Rakastan ruokaa. Se on yksi elämäni tärkeimmistä tukipilareista, joka myös rytmittää päiviäni hyvällä tavalla. Kannan usein kolhiintuneita eväsrasioita mukanani, jotta päivät olisivat sujuvia. Elämääni kuuluu myös ravintoloissa nautiskelua, vaikka en aikaisemmin ole ollut hirmuinen ulkonakävijä – en ravintoloissa enkä baareissakaan.
Se onkin ollut monesti kompastuskiveni. En löydä Helsingistä, enkä muualtakaan, hyviä syöntipaikkoja. Varsinkin lounasaikana olen sormi suussa, peukalo keskellä kämmentä. Mistä löytäisi järkevän hintaista, hyvää ja terveellistä syötävää? Löydän kyllä salaattipaikkoja, joihin olen hyvin tyytyväinen. Vaihtelu virkistää ja haluaisin päästä kokeilemaan erilaisia paikkoja.
Perjantaina kävin valmentajani luona kunto- ja kehitystsekkauksessa, jonka jälkeen suunnitelmana oli kotiin meno. Suunnitelmat muuttuivat lennosta kun Miko pääsikin töistä samoihin aikoihin lounastauolle. Kävellessäni häntä vastaan yritin bongailla lounaspaikkoja. Forumin Wayne’s Coffee on yksi lempipaikoistani käydä kahvilla, bloggaamassa tai vain nauttimiassa rauhallisesta menosta. Heiltä löytyy ”ikkunalautasohvat”, jonkalaisen haluaisin omaan kotiini. Onko mitään mahtavampaa kuin istua ikkunasyvennyksessä, juoda teetä ja katsella ihmisten menoa. Olen oikea people watcher, voisin tehdä sitä tunteja.
Olimme liikkeellä hieman myöhään ja Waynesin lounaalla oli jäljellä enää punajuurifetasalaattia – ei riittävän täyttävää. Seisoimme hetken paikoillamme ja mietimme päämme puhki. Miko bongasi aivan vierestämme ison A-kyltin, jossa mainostettiin lounasbuffetia. Epäilin, sillä en ole kuullut arvosteluja tai kommentteja paikasta. Siinä vaiheessa molempien vatsat murisivat ja kurnivat sen verta kovaa, että päätimme kokeilla onneamme. Parhaimmassa tapauksessa se kääntyisi parhain päin.
Kiipesimme portaat ylös parvelle, josta löytyi mukavan kotoisen oloinen Ristorante Como -ravintola. Isoja nojatuoleja ja kirjahylly-tapetit, jotka loivat hieman mystisen rauhallisen tunnelman. Kurkkasimme pöytien tarjonnan ennen päätöstä, mutta jo salaattipöydän kohdalla herahti vesi kielelle vaikka valikoima oli hyvin yksinkertainen. Lämpimänä vaihtoehtona oli lohta ja paistovihanneksia, meidän mieleisemme lounas.
Ruoka oli herkullista ja täyttävää, sen takia kuvatkin ovat vain ravintolasta. Vasta lautasen pohjan vilkkuessa havahduin siihen ettei ruuasta ole kuvamateriaalia teille näyttää – anteeksi. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen ja tulen käymään siellä uudestaankin. Uskaltaisin väittää, että hinta-laatu suhde on yksi Helsingin keskustan parhaimpia. Vai miltä kuulostaa lounas hintaan 9,90€!? Sisältäen ruoan, veden ja päälle kahvin tai teen.
Syöttekö te paljon ulkona? Mitkä ovat teidän lempiravintoloitanne? Onko suosituksia?
xxo,
Janina
Oioiii! Tuonne on päästävä 8)
TykkääTykkää
Suosittelen! Mennään vaikka yhdessä? <3
TykkääTykkää
Oi kiitos tästä kirjoituksesta! Mä oon nimittäin miljoona kertaa miettiny kyseiseen paikkaan lounaalle menoa. :) En oo kans vaan aiemmin kuullut ravintolasta ainuttakaan kommenttia tai arvostelua ja tämän suoksi vuoksi siellä käyminen on vain jäänyt.
http://lauralumituuli.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Ole hyvä Laura! :)
TykkääTykkää
Como on hyvä paikka! ;-) Tosin siellä ruoka vaihtuu päivittäin eli kannattaa tsekata lista ennen lähtöä, koska aina ei oo niin ”terveellistä” tai monipuolista välttämättä tarjolla…
TykkääTykkää
Huippu löytö! Toi onkin hyvä pitää mielessä ja käydä vaikka kurkkaamassa saldepöytä/lämminastiat ennen päätöstä. :)
TykkääTykkää