Aihearkisto: ihmissuhteet

Elämmekö panokulttuurissa?

Tinder, tuo pelien peli. Koukuttava, mutta niin raaka. Peli aloitetaan unelmakumppanin luonnilla; timmi, ruskeasilmäinen, vähintään 185 pitkä, tummat piirteet, tatuoitu, kitaran soittotaidot. Checkcheckcheck! Mahdollisimman monen kohdan täyttävä vaihtoehto viedään kotiin, tutustumaan lakanoihin. Pelin haastavuuden iskiessä vasten kasvoja, resetoidaan edistyminen ja aloitetaan peli alusta.

20151123_151601

Ympäriltäni löytyy tällä hetkellä liuta upeita sinkkunaisia, jotka mielellään kömpisivät pitkän päivän jälkeen miehen turvalliseen ja vahvaan otteeseen. He eivät ole ainoita, jotka selaavat kuvia unelmien kumppania etsimässä. Vaatimuksien listat jättävät sanattomiksi, halutut ominaisuudet ovat piirun tarkkoja eikä niistä jousteta. Nykymaailma on nirso. Niin nirso, ettei näe oman näkemyksensä ulkopuolelle. Lukemattomia kertoja olen kuullut toteamuksen ei ole mun tyyppiä – syiden ollessa mitättömiä, väärä kävelytyyli, jokin ele tai toteamus.

Ihmiset hyppivät kukasta kukkaan, ”rakkautta etsien”. Suurin osa kohtaamisista päätyy kuitenkin lakanoiden väliin ja sen seurauksena, pettymykseen. Ei tämäkään ollut se mitä etsin. Rakkautta etsitään kovalla tahdilla, sen oletetaan tapahtuvan sormia napsauttamalla – kuten kaiken nykypäivänä. Yhdellä tapaamisella saat toisesta vain raapaisun, pienen kurkistuksen hänen luonteeseen ja elämään. Siltikin se riittää monelle, kiinnostus lopahtaa yhtä nopeasti kuin se on syttynytkin. Sitten ihmetellään kun muut kohtelevat sinua samoin. Miksi kukaan ei kiinnostu musta? Haluavat vain lakanoihin ja lähtevät? 

Don’t hate the player, hate the game.

Ihmiset ovat toisilleen kuin kulutustavaraa. Kumppani, jonka kanssa on hyvä olla, vaihdetaan uuteen kun esille ilmeneekin pieni vika. Pintanaarmu, särö. Suhteiden eteen ei jakseta nähdä vaivaa, ei mietitä ongelmien korjaamista tai niiden kanssa elämistä. Onhan vaivattomampaa vain resetoida edistyminen ja jatkaa pelaamista kuin panostaa päästäkseen suhteessa seuraavalle levelille. Helpompaa vain ristiä sormet ja toivoa parasta. Huijata itseään ”tän kanssa on varmasti helpompaa”. Todellisuus on kadonnut. Elämämme ei ole peli, et pysty sitä alustamaan.

20151123_151604

Vierelläsi kulkeva ei tule koskaan olemaan virheetön, mutta niin epätäydellisen täydellinen.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pelkoa ja inhoa Budapestissä

a9CKok1444153906

Pienestä pitäen olen rakastanut matkustamista. Oli kyse sitten lähi- tai kaukomatkasta. Aina kulkupeliin istuutuessa mieleni rauhoittuu. Tiistai-iltana lentomme noustua ilmoihin, olin hiljainen. Se olikin ainoa sellainen hetki.

Olimme tyttöjen kanssa vuokranneet itsellemme asunnon hieman keskustan ulkopuolelta, Budasta, loistavien yhteyksien varrelta. Budaa, kaupungin läntistä puolta, hallitsee kukkulat ja vuoret. Asunnon parvekkeelta avautuivat joka aamu aurinkoiset näkymät Buda Hills:lle. Jos kotona vapaapäivinä saattaa nukkua normaalia pitempään, reissussa tulee herättyä aikaisemmin. Miten se onkin, että kl 8 herätys tuntuu kotona niin kovin tahmealta, mutta reissussa tilanne on aivan toinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Buda – Pest, kaupungin molemmat puolet, saivat minut rakastumaan. Hämmästelin jokaisen kulman takaa avautuvia näkymiä. Hieman rapistuneita, vanhoja, kauniita rakennuksia. Inspiroivia pikkukauppoja, joiden sisällä olisi voinut tili nopeasti tyhjentyä. Lausumiseltaan mahdottomia kadunnimiä. Aukioita, joilla ei juurikaan puluja näkynyt. Budapestissä huhutaankin viranomaisten laittaneen ehkäisypillereitä linnunruuan sekaan.

Haluan Budapestiin takaisin. Paljon jäi näkemättä ja kokematta, vaikka näimmekin ja koimmekin asioita, jotka olisi voinut jättää reissusta. Tiesimme reissuun lähtiessämme Budapestissä olevan paljon näppärä sormisia kulkijoita, mutta emme arvanneet että olisimme itse joutuneet sellaisen uhriksi. Olimme laskeutumassa rullaportaita pitkin metroon kun narkomaani nainen koitti hivuttaa kättään Ainon reppuun. Onneksi naisen takana ollut kulkija oli hereillä ja esti tapahtuneen. Narkkia nauratti – meitä ei.

Toinen inhottava kommellus sattui kiivettyämme Gellért vuorelle. Olimme nauttineet aikaisen aamun tuomasta turistirysä-rauhasta. Hetken vuoren huipulla vietettyämme, turisteja vyöryi bussilastillisten verran. Lähtiessämme heitä karkuun takaisin rauhallisille poluille, törmäsimme itsensäpaljastajaan. Siihen päättyi meidän rauhamme. Kuva miehestä ilman housuja, kädet vispaamassa, paloi verkkokalvoilemme. Tytöt ovat samalla aallonpituudella huumorintajuni kanssa, joten tilanteet alkoivat nopeasti naurattaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voin siis hyvin todeta reissun olleen ikimuistoinen. Myös siltä osin, että tapasin ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen kaverini, joka asui samassa perheessä Yhdysvalloissa viettämäni vaihtovuoden ajan. Söimme reissun jokaisena päivänä paremmin kuin millään aikaisemmalla reissullani – kiitos tyttöjen tekemän ennakkoetsinnän. Tulossa on vinkkipostaukset niin ruokapaikoista kuin nähtävyyksistäkin.

Reissaaminen on ihanaa, varsinkin kun seuralaiset ovat priimaa. Olen tutustunut molempiin tyttöihin blogini kautta – olen siis saanut blogiltani enemmän lisäarvoa elämääni kuin mikään postauspalkkio voisi antaa. Tämä ei tule jäämään ainoaksi yhdessä tehdyksi reissuksi, eihän Aino ja Siiri

Arvonta on myös loppunut ja voittajille ilmoitettu! Kiitos kaikille inspiroivista vastauksista, vaikka en niihin vastannutkaan, luin jokaisen ja tulen soveltamaan ideoitanne elämääni. <3

xxo,
Janina

PS. Reissukuvia löytyy Instagramista #fittimestravels, jota käytän aina reissatessa.

Avainsanat: , , , , , ,

First My Mother, Forever My Friend

Olen huomannut, että tästä pitkästä sairaslomasta on ollut itselleni todella paljon hyötyä. Olen kerennyt ajattelemaan asioita kunnolla, löytämään uudet näkökulmat asioihin ja saanut niihin paljon selkoa. Aikaisemmin olin niin kiireinen treenauksen ja työni välillä ettei iltaisin jaksanut juurikaan tehdä muutakuin maata sohvalla ja tuijottaa telkkaria.

Eilen illalla sitten taas ymmärsin jotain mitä en välttämättä ole ihan kokonaan hahmottanut aikaisemmin..
ÄITI ON MUN PARAS YSTÄVÄ!! Ja niin se tulee aina olemaan. Välillä tuntuu että pääni ei olisi paikallaan ilman äitiä.

Varsinkin nyt, hiukan vanhempana suhteemme on kehittynyt paljon paremmalle tasolle. Vielä kotona asuessa tuntui, että äiti on aina vain tiellä, kyselee turhia ja jakaa hölmöjä neuvoja. Olen nyt vuoden asunut omillani, kihlattuni kanssa, ja huomaan soittelevani äidille melkein muutaman tunnin välein.
Äiti on aina ensimmäinen kenelle soitan jos jotain tapahtuu. Sen ei tarvitse olla mikään päivän mullistava asia. Puhumme kun pääsen töistä, pääsen lääkäristä, käyn kaupassa, luen artikkelin… Välillä tuntuu hölmöltä ”taas” soittaa, mutta soitan silti. :)

Muistan teinivuoteni, jolloin tuntui aina olevan jotain salailtavaa. Aina piti hieman valehdella ja nopeasti jäätiin omaan valheidenpyörään josta ei helposti päässyt pois. On ihanaa kun ei tarvitse peitellä mitään, puhuu vain täysin rehellisesti ja sanoo asiansa suoraan, niinkuin olisi aina pitänyt pystyä tekemään. Kai väite ”äiti ei kuitenkaan ymmärrä” kuuluu nuoruuteen. Oisinpa vain tiennyt silloin, että kukaan ei ymmärtäisi paremmin kuin hän.

Tämänkin projektinkin aikana äiti on ollut tukena. Hän kävi hakemassa minut sairaalasta leikkauksen jälkeen noin 00:30 vaikka töihinmeno oli edessä kuuden aikaan aamusta. Äiti on käynyt kaupassa, tullut monet kerrat käymään, tuonut aina mukanaan isoja lehtipinoja, kirjoja.. Jumppapallon!

Äiti on kuin Wonderwoman, esikuva. Hän hoitaa kaiken, aivan kaiken ja aloitti vielä päälle käymään jumpassa! Jos hän pystyy siihen, niin pystyn minäkin.


Minkälainen sinun suhteesi on äitiisi? Vai onko isäsi vanhemmista lähempi? 

I love my Mother.
xxo,
J

%d bloggers like this: