Avainsana-arkisto: muutos

ELÄMÄN EI KUULU OLLA HELPPOA

Hitto. Siltä nyt ainakin tuntuu. Pitäisi repeytyä about 135 paikkaan samaan aikaan, mainitsemattakaan, että pitäisi pitää yllä vielä täydellistä wellness-tasapainoa. Pitäisi syödä hyvin, jaksaa treenata vähintään neljä kertaa viikossa, nukkua vähintään 8 tuntia yössä, nähdä ystäviä, olla spontaani. JA käydä kokopäivätöissä, tehdä opparia, suorittaa viimeisiä kursseja.

Painan tällä hetkellä päivä kerrallaan, koska muu ei auta. Katson ehkä muutaman tunnin eteenpäin. ”Nyt lopetan työt, menen salille ja vien auton äidille käyttöön.” Sen jälkeen päivän suunnitelmat ovat auki, touch it – feel it. Oppari on painanut niskassa jo jonkin aikaa. Sain sen eilen palautettua ensimmäiseen (ja omassa tapauksessani viimeiseen) välitarkistukseen. Olin huojentunut ja ylpeä, sain sen oikeasti kasaan itselleni asettamassani aikataulussa. Ohjaajan palaute heti viikon kärkeen kuitenkin palautti maanpinnalle kuin kylmä bitch slap poskelle. Edessä on vielä paljon työtä, lopulliseen arviointiin palauttamiseen on alle kaksi viikkoa.

Janina Michaela, Janina Pohja, Nocco, Nocco Finland, opinnäytetyö, oppari, Haaga-Helia, elämä, thesis

Kiireistä eikä todellakaan helppoa, mutta en mä halua helppoa enkä tarvii helppoa. Haluan tuntea eläväni. Rakastan soveltamista, tilanteita, joihin ei ole käsikirjaa. Elämä on tällä hetkellä hieman haasteellista, mutta niin sen kuuluukin olla. Olisi sääli, jos kaikki asiat loksahtaisivat heti kohdalleen. Jos minkään asian eteen ei tarvitsisi nähdä vaivaa, että se kaikki tuotaisiin kultaisella tarjottimella eteemme. Jos saisimme kaiken mitä haluaisimme, heti kun sen haluaisimme.

Kohtaammamme vastoinkäymiset ovat muokanneet meistä sen mitä olemme nyt ja tulevat vaikuttamaan suuresti siihen, mitä olemme tulevaisuudessa. Me kehitymme ongelmien kautta. Ne vääryydet ja vastoinkäymiset, jotka tuntuivat pahoilta, ehkä ylitsepääsemättömiltäkin, kasvattivat meidät siihen mitä olemme nyt. Niiden asioiden, tilanteiden ja kausien takia jokainen meistä tietää mikä meistä tuntuu hyvältä tai ainakin sen mikä ei tunnu hyvältä.

Se, että olemme kohdanneet esteitä, joiden yli emme ole suoraan päässeet ovat ohjanneet elämän suuntaa. Osaamme kulkea pois päin niistä, kohti jotain muuta, tuntematonta. Musta on tullut määrätietoinen. Mä olen saanut kokea osakseni vähättelyä ja epäilyjä, joiden takia kaasutan vieläkin varmemmin niitä asioita kohti, joista nautin ja, joissa haluan kehittyä.

Janina Michaela, Janina Pohja, Nocco, Nocco Finland, opinnäytetyö, oppari, Haaga-Helia, elämä, thesis

Niin teen nytkin. Aloitin kaiken tohinan keskellä uudessa työpaikassa, uudella paikkakunnalla ja työmatka tuplaantui. (Ihan kuin tässä ylimääräistä aikaa olisi muutenkaan). Jäädytin tutun salikortin ja vaihdoin toiseen. Hidasteita, esteitä tai ongelmia ratkottavaksi. Mä nautin pulmista ja niiden selvittelyistä.

Elämä on kuin yksi iso rubiikin kuutio. Sitä siirtelee paloja suuntaan, jos toiseenkin ja luulee ymmärtävänsä pelin juonen. Kuitenkin kun yksi sivu on täydellinen, muut ovat sekaisin. Niin se on elämässäkin ja ehkä vasta viimeisillä hetkillämme tajuamme, että elämän ei kuulunutkaan olla helppoa, jotta se olisi täydellistä.

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , , , ,

MIKÄ JANINA MICHAELA?

Huh. Päätös on nyt tehty ja se pysyy.

Moi. Tervetuloa. Takaisin?

Kuten jo Facebookin sivuillani kirjoitin, oon potenut blogini kanssa pientä identiteettikriisiä sen suhteen, että rakastan suuntaa, johon olen sitä vienyt mutta blogini nimi ei ole sen suuntainen.

Kun vuonna 2013 vaihdoin The Climb -blogista Fit Times:iksi elämäntapamuutokseni oli hyvässä vauhdissa. Olin pienin, epävarmoin, tepastelevin askelin ymmärtämässä isoja asioita. Elämäntapamuutos oli helppo aloittaa ulkoisista kohteista ja fyysisestä kunnosta. Hankalampaa, hitaampaa ja varsinkin kivuliaampaa oli katsoa sisään. Voinko mä hyvin? Nautinko olostani? Miten mä nään elämäni? Ympäristöni? En. En. Mustavalkosesti. Negatiivisesti. Aika karua, vai kuinka?

Vuodet bloggaamisen kanssa ovat olleet ailahtelevia ja aaltoilevia. Tämä valkoinen ruutu ja mustat näppäimet ovat olleet mulle terapiaa, jota en tiennyt tarvitsevani ennen kuin uppouduin siihen täysin. Annoin mennä ja murensin ympärille rakentamiani muureja tiili kerrallaan.

Janina Michaela, Fit Times, bloggaaja, lifestyle, muutos

Mä olen kuoriutunut. Olen luonut nahkani, kuten käärme, uudestaan. Ja tässä, seison aitona ja rehellisenä edessänne.

Mitä pidätte? Kerro rohkeasti. 

xxo,
Janina Michaela

Follow my blog with Bloglovin

Avainsanat: , , , ,

NARNIA

Kävelen kohti ovea. Sen läpi paistaa aulan kirkkaat valot. Ihmisiä valuu edes takaisin aulaa, kukaan ei puhu toisilleen. Kaikki ovat keskittyneitä, suurimmalla osalla on kuulokkeet korvilla. Ovella erehdyn näyttämään kotiavainta lukulaitteelle, miten se ei vieläkään voi toimia? Selaan avainnippua ja löydän kulkulätkän, jonka voimalla pyöräytän itseni ovesta sisään.

Olo on kuin Narniaan astuisi. Edessä avautuu aivan toinen maailma, jossa pään sisällä puhuu leijona – oman elämäni Aslan. ”To defeat the darkness out there, you must defeat the darkness in yourself.”  Sen mä olen tänne tullut tekemäänkin! Itsevarma ja rohkaiseva ääni vakuuttaa, että olen oikeassa paikassa ja tiedän mitä tehdä. Siihen olin tottunut, mutta nyt paikka ei täysin tunnukaan vuosikausia toiselta kodilta tuntuneelta omalta maailmaltaan.

Olenko ollut liian kauan poissa? Aslanin ääni on heikentynyt. Mua ahdistaa, koko paikka tuntuu kolkolta, ihmiset tuijottavat. Mitä ihmettä mä täällä teen?

Janina Pohja, Fit Times, Evo Fitness, treenaus, bloggaaja, hyvinvointi

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran salilla sitten kesäkuun alun. Sitten kesäkuun alun. Nopealla matikalla olin siis yli kolme kuukautta poissa sieltä, minne joskus olin palavasti tuntenut kuuluvani. En tuntenut niin loppukeväästä enkä kesästä, enkä oikeastaan täysin vieläkään. Tiedän vain, että liikkua täytyy tai peppu ei mahdu työtuoliin enää. You get the point.

Reissuni Narniaan meni eri tavalla kuin ennen. Tein kehonpaino liikkeitä, korostaen liikkuvuutta. Karhukävelyä, mittarimatoja punnerruksilla, lankkua kädet ja jalat niin pitkälle ojennettuna kuin pystyn (on muuten helvetin raskasta!). Lopuksi kokeilin hauiskääntöä, sitä tuttua ja turvallista. Kääntelin käsipainoja enkä tuntenut hommaan juuri minkäänlaista yhteyttä – tekniikka ja tuntuma olivat just eikä melkeen, mutta fiiliksestä uupui joku. Laitoin käsipainot telineeseen ja jatkoin käsilläseisonta harjotteita. Saatoin näyttää urpommalta pää käsien välissä roikkuen ja jalkoja vuorotellen ylös nostellen, mutta mulla oli kivempaa. Pääsenhän lähemmäs tavotettani. 

Tänään on kuitenkin päivä, jolloin palaan salille ehkä hieman suunnitellummin. Asennekin on parempi olla erilainen ja treenin mietitympi. Uskon, että se kiehtova, kutkuttava ja niin kovin koukuttava tunne löytyy vielä. Tällekin muutokselle pitää antaa aikaa, jotta löydän tavat, joilla yhdistää kehonpaino- ja salitreenit. Any suggestions? Heittäkää kommenttia alle, kiitos! <3

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , , ,
%d bloggers like this: