Lauantai-aamuna kello herätti brutaalisti 04:40. Toisaalta saan tästä syyttää vain itseäni, sillä olimme päättäneet lähteä katsomaan Winter War -kisoja Tampereelle. Matkaan mukaan lähti ihana Aino.
Winter War on Crossfitin Suomen mestaruus -kilpailut. Siellä punnitaan kenellä kunto sekä kantti kestää. Kuka on Suomein kovakuntoisin mimmi ja jätkä. Meno oli myös sen mukaista heti alusta lähtien.
Minua instagramissa (@msbottom) seuraavat varmasti huomasivatkin jo kuvat #heikottaajokatsomossa tägin alla. Pelkästään lajien kuuleminen sai minut haukkomaan henkeä – ei jäänyt epäselväksi, crossfit on heittämällä yksi maailman vaativimmista, ellei vaativin, laji.
Lajin monipuolisuus yllätti. Lajit koostuivat hyvin erilaisista liikkeistä eikä suvereenikaan johtoasema välttämättä pysynyt loppuun asti kun eteen tuli liike, jossa takaa-ajajat loistivat. Mielenkiinto pysyi yllä pitkään juuri sen takia, vaikka heateja oli yhteensä kymmenen. Missään vaiheessa et voinut olla varma kuinka käy. Crossfitissä et pysty ulkonäön perusteella sanomaan onko tietty henkilö hyvä ketteryydessä vai painonnostossa. Pienimmätkin mimmit nostivat useita kymmeniä kiloja päänsä päälle.
Yhteishenki. Motivaatio. Inspiraatio. Halu puskea itseänsä pitemmälle. Kovempaa, enemmän, tarkemmin. Sain lepoviikolleni arvoisen päätöksen, kun motivaatiolataukset nousivat korviin. Crossfit on lajikokeilu-listallani entistä korkeammalla. Rakkaudesta lajiin kuvastaa täysin viikonloppuna rehkineitä urheilijoita. He eivät luovuttaneet vaikka muut olivat suoriutuneet nopeammin. Jokainen urheilija sai itselleen kuuluneet tsempit, aploodit ja kannustukset.
Tampere areenalla oli upea meininki. Yli 2200 ihmistä tiiviissä paketissa. Katsomoissa seisottiin ja taputettiin tahtia. Kannustushuudot täyttivät tilan. Tiedän jo ensi vuoden helmikuun alun suunnitelmani – haen kisadieettini loppusilaukselle lisäpotkua näistä kisoista.
xxo,
Janina
Kiva kisaraportti ja oli kiva nähdä! Sulla on hienoja kuvia, saanko lainata joitakin, joissa esiinnyyn? (mainitsen lähteen tottakai)
x Steffi
TykkääTykkää
Moikka! En tiedä tarviitko enään kuvia, mutta toki saat käyttää. Lisää löytyy kameralta, voin ne katsoa tarvittaessa läpi. :)
TykkääTykkää