Tässä mä nyt taas istun. Koneen ääressä, pää täynnä ajatuksia.

Olen useampaan otteeseen jo nähnyt mielessäni sormieni vilistävän näppäimistöllä. Antaen ajatusvirran tulla ulos. Haluan jakaa ajatuksiani, kokemuksiani. Olen valmentamisen kautta huomannut sen antavan muille hurjasti. Omasta elämästäni, opeista ja kokemuksista jakaminen saa ihmisissä luotua ahaa-elämyksiä. Saan heidät hetkeksi pysähtymään, ajattelemaan omaa elämäänsä ja jopa ottamaan askelia muutoksen tiellä.

Olen kaivannut näppäimistön naputtelua. Rakastan tätä ääntä. Nap-napnap-nip-nap. Olen aikamoisen kranttu näppäimistöistä. Näppäinten pitää olla täysin oikealla korkeudella, välitykset oikeilla mittasuhteilla, jotta sormeni voivat vilistää siinä kuin pilvi taivaalla. En katso näppäimistöä kun kirjoitan vaan nostan usein katseeni näytöstä ja annan mennä. Ajatus kulkee paremmin kun ei lue samalla mitä kirjoittaa. Antaa vain mennä. Ilman estoja. Rohjeta antaa sanojen ja ajatusten tulla ulos siinä järjestyksessä kun oma pää niitä käsittelee.

Sen jälkeen voi hieman stilisoida. Nytkin olen antanut vain mennä. Opin sen Johannekselta. Muutamia vuosia sitten hän kertoi käyttävänsä sovellusta, jonka kanssa sinun pitää kirjoittaa x minuuttia putkeen. Ilman, että lopetat. Et saa pysähtyä. Se auttaa kirjoittamisflown löytämisessä. Liian usein sensuroimme ajatuksiamme emmekä uskalla kirjoittaa asioita ylös. Vaikka kuka ne muka näkisi kun kirjoitamme yksiksemme? Ei kukaan. Mitä pelkäämme? Tyhjää.

Lopetetaan pelkääminen. Nyt.

Anna tunteesi
Anna ilosi
Anna surusi
Älä peittele
Rohkene.

xxo,
Janina