en olisi mennyt – paljon!
Tsemppiä jokaisen treeneihin! Käykää nauttimassa ulkoilmasta ja ihanasta auringosta.
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 
Enpä olisi parempaan hetkeen voinut lukea tätä :) Salille meno on edessä mutten jotenkin fiilis puuttuu ja haluaisin vaan mennä makoilemaan altaalle. Nukuin pitkään ja olo on ihan pöhnäinen. Taidan keittää kahvit ja silmäillä treeniohjelmaa napit korvilla, kyllä se fiilis sieltä tulee! Ja pitää miettiä sitä treenin jälkeistä energiapiikkiä, aah se on parhautta.
Lujia kaukorutistuksia!
TykkääTykkää
Hyvä muru ! <3
TykkääTykkää