NAINEN ON NAISELLE SUSI?

Minulla on toive. Toive huomisesta, jossa voisimme iloita toisten onnistumisista. Huomisesta, jossa naiset vetäisivät yhtä köyttä – olisivat kuin maailman suurin tiimi.

Yhdessä tulemme pääsemään pitemmälle kuin missään vaiheessa yksin. Toisen kannustaminen, tukeminen, arvostaminen ja kehuminen ei ole itseltä pois. Ei. Ei missään nimessä. Kuinka helpompaa meillä jokaisella olisi, jos voisimme katsoa ympärillämme olevia naisia ja hymyillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siiri on mulle kaikki kaikessa. Se on nainen, joka tavottelee avaruutta ja mokatessaankin pääty tähtiin. 

Meillä on varmasti ystävinämme naisia, joiden puolesta iloitsemme ja joiden kohdatessa haasteita tuemme, kannustamme eteenpäin. Miksi jättäisimme kaiken hyvän vain pieneen piiriimme. Miksi emme kohtelisi muita samalla tavalla? Aidosti iloitseminen on mahtava tunne, jota kannattaa jakaa eteenpäin! Toivomme jokainen, että onnistuessamme saisimme muilta onnitteluja, hymyjä, taputuksia. Miksi saisimme jotain, mitä emme anna?

Minä toivon, että kanssabloggaajani onnistuvat, saavat yhteistöitä, vakituista palkkaa, haastatteluja, huomiota, onnistumisia. Miksikö? Koska heidän työnsä ja intohimonsa vaikuttavat myös minun tekemiseeni. He inspiroivat, kirittävät minua nostamaan rimaa, haastamaan itseäni – he tekevät minusta paremman. Osa heistä raivaa tietä meille muille, näyttävät kuinka tärkeitä ja arvostettuja olemme – bloggaajina, sekä naisina.

”Katso tänään kaikkia naisia ympärilläsi sekä kuvissa joita näet. Katso jokaista ainutlaatuista naista ja anna hyvän tunteen laskeutua sinun ja näkemäsi välille. Anna hyväksynnän, anteeksiannon, kannustuksen sekä ilon tulla jokaiseen kontaktiin jonka koet näiden naisten sekä sinun välillä. Kun todella hyväksymme sekä iloitsemme jokaisen olemassaolosta ulkomuodosta tai ilmaisusta riippumatta, voimme sanoa olevamme sinut itsemme kanssa.” – Tuuli Kaunisluoto

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!

xxo,
Janina

Avainsanat:

7 ajatusta artikkelista “NAINEN ON NAISELLE SUSI?

  1. […] kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi ajatuksesta ”nainen on naiselle susi?”. Hyvä teksti, täyttä timanttia – kuten on muuten koko mimmi […]

    Tykkää

  2. Nova sanoo:

    Sinäkin olet huima inspiraattori!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: