Avainsana-arkisto: uskaltaminen

USKALLA

Oletko koskaan seissyt risteyksessä, jossa tiet vievät eri suuntiin? Oletko koskaan katsonut tilannetta silmiin, halunnut tehdä täydellä sydämellä jotain, mutta pää on brakannut ja väittänyt toista? 

Janina Pohja, Fit Times, eläminen, leap of faith, uskalla, inspiraatio, yhdessä

Eläminen yleisesti on helppoa. Siitä vain nouset aamulla ylös, syöt aamupalan, puet päälle, lähdet töihin, syöt, teet työt, ehkä käyt treenaamassa, syöt, katsot iltauutiset, peset hampaat ja menet nukkumaan. Helppoa kuin leivän voitelu, teoriassa.

Olen viimeisen parin viikon aikana rohkaissut ystäviäni tarttuman heidän tilaisuuksiinsa. Molemmat olivat löytäneet ja saaneet harjoittelupaikan, toinen firmasta jonne on ”isona” halunnut töihin ja toinen työnkuvan, joka vastaa sitä mitä ”isona” haluaa tehdä. Mietit ehkä, miksi heitä on tarvinnut rohkaista jos tällaisessa työtilanteessa on lykästänyt. Molemmat näistä paikoista on palkattomia eikä eläminen Suomessa ole ilmaista – varsinkaan pääkaupunkiseudulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seisot tuossa risteyksessä – jatkatko turvallista tienviertä vai painatko täydellä kaasulla eteenpäin? 

On ehkä järkevää pysähtyä miettimään realiteetteja, suunnitella hieman etukäteen miten pärjää. Sitä ei kuitenkaan kukaan tiedä, mihin tuollainen leap of faith johtaa. Parhaimmassa tapauksessa saat korvaamattomiksikin kutsuttuja kontakteja, jotka elämän pitkässä juoksussa osoittautuvat tärkeiksi. Avaat oven, jotta näet oliko se tarkoitettu sinun avattavaksi. Jos ei, piirrät oveen ison ruksin ja tiedät, ettet ehkä avaa sitä enää koskaan. Jokaisessa tapauksessa koet, opit, näet, saat, annat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein itse ison päätöksen keväällä kun jätin ottamatta palkallisen harjoittelupaikan vastaan. Mietin, kääntelin ja väänsin. En nähnyt itseäni siellä töissä, en tuntenut kuuluvani sinne. Sain tukea ja rohkaisevia sanoja, jätin paikan ottamatta ja syliini valehtelematta tipahti nykyinen paikkani. En pelannut upporikasta enkä rutiköyhää, mutta uskalsin luottaa vaikka epäilijöitä riitti. Palkatta 5kk. Sekopää.

Elämä kantaa. Molemmille ystävistäni olen luvannut olla tukena, antaa vähästä mitä on. Majoittaa ylimääräiseen huoneeseen. Nostaa ruokaa pöytään ja naurattaa. Niin minullekin luvattiin. Olla tukena, kun sitä tarvitsen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhdessä selvitään tippumisistakin, koska on tiputtava, jotta oppisi käyttämään siipiä ja lentämään. 

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , ,

Uskallatko olla oman elämäsi herra?

Mitä haluat elämältäsi? Mistä nautit? Minkälaista polkua kuljet? Onko se sinun vai ympäristösi valitsema? Olisikin niin helppoa aina uskaltaa rikkoa ennakko-oletuksia ja käsityksiä. Lähteä rakentamaan omaa polkua – sellaista mitä kukaan ei ole vielä kulkenut eikä tule kulkemaankaan. 

Viime viikolla hierontapöydällä maatessani radiosta soi kappale, jonka olin toki aikaisemminkin kuullut mutta vasta siinä hetkessä kuuntelin ja sisäistin sanoituksen. ”Jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen? Muistinko olla itseni herra tänäänkin?” Itseäni on paljon mietityttänyt oman elämäni suunta. Olenko kulkemassa minulle oikeaa polkua?

DSC_0841

Yksi suurimmista tämän hetkisistä kysymysmerkeistä on opintoni. Ne, jotka eivät vielä tiedä, olen vuoden opiskellut Haaga-Heliassa kansainvälistä liiketaloutta. Olen ollut tyytyväinen koulupäätöksestäni, muistan kuin eilisen sen puhelun kun sain varasijalta kutsun kouluun. Onnen kyyneleet vierivät poskiani pitkin, tulevaisuuden epävarmuus olisi hetkeksi tasapainottumassa. Mutta miksi liiketalous, sitä olen pohtinut viimeisen vuoden aikana. Yleispätevä koulutus, joka ei varmasti missään tapauksessa mene hukkaan. Opiskelu tapahtuu englanniksi, joka oli itselleni yksi tärkeimmistä ”vaatimuksista”. Miltei täydellinen opiskelupaikka siis. Silti jokin kaihertaa mieltäni.

Opiskelua koskevilla päätöksillä on iso paino elämänpolulla. Jo yläasteen jälkeen pitäisi tietää lukion tai ammattikoulun välillä – mahdollisuuksia myös tuplatutkinnon suorittamiseen löytyy. Yhdeksäsluokkalaisen Jannin ajatustenjuoksu ei ollut hääviä, päätös lukioon jatkamisesta tuli automaattisesti – jatkoivathan sinne ystävänikin. Ei minulla tuolloin ollut (eikä kyllä vieläkään ole) aavistustakaan mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. En ollut kuin esimerkiksi yksi serkuistani, joka on pienestä pitäen halunnut lääkäriksi. Unelma-ammatit ovat itselläni vaihdelleet kuin tuulen puuskat. Eläinlääkäristä lentoemännäksi ja lumilautailijaksi.

Tunnen olevani hieman hukassa ja keväällä punnitsinkin oman Academic advisorin kanssa liiketaloudesta Vierumäelle liikuntapuolelle vaihtamista. Onhan yksi suurimmista intohimoistani fyysinen sekä henkinen hyvinvointi. Pidän muiden auttamisesta ja olen erittäin kiinnostunut ravintoasioista laajalti. Olisinko siis sataprosenttisen soveltuva, luultavasti kyllä. En ole tästäkään varma ja siksi jatkanutkin liiketalouden kanssa. Toivon kovasti, että toinen vuosi tuo mukanaan erilaisia kursseja, jotka johdattelevat erikoistumisaloihin. Tai helpotusta päätökseen, jatkaako vai eikö jatkaa. Tiedän tulevaisuudessani haluavani työskennellä sporttialalla. Millä tavoin? Sitä etsin.

DSC_0862

Olenko onnellinen tällä tiellä? Opintoepävarmuuksienkin jälkeen, ehdottomasti. Uskalsinhan neljä vuotta sitten tehdä täysjarrutuksen, tarttua elämäni rattiin ja tehdä täyskäännöksen. Pienin askelin, hieman häpeä kyyryssä, aloitin treenamaan = löysin hetken kadoksissa olleen elämänilon, jonka siivittämänä olen tehnyt hyviä sekä huonoja päätöksiä. Olen ottanut takapakkia, epäonnistunut 100-0 sekä edistynyt aimoharppauksin. Riskejä on otettu työttömyydestä naurunalaiseksi joutumiseen. Tuloksena on ryhdissä – muutoksistaan ylpeänä – seisova nainen. (Kehtaako itsestään edes sanoa näin?)

Jos en vuosia sitten olisi uskaltanut ottaa leap of faith en tiedä missä olisin. En varmastikaan painamassa täysiä bodyfitness-unelmani perässä. Tai tehnyt juuri ennen opintojen alkua päätöstä ostaa omaa asuntoa. Välillä on kausia, jolloin olen oman elämäni Selviytyjä, mutta pystyn seisomaan päätösteni takana sataprosenttisesti ja pidän siitä.

Oletteko te tehneet elämässänne täyskäännöksiä? Uskaltaneet valita tien, jota esimerkiksi vanhempanne eivät ole odottaneet? Minkälainen fiilis päätösten teosta on tullut? 

xxo,
Janina

 

Avainsanat: , , , , ,

Onnellisuuden avaimet

Olin viime perjantai-illaksi lupautunut auttamaan Jutta Gustafsbergin On the Road –kiertueen ensimmäiselle luennolle Espoon Barona Areenalle. Olin paikalla muutamaa tuntia ennen luennon alkua järjestelemässä paikkoja ja mukana briiffauksessa, lopulta hoidin myös kutsuvieraslistan tarkastusta. Oli mahtava päästä edustamaan Fitfarmia ja tavata uusia ihmisiä, joilla kaikilla on samanlainen avoin ja hymyilevä asenne kuin itsellä. 

IMG_0695

Kyseessä ei ollut tavallinen ravinto- ja treeniluento vaan Jutta keskittyi enimmäkseen henkisen hyvinvoinnin parantamiseen. Aiheet olivat itselleni tuttuja, sellaisia joita mietin melkein päivittäin. Unelmat, uskaltaminen, mielen voima, onnellisuus. Jokaisella meistä on oman onnellisuutemme avaimet omissa pikku kätösissämme. Onnistuakseen, pitää uskaltaa yrittää. Saavuttaakseen haluamiansa asioita, pitää uskaltaa uskoa! 

Monella meistä tuntuu olevan näkymättömät rajat, joiden sisällä elämäämme elämme. Muistan lukion viimeisinä hetkinä miettineeni jatko-opiskelujani. Vanhempani halusivat minun jatkavan suoraan opiskelemaan koska nykyaikana kunnon työpaikkaa ei saa ilman kunnon koulutusta. Lisää paineita toivat rakkaat serkkuni, jotka ovat isossa roolissa elämässäni. Heitä on kolme. Yksi on valmistumassa lääkäriksi, toinen on valtiotieteiden maisteri ja kolmannella on jo kaksi tutkintoa. Heidän valintansa ja menestyksensä vaikuttivat suuresti omaan elämääni, sillä omat vanhempani olivat työntämässä myös minua yliopistoon – paikkaan, jonne en nähnyt kuuluvani. En nimittäin ole lukutoukka, en halunnut päntätä puolikasta vuotta satoja sivuja, saati lukea triplasti enemmän jos kouluun olisin päässyt. 

Uskalsin väittää vastaan, seistä oman elämäni päättäjänä. Pidin kolme välivuotta, olin täyspäiväisenä töissä ja elämäntapani heittivät häränpyllyä – en uskoisi seisovani tässä tällähetkellä jos olisin antanut periksi isäni Kauppis-painostukseen. Olen 23-vuotias ja varmasti nähnyt maailmaa enemmän kuin moni yliopistoon suoraan mennyt lukiokaverini. Minulla on hurja määrä työkokemusta, olen kiertänyt maailman ympäri, ostanut asunnon ja tärkeimpänä löytänyt oman tieni. 

Vanhemmat ja lähimmät sukulaiset ovat monelle suurin arvostelija-joukko. Uskallan kuitenkin väittää, että päätit sitten jättää lukion kesken tai jahdata unelmiasi Oikiksessa, sinun perheesi tulee ennemmin tai myöhemmin hyväksymään päätöksesi. He eivät kaikkoa viereltäsi vaikka tekisit isompiakin virheitä. 

IMG_0447

You live, you learn. Rakkaat, uskaltakaa tarttua elämänne rattiin. Ei kaikilla tarvitse olla 8-16 työtä, omakotitaloa, kahta lasta, aviomiestä ja Volvon takapenkillä koiraa. Muistakaa myös uskoa asioiden onnistumiseen, ainoastaan positiivisella asenteella keräät itsellesi positiivisia tapahtumia ja ihmisiä ympärillesi. 

Näihin mietteisiin, minä lähden nauttimaan lepopäivästä ja pitkään odottamastani LUMESTA! Ihanan valoisaa, aurinkokin kurkottaa pilven takaa. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: