Aihearkisto: elämäntapamuutos

Julkinen onnistumistarina

Tarkkasilmäisemmät sen huomasivatkin jo, minun elämäntapamuutostarinani julkaistiin tänään Fitfarm:n facebook -sivuilla. Hurja määrä tykkäyksiä ja upeita kommentteja.

Odotin, jopa jännitin, ihmisten reaktioita, mutta onnekseni vastaanotto on ollut uskomattoman hyvä. Moni läheiseni on tullut ssanomaan, etteivät edes ymmärtäneet kuinka isossa koossa olen ollut. En tainnut sitä itsekään muistaa tai ehken vain halunnut?

Totuuden julkituominen oli todella haastavaa, henkisesti. Häpesin ja inhosin historiaani, mutta kuinka pienestä eleestä asiat voivatkaan muuttua? Oloni on tällä hetkellä hiukan kevyempi, rauhallisempi. Olen onnellinen tällä hetkellä, enkä luultavasti olisi tässä paikassa, juuri tällaisenä, ilman noita vuosia.

Julkaisemalla kuvani ja tarinani saatan motivoida edes yhtä henkilöä nostamaan takapuolensa vielä kerran sohvan perukoilta tai jättämään ensimmäistä kertaa jokailtaiset oluet juomatta. Vain senkin henkilön takia, tämä olisi sen arvoista.

Tässä myös teille tuo kirjoittamani teksti:

Olen Janina Pohja, 22-vuotias menopää Espoosta. Lapsuudesta asti olen kärsinyt paino- sekä itsetunto-ongelmista. Nuorena kokeilin jos jonkin sortin urheiluharrastuksia, taitoluistelusta koripalloon ja nyrkkeilystä uintiin, mutta mikään ei tuntunut omalta jutulta. Elämäni yksi upeimmista kokemuksista oli vaihto-oppilasvuosi (2007-2008) Yhdysvalloissa. Nautin vuodesta täysin ja annoin itselleni luvan herkutella, joka varmasti näkyy myös vasemman puoleisessa kuvassa. Painoa vuoden aikana kertyi 15-20 kiloa. Tuon aikaisesta painosta en 100-varmana osaa sanoa, koska häpesin omaa ulkomuotoani sekä pelkäsin vaa’an kovaa totuutta, epäilen kuitenkin keikkuneeni reippaasti 80-85 kilon yläpuolella.

Jojoilin painoni kanssa kuukaudesta toiseen, mutta elämäntapamuutokseni alkoi pikkuhiljaa kesällä 2010. Henkisesti rankan alkuvuoden jälkeen aloin kärsiä hengenahdistuksista. Lääkärit määräsivät melkeinpä kilpaa masennus- ja unilääkkeitä, vaikkei tiedetty mikä minussa oli vikana. Pitkän sairasloman aluksi kihlattuni tyrkkäsi minut kuntosalille, josta elämäni suurin ja tärkein muutos sai alkunsa. Askel ja kilo kerrallaan edettiin.

Treenaus kulki mukana vaihtelevasti kesään 2012 asti. Tuolloin osallistuin FitFarmin ensimmäiseen Superdieettiin ja sain ruokailuni kontrolliin. 6 viikon aikana tiputin noin 7 kiloa ja olin elämäni kunnossa. Ruokaohjeet ja ateriavälit jäivät elämääni lopullisesti. Elokuussa 2012 kuitenkin iski pelkäämäni takapakki, uusinta polvileikkaus. En kuitenkaan antanut sen pilata menoani vaan aloitin blogin kirjoituksen (www.fittimes.net), jonka kautta pidin motivaationi yllä. Unelma Fitnessmalli 2013 -kilpailuista siinsi kirkkaana mielessä ja sitä kohti aioin kulkea.

Juuri ennen kilpailuita päätin toteuttaa yhden suurimmista unelmistani, omasta valmentajasta. Sain toivomani valmentajan ja tuloksia alkoi tulla. Oikean puoleinen kuva on kilpailuiden hakukuvani (maaliskuu 2013), joka siivitti minut semifinaaleihin asti. Unelmat kasvavat päivä päivältä ja tällä hetkellä treenaan tavoitteenani BodyFitness-kilpailut. Luotto valmentajaani, Satu Kalmiin, on kova ja usko omaan tekemiseen kasvaa päivä päivältä. Tavoite on korkealla, mutta niin on motivaatiokin.

Vaikka fyysinen muutos on iso, suurin muutos on tapahtunut pääni sisällä. Uskallan olla täysillä oma, suulas ja hölmö itseni. Pystyn käsittelemään tunteeni ilman herkuttelua ja seisomaan päätöksieni takana. Voin rehellisesti sanoa olevani onnellisempi kuin koskaan ennen.

Kiitos FitFarm. Kiitos Satu. Isoin kiitos kihlatulleni ja maailman parhaimmille ystäville.

Kiitos tätäkin kautta kaikille kehujille, tsemppareille sekä kriitikoille. Tsemppiä, kärsivällisyyttä ja uskallusta elämänmuutostaan aloittaville, jo sillä tiellä oleville sekä ylläpitäjille.
xxo,
Janina

Elämäni muutos

Moikka!

Täältä tavaroiden pakkailujen keskeltä päätin jakaa löytöni teidän kanssanne. Nimittäin vanha vyöni muutaman vuoden takaa. Se oli hautautuneena housulaatikkoni alimmaiseksi, ei sinäänsä mikään yllätys sillä en ole voinut sitä viimeiseen vuoteen kohta käyttää.

Tästä myös näkyy se lähtökohta, missä olen painavimmillani ollut. Kuvia olen käynyt myös läpi, niitä jaan teidän kanssanne myöhemmin. Anteeksi näiden kuvien laatu.

Puolikas minua on kadonnut!
 Vyön oston jälkeen jouduin melkein heti käyttämään reikää nro 2, eli toisiksi suurinta! Tällä hetkellä, kuten kuvasta näkyy, senttejä on lähtenyt ja vyö on aivan liian iso! :) 
Hei vaan!

En voisi olla tyytyväisempi tuosta löydöstä. Mukaan toiseenkin asuntoon se tulee, muistuttamaan vanhasta. Siitä mihin en koskaan aio palata, mutta hyvä muistaa mistä on tullut.

Ihanaa maanantaita! Muutto tosiaan keskiviikkona, joten voi olla että blogi on hiljaiselossa sen aikaa että olemme saaneet rauhassa laitella.

xxo,
Janina

Hurja Muodonmuutos

Tutustuin noin vuosi sitten yhteen motivoivimmista ja realistisimmista TV-ohjelmista, Hurja Muodonmuutos. Se on amerikkalaisen Extreme Makeover -sarjan painonpudotusversio. Sarjan Personal Trainerina toimii Chris Powell, joka on erikoistunut muodonmuutoksiin. Sarjan konsepti on helppo: Chris auttaa vuoden ajan jokaista sarjaan valittua henkilöä. Yhden henkilön matkaa seurataan kahden jakson verran, puoli vuotta per jakso. TV:stä löytyy jos jonkinmoista laihdutusohjelmaa, mutta tämä on itselleni ylitse muiden. Tapahtumia kuvataan dokumenttimaisesti, näytetään etenemiset sekä takapakit juuri sellaisena kun ne ovat.

Katsoessani ohjelmia tai elokuvia, olen usein tunteella mukana. Kyynel vierähtää pienimmistäkin asiasta, minkäs teet. Tämä ohjelma on niin realistinen, tuntuu kuin eläisi heidän mukanaan vaikeuksissa sekä onnistumisissa. Vaikka en koskaan olekkaan ollut sairaalloisesti ylipainoinen, on monet ongelmat olleet samoja. Mitä tehdä kun sinulta viedään ainut asia, joka on tuonut lohtua eli ruoka? 

Monen ongelmana on myös heidän suhteensa läheisiin. Vaikka suhde olisi hyvä, monet osallistujista ajattelevat tuottaneensa läheisilleensä pettymyksiä uudestaan ja uudestaan. Suurimpana pettymyksenä, yllättäen, heidän kokonsa. He pelkäävät epäonnistuvansa taas ja näin pettävänsä läheisensä. Sarjasta oppii itsekin omasta ajatusmaailmasta paljon. Sinun on haluttava muutosta tai muuta asiaa, siinä onnistuaksesi. 

Sarja tulee aina sunnuntaisin klo 19, Neloselta. Saa hyvää puhtia tulevan viikon treeneihin. :)
Uusinnat torstaisin klo 19. Suosittelen katsomaan.
Viime viikon jaksossa alkoi uusi tarina, jonka uusinta tosiaan tulee tänään.

Tässä muutamia sarjan onnistumisia:

30-vuotias Jacqui, 161 kg (355lbs) > 67 kg (148lbs) 

28-vuotias Michael, 224 kg (493lbs) > 108 kg (238lbs)

Rachel, 167 kg (369lbs) > 94 kg (208lbs)

50-vuotias Tony, 180 kg (398lbs) > 89 kg (198lbs)

Chris vaikuttaa oikeasti välittävän osallistujista. Tuollaisen valmentajan haluaisin itsekin, erittäin tiukka ja vaativa mutta tarvittaessa itkua vastaanottavana olkapäänä.

Oletteko aikaisemmin katsoneet sarjaa?

xxo,
Janina

%d bloggaajaa tykkää tästä: