Jaksaa, ei jaksa, jaksaa

Luin aamulla seuraamani blogin, My Project: Me uusimman päivityksen ”Motivaatio, missä olet?” ja muistelin omaa treenaamistani viime vuoden lopulta.

Aloitin marraskuussa uuden 12 viikon treeniohjelman. Olin todella innoissani ja motivaatio korkealla! Tavoitteet kiiluivat silmissäni ja reippailin salille aamuin illoin. Päiväni koostuivat herätys-aamu aerobinen-ruokaa-töihin-ruokaa-töitä-ruokaa-salitreeni-ruokaa-nukkumaan -kehyksestä ja siinä pyörin päivästä toiseen. En juurikaan muista loppuvuodesta olleeni ystävieni kanssa missään. Aina oli päästävä salille. Poikkeuksena olivat vapaapäivät, joita oli ehkä kerran viikossa ja silloinkin olin rättiväsynyt kovasta kiireestä.

Treenaamisesta alkoi tulla pakkopullaa, suorittamista. En enää nauttinut treenaamisesta, vaan raahauduin sinne ”koska ohjelmassa lukee niin”. Töissä jaksoin hymyillä, sillä aamuaerobinen antoi energiaspurtin, mutta kotona olin kärttyinen ja väsynyt. Taisimme väitellä kihlattuni kanssa päivittäin. Pahimpina päivinä lähdin huutaen ja ovet paukkuen töihin. (Anteeksi naapurit ja vielä kerran, anteeksi Miko!)
Onneks aina viimeistään bussiin päästessäni soitin tai viestitin nöyrät anteeksipyynnöt, jolla sain pisteen sille riidalle, mutta sama toistuisi kolmen päivän sisään. Jotain oli pakko tehdä, löytää ratkaisu ja syypää tähän kaikkeen.

Taisimme istua kotona sohvalla elokuvaa katsellen kun aloin niin monen muun illan tavoin nuokkumaan. En muista tarkalleen tajusimmeko seuraavana päivänä vai seuraavalla viikolla, että treenaaminen ei ole enää terveellisellä tasolla.
Miettiessämme asiaa hetken, aloimme laskemaan tuntejani salilla verraten lepäämiseeni. Punaistahan ne lepotunnit huusivat! Pahimmillaan taisin tehdä 45-60 minuuttia aerobista aamulla ja kahden tunnin lihaskuntotreenin illalla. Lepoa ja unta sain maksimissaan 7 tuntia yössä.
Itsepäisenä olin varma, että kyllä mä pärjään ja kyllä tää helpottaa kohta. Treeniohjelma tiukkeni tiukkenemistaan ja itse väsyin hetki hetkeltä enemmän.

Joulukuun alussa se sitten tapahtui, sippasin aivan täysin. Nukuin aamut pommiin, ruokahalu katosi jonka johdosta söin mitä sattui, töistä kotiin tullessani makasin sohvalla tuijottaen telkkaria. Se kuukausi oli aikamoista harmaata massaa. Olin 1,5 kuukaudessa mennyt treenaamisen rakastajasta sen vihaajaksi. Ei tehnyt mieli tehdä mitään eikä joulukuun valottomuus auttanut asiaa yhtään.

En ollut aikaisemmin kuullutkaan termistä YLIKUNTO. ”Aktiiviliikkuja pystyy luovimaan ylikunnon kanssa joskus pitkäänkin.” Niinkö se nyt olisi, että terveellinen elämäntapa olikin kääntynyt itseään vastaan? Luimme asiasta paljon ja näinhän se oli. Vietin joulukuun aivan miten sattui tai oikeastaan juuri niinkuin halusin. Söin ja tein mitä mieleen tuli. Treenasin yhteensä nolla kertaa. Olo helpotti ja motivaatio kasvoi.
Tammikuussa menin jo salille, rauhallisesti aloittaen. Sain innostukseni takaisin. Nautin hirveästä hikoilusta, enkä lähtenyt salilta ennenkuin näytin oikeasti treenanneelta. Päässä tosin soi kokoajan varoitukset ja mietin, että teenkö liikaa?

Ylikunnon läpikäynnissä oli itselleni kyllä hyvääkin. Opin kuuntelemaan kehoani ja tiedän nyt että lepo ja kunnon ruokavalio on tärkeämpää kuin kokoaikainen treenaaminen. Opin myös tunnistamaan milloin oikeasti keho on levon tarpeessa ja milloin vain laiskalla päällä. Niiden erottaminen toisistaan on helpottanut elämääni ja tasapainoilu treenaamisen kanssa sujuu nykyään hyvin.

Itse en siis ollut kuullut aikaisemmin tuota termiä, joten ajattelin teillekin listata muutaman faktan, jotka toivottavasti helpottavat teitä.

1. Voi iskeä ”tavistreenaajaan”
Itse luulin, että ylikunto olisi vain huippu-urheilijoiden vaiva, mutta kuten olette lukeneet niin ei ole.

Ylikunto on kehon rasitustila. Treenaamisen täytyy olla tasapainossa elämäntilanteen kanssa. Sillä kun keho ei pääse palautumaan se alkaa laittaa vastaan kun henkiset ja fyysiset voiman ovat lopussa.
2. Tunnistaminen
Kaikista ”helpoin” ja huomattavin oire on luultavasti liikunnan mielenkiinnon lopahtaminen. Kun treenaamisesta tulee päivästä toiseen suorittamista. Väsyttää, on nukkumisongelmia, ei huvita, masentaa.. Siinä muutama esimerkki.
3. Ehkäisy
Lepoa ja palautumista riittävästi treenin määrään suhteutettuna. Viikossa yksi lepopäivä vähintään! Kehonhuoltoon ja palauttaviin treeneihin, kuten venyttelyyn kannattaa panostaa. Tämä itselläni edelleen oppimisen alla! 
4. Palautuminen
Riippuu ihmisestä ja ylikunnon ”asteesta”. Lepääminen on tärkein osa palautumista sekä liikunnan hetkellinen elämästä pois jättäminen. Kuuntele kehoasi, keskity sen hyvinvointiin. Kun tunnet että voimavarat ovat hyvät, aloita pienellä teholla. Hiljaa hyvä tulee, askel askeleelta takaisin hikitreeneihin.
Ylikunto tuntui ainakin itselleni maailmanlopulta sillä hetkellä, mutta kuinka paljon olenkaan sen ansiosta kehittynyt ja oppinut asioita jotka tällä hetkellä helpottavat elämääni.
Valoa löytyy aina tunnelin päästä, kunhan jatkaa elämäänsä! Yritä nauttia ystävien seurasta ja tekemällä asioita, joita et välttämättä priorisoi yleensä ennen treeniä. Elämäsi muuttaa suuntaa ja se on hyvästä! 
Oletteko te kärsineet ylikunnosta? Kuinka selvisitte siitä eteenpäin?

Toivottavasti kokemuksistani on apua.
xxo,
Janina<

5 ajatusta artikkelista “Jaksaa, ei jaksa, jaksaa

  1. Kath sanoo:

    Ihanaa että joku vihdoin puhuu tästä ylikunto jutusta! Meinasin iteki siitä postauksen tehdä, kun seurailen paria blogia ihan huuli pyöreenä miten paljon porukka treenaa. Asiallista tavaraa, jällee kerran! : ) Keep going girl!

    Tykkää

  2. jennie sanoo:

    Aivan loistavasti kirjoitettu teksti. Sitähän niin helposti ajattelee että ei se minua koske tai omalle kohdalle osu koska ei mukamasti treenaile niin paljon. On kuitenkin ihan täysin yksilöllinen asia mikä on kellekin tarpeeksi ja taas vastaavaati kellekin liikaa. Kuten sanottu, mitä parhaiten ilmituotu asia. Kiitos.

    Tykkää

  3. Finde sanoo:

    Hyvä, ajankohtainen aihe! Vähän kun tämä juttu nyt itseä meitityttää, mutta toivotaan, että tässä nyt levolla tämä väsymys ja uniongelmat karkottuisi (:Klikkauduin muuten lukijaksi, oon sellanen että lueskelen aika kauan blogeja ennenkö ne pääsee mun suosikkilistalle, että oon ihan varma että ne on ansainnu sen paikan siellä ;)

    Tykkää

    • msbottom sanoo:

      Wau! Kunnia olla suosikkilistallasi siis! :) Kiva kun tykkäät ja oot vakuuttunut!Ylikunto voi kolkuttaa kenen vaan ovea. Kannattaa siis levätä mieluummin kuin repiä itseään rikki salilla! Tsemppiä! :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: