JANINA MICHAELA

Oletko koskaan seissyt risteyksessä, jossa tiet vievät eri suuntiin? Oletko koskaan katsonut tilannetta silmiin, halunnut tehdä täydellä sydämellä jotain, mutta pää on brakannut ja väittänyt toista? 

Eläminen yleisesti on helppoa. Siitä vain nouset aamulla ylös, syöt aamupalan, puet päälle, lähdet töihin, syöt, teet työt, ehkä käyt treenaamassa, syöt, katsot iltauutiset, peset hampaat ja menet nukkumaan. Helppoa kuin leivän voitelu, teoriassa.

Olen viimeisen parin viikon aikana rohkaissut ystäviäni tarttuman heidän tilaisuuksiinsa. Molemmat olivat löytäneet ja saaneet harjoittelupaikan, toinen firmasta jonne on ”isona” halunnut töihin ja toinen työnkuvan, joka vastaa sitä mitä ”isona” haluaa tehdä. Mietit ehkä, miksi heitä on tarvinnut rohkaista jos tällaisessa työtilanteessa on lykästänyt. Molemmat näistä paikoista on palkattomia eikä eläminen Suomessa ole ilmaista – varsinkaan pääkaupunkiseudulla.

Seisot tuossa risteyksessä – jatkatko turvallista tienviertä vai painatko täydellä kaasulla eteenpäin? 

On ehkä järkevää pysähtyä miettimään realiteetteja, suunnitella hieman etukäteen miten pärjää. Sitä ei kuitenkaan kukaan tiedä, mihin tuollainen leap of faith johtaa. Parhaimmassa tapauksessa saat korvaamattomiksikin kutsuttuja kontakteja, jotka elämän pitkässä juoksussa osoittautuvat tärkeiksi. Avaat oven, jotta näet oliko se tarkoitettu sinun avattavaksi. Jos ei, piirrät oveen ison ruksin ja tiedät, ettet ehkä avaa sitä enää koskaan. Jokaisessa tapauksessa koet, opit, näet, saat, annat.

Tein itse ison päätöksen keväällä kun jätin ottamatta palkallisen harjoittelupaikan vastaan. Mietin, kääntelin ja väänsin. En nähnyt itseäni siellä töissä, en tuntenut kuuluvani sinne. Sain tukea ja rohkaisevia sanoja, jätin paikan ottamatta ja syliini valehtelematta tipahti nykyinen paikkani. En pelannut upporikasta enkä rutiköyhää, mutta uskalsin luottaa vaikka epäilijöitä riitti. Palkatta 5kk. Sekopää.

Elämä kantaa. Molemmille ystävistäni olen luvannut olla tukena, antaa vähästä mitä on. Majoittaa ylimääräiseen huoneeseen. Nostaa ruokaa pöytään ja naurattaa. Niin minullekin luvattiin. Olla tukena, kun sitä tarvitsen.

Yhdessä selvitään tippumisistakin, koska on tiputtava, jotta oppisi käyttämään siipiä ja lentämään. 

xxo,
Janina

KOMMENTOI