Minut se ainakin on yllättänyt aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaikka mieheni ja muutamat läheiseni ovatkin kärsineet flunssan eri asteista, olen itse tavanomaisesti porskutellut menemään. Mä en ole se, joka kaatuu sohvan pohjalle.
Paitsi viime yönä. Kerrottakoon, että yksi syistä oli mieheni, jonka hengitys vielä flunssan loppuvaiheilla rohisee, aivan kuin kuorsaus. Ja tuo kuorsaus muistuttaa kaasupoljinta huudattavaa amista. Broom-BRoooom-BROOOM. Mieheni on ollut meistä se, joka on viimeisten päivien aikana nukkunut sohvalla, joten oli mun vuoro vääntää niskani – nukun sohvallamme tyypillisesti hyvin, mutta ei se ole niskaystävällistä koskaan ollut.
Herätessäni yllätyin, kurkkuni oli kipeä ja nieleminen sattui. Ei hitto! Ei mulla oo aikaa tällaiseen. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä matkalle ja sairastaminen ei istu tähän kuvioon. Tuhat lasissa aloin keskittymään itseni kuntoon saamiseksi, ja tällä hetkellä voin jo paljon paremmin – kurkku on edelleen käheä ja ääni viskibassoinen.
Flunssan pika-hoito
- Kurlaa suolavedellä – laita veden sekaan suolaa, sekoita ja ota huikka. Purskuta ja kurlaa kurkussa, älä niele. Suolavesi eliminoi bakteereja.
- Inkiväärijuoma- kuori tuore inkivääri ja leikkaa paloiksi. Keitä kuumaa vettä ja laita inkiväärit sekaan, anna hautua ja juo.
- Lepo – jätä turhat hösäämiset muutamaksi päiväksi ja keskity itseesi, paranet nopeammin mitä vähemmän puuhaat.
Jatkan edelleen näiden keinojen kanssa, keskityn lepäämiseen ja matkatavaroiden pakkaamiseen, kiireettömästi. Aurinko kyllä houkuttelisi ulos, mutta parempi pysyä sisällä.
xxo,
Janina