Viikonloppuna telkkarista tuli elokuva, jonka näin vaihto-oppilasvuotenani Jenkeissä. Tykkäsin siitä sillon jo kovasti ja nyt vanhempana sen sanoman ymmärtää vielä paremmin. Kyseessä on Jack Nicholsonin ja Morgan Freemanin The Bucket List. He näyttelevät kahta syöpää sairastavaa miestä, jotka karkaavat sairaalasta toteuttamaan toiveensa ja elämään viimeiset kuukautensa täysillä.
Mikä sitten on ’Bucket List’? Se on amerikkalainen termi listalle, johon listaat asioita jotka haluaisit tehdä before kicking the bucket eli ennen kuolemaasi.
Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, rakastan listojen tekemistä. En ole tehnyt bucket listaa, enkä sitä varmaan muutamaan vuoteen teekkään. Yksi lista minkä olen kuitenkin muutamia vuosiasi sitten tehny on ”haluan tehdä ennen 30-vuotis syntymäpäivää.” Listalla oli esimerkiksi Australian matka ja oma asunto. Australiassa olin 2011 muutaman kuukauden sillä kihlattuni ihana sisko asuu siellä, pääsimme viettämään kauniimpia häitä missä olen koskaan ollut! Oma asunto on loppu- ja alkuvuoden suunnitelmassa. Eli kaksi check-merkkiä ainakin jo. :)
Lista on tällähetkellä jossain muistolaatikossa, josta sen varmasti tulen vielä kaivamaan, mutta tähän hätään en pystynyt kaikkea listamaan.
Onko teillä omaa bucket listaa? Tai muuta listaa johon olet toiveita listannut?
xxo,
Janina



Jätä kommentti Anonymous Peruuta vastaus