Yleinen
-
Uusia ideoita
Kävimme eilen katsomassa perjantaina ensi-iltaan tulleen, yhden odottamammistani elokuvista, The Expendables 2. Odotukseni olivat korkealla, syystäkin, olihan ensimmäinen osa ollut täynnä kunnon actionia, hyvää huumoria ja tietenkään unohtamatta silmänruokaa. Vaikka Sylvester Stallone, Chuck Norris, Arnold Schwarzenegger ja muut ovat jo nuoruusvuotensa… Continue reading
-
Elämäntapamuutos ei katso ikää.
Olen huomannut monissa ihmisissä ennakkoluuloja, ettei nykyisiä elämäntapoja voisi vaihtaa terveellisimpiin. Moni pelkää menettävänsä mm. hyviä muistoja ja ihania herkkuhetkiä. On liian hankalaa omaksua uusia ruokailutapoja, tutustua uusiin ruoka-aineisiin sekä jättää einekset ja lisäaineet kauppojen hyllyille. Puhtaan ja kotona tehdyn… Continue reading
-
Motivaationi
Aloitin kuntosalilla käynnin hieman yli kaksi vuotta sitten helpottaakseni hengenahdistuksiani. Isoin motivaationi löytyy tietysti kotootani, oma kihlattuni. Hän minut salille ensi kertaa sai, hieman väkisin valitettavasti. Kukaan ei taida aina olla treenituulella ja haenkin motivaatiota myös muualta.Mitä tärkeämmäksi asiaksi kuntoilu… Continue reading