JANINA MICHAELA

Helposti suusta suollettavia sanoja. Et ehkä ymmärrä niiden sisältämää voimaa. Ylitsepääsemätöntä kipua. Osumia, jotka arpien tavoin haalenevat mutta eivät koskaan poistu kokonaan.

Hirviö. Nelisilmä. Rillipää. Läski. Pissis. Huora. Feikki. 

Olemalla erilainen kuin muut tulee helpoksi inhottavien sanojen ja tekojen kohteeksi. Sain silmälasit ala-asteella ja näin minusta tuli nelisilmä. En meikannut ennen lukion vikoja vuosia ja siten sain lempinimekseni hirviö. Muutin elämäntapojani radikaalilla kädellä ja minut negatiivisempana ”tunteneet” väittivät minua feikiksi – koska ihminen ei ole kykenevä muuttumaan. Sä et ole oikeasti tuollainen, et ole oikeasti onnellinen. Miksi kirjotat näin blogissasi? 

Haukkumasanat tulevat olemaan mielessäni ainiaan. Ne ehtivät vuosien aikana vaikuttaa käyttäytymiseeni paljon – aloin miellyttämään muita, suojelemaan itseäni. En halunnut enää kuulla pahoja sanoja. Aloin piiloutumaan paksun meikkimaskin taakse. Kihlattuni kanssa tapaillessa nukuin meikit naamalla sillä en kehdannut näyttää ”karua” todellisuutta. Tai saatoin pestä meikit pois vasta kun valot olivat sammutettu ja aamulla nousin meikkaamaan ennen toisen heräämistä.

Kiusaaminen on nykypäivänä liian helppoa. Internetin ulottuessa jokaiseen soppiin on sitä hankala yrittää pysäyttää. Miten kitkeä jotain mitä et näe tapahtuvaksi? Lapsista aikuisiin suurimmalla osalla on älypuhelimet. Puku päällä, salkku sylissään istuva vierustoverisi bussissa saattaa olla kaikista pahin kiusaaja. Äänettömästi puhelinta näpyttäessä on helppo lähettää viestejä ja kommentteja sosiaalisen median kautta. Parhaimmassa tapauksessa sen pääsee tekemään vielä anonyymina! What a joy!

En sano olevani itsekään täydellinen. Olen varmasti sanonut nuorempana yhden jos toisenkin pahan sanan. Kiusatun puolustus on turhan usein kiusaamisen kohdistaminen uuteen henkilöön. Noidanpyörä, joka ei lopeta pyörimistään ennenkuin rohkenemme laittamaan kapuloita rattaisiin. Kohtauksiin täytyy uskaltautua menemään väliin. Kun kiusaajalla ei ole teoilleen enää tukijoita jäljellä, loppuu kiusaaminen – sillä kukaan ei jatka sellaista kovin kauaa yksin. Kenelle hän voisi nyt näyttää olevansa so cool?

Suomen Lukiolaisten Liiton lanseeraama #kutsumua -kampanja on loistava ajatusten herättäjä. Instagramissa muiden käyttäjien kuvia selatessa vastaan tulee tuhansia kuvia jokaiselta ikähaarukalta. Kuinka paljon pahaa yhdessä hyvinvointivaltiossa voikaan olla? Minua itseäni mietityttää se mitä tapahtuu kampanjan unohtumisen jälkeen? Maailma jatkaa painollaan ja ihmiset tietävät että ympärillä olevia kiusataan, mutta onko mikään muuttunut? Minä olen ollut onnellisessa asemassa sillä ystäväpiiriini on lukeutunut ihmisiä, jotka ovat seisoneet tukenani puolustaen. Läheskään kaikilla ei asiat ole yhtä hyvin. Yhdessä pystymme tekemään Suomesta paremman yksi askel kerrallaan.

Oletteko te joutuneet kiusauksen uhriksi? Onko se vaikuttanut elämäänne?Osallistuitteko te kampanjaan tai oletteko tehneet kiusaamisen ehkäisemiseksi jotain? 

xxo,
Janina