MEIJÄN KOMBO

Kun 18-vuotiaana astelin ensimmäisenä työpäivänä Finnkinoon sisään en ajatellut rakastuvani. Odotin tulevien vuosien olevan täynnä uusien ystävien kanssa nauramista, juhlimista ja hyvien muistojen luomista. Sitä ne vuodet tosiaan olivatkin täynnä ja hymy nousee huulilleni joka kerta kun mietin noita unettomia öitä, Oscar-valvojaisia ja lätkän MM-kisoja Suomen suurimmalta leffascreeniltä.

Kuitenkin vain muutaman kuukauden jälkeen olin ihastunut korviani myöten komeaan, raamikkaaseen ja huumorintajuiseen mieheen. Ei yhtään sen tyylinen kuin olin joskus ajatellut tulevan mieheni olevan, mutta olen huomannut toteavani tuota jokaisesta asiasta elämässäni – ei mennyt ihan niinkuin olin joskus ajatellut eikä se kieltämättä ole huono asia.

Fit Times, parisuhde, Janina Pohja

Nyt vajaa seitsemän vuotta myöhemmin tuo komea mies on entistä harteikkaampi ja sekös on positiivista sillä omatkin hartiat on hieman leventyneet menneistä vuosista. Kun vuosia sitten tutustuimme, istuin työvuoroni jälkeen pitämään Mikolle hetkeksi seuraa ja hetken juteltuamme tartuin hänen isoon hauikseensa – ”mä vaan kokeilen”. Hallitsin iskulauseet jo silloin. Hhaha.

Siitä lähtien olimme tiiviisti yhteydessä ja yhdessä, mutta vasta kahdeksan kuukauden (kumpi jahtasi kumpaa?) jälkeen Mikon frendin ”sano vaimolle terkkuja” lausahduksen jälkeen olimme vakituista.

Kuusi vuotta yhdessä. Niihin muuten mahtuu lukuisia ylä- ja alamäkiä. Ensimmäisen viiden vuoden aikana emme riidelleet kertaakaan minkä seurauksena viime kesänä räjähti parisuhteemme ydinpommi – pieni epäkohta avasi Pandoran lippaan, joka tyhjeni kerralla. Tuijotimme silmät kyynelissä onko meillä yhteistä tulevaisuutta -kysymystä eikä kukaan olisi osannut siihen vastata varmana. Suhteen eteen on tehtävä töitä ja yhdessä me noustiin tuostakin kuopasta, sillä tunne siitä ettei ilman toista pystyisi olemaan oli selvä.

Miko on muuttanut elämäni kulkua suurelta osalta, tuonut sellaista itsevarmuutta mitä en usko että kukaan muu olisi voinut opettaa. Hänen huumorintaju yhdistettynä käsittämättömän nopeaan tilannetajuun, maustettuna aivan omanlaisella ajatusmaailmalla on kombo, joka viehättää, naurattaa ja pelastaa päiviä. Luulin aikaisemmin olleeni hyvä nauramaan itselleni, mutta enhän edes ymmärtänyt mitä se tarkoitti.

Meillä on yhteinen huumorintaju; piikittelemme toisiamme ja teemme itsestämme kirjaimellisesti naurunalaisen. Miko on keventänyt askeltani hurjasti jakamalla elämän taakan ja löytämällä jokaisesta vaikeastakin hetkestä jotain naurun aihetta. Mä uskon, että me täydennetään toisiamme epätäydellisen täydellisesti ja meijän juttu on aika ainutlaatuinen.

Fit Times, parisuhde, Janina Pohja

En silloin 18-vuotiaana odottanut rakastuvani, löytäväni ensimmäisestä parisuhteestani sen voiman, josta kaikki 90-luvun poikabändit lauloivat.

Mut niinhän siinä kävi.

xxo,
Janina

Ps. Mikon ajatuksia fitness-kisadieetistä voi lukea täältä (osa 1) & täältä (osa 2).

KOMMENTOI TÄSTÄ

Avainsanat: , ,

5 thoughts on “MEIJÄN KOMBO

  1. Siiri Saarela sanoo:

    Luin tätä ihan itku silmässä, te ihanat <3

    Tykkää

  2. Nova sanoo:

    You 2 so cute!

    Tykkää

  3. […] hyssykät, onnen nyssykät – niin paljon sydämiä ja positiivisuutta sain viime kirjoitukseni jälkeen, että sydän pakahtuu! Kiitos […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: