Saimme viime viikonloppuna ystävältämme lainaksi hänen RumbleRollerinsa. Näimme sen ensikertaa kuukausia sitten kun hän sen osti, silloin vain ihmettelin sen toimivuutta. Taisin kokeillakin, mutta se vain sattui enkä jaksanut keskittyä. Eilen illalla sitten kun aikaa kerrankin oli, otin tietokoneelle auki liikeohjeita ja kokeilin jokaista. Niihin meneminen tuntui aluksi hankalalta, koska hierottavan lihaksen pitäisi olla mahdollisimman rentona. Kunhan oikeaan asentoon pääsi ja muutaman liikahduksen tehtyä.. ”Kylläpäs tää toimiikin!” Välillä tuntui, että oksennus tulee koska nuo nypykät hieroivat todella syvältä. Tiesin olevani jumissa, mutta näin jumissa? Yritin vain muistuttaa itseäni hengittää.

Rolleria löytyy kahta eri pituutta ja kaksi eri vahvuutta:

Musta on kovempi ja sininen hieman pehmeämpi. 

Tarkoituksenahan on oman painon avulla hieroa jumissa olevia lihaksia auki. Esimerkiksi etureisi-liikkeessä makaat rollerin päällä ja liikutat yläkropallasi itseäsi edes takaisin. Reisien pitäisi olla rentona. Liikettä voi tehdä edes takaisin tai sivulta toiselle. Oma järki mukana, ei pidä sattua vaikka saattaakin hieman epämukavalta tuntua.

Tässä liikkeet, joita kokeilin.

Etureidet,
mahtava ja helppo liike!
Yläkroppa tekee edestakaisin liikeen ja reidet pysyvät rentoina.

Takareidet,
tämäkin tuntui hyvälle. Helppo liike.
Reidet rentona, yläkropalla edestakaisin liikunta.
Pakarat.
Tuntui hyvältä mutta itselleni tuotti vähän
ongelmia edes-takas liikunta leikatun jalan kanssa.  
Pohkeet.
Ei varmaan yllätä ketään että tämä tuntuu hyvältä!
Yläkroppa toimii liikuttajana, keskivartalo tiukkana.


Lähentäjät.
Osui kyllä tarvittuun paikkaan,
mutta liikkeen oikein tekeminen tarvitsee itseltäni vielä harjoitusta.


Jalkapohjat,
 kyllä tykkään! Helppo.

Alaselkä.
Teki mieli huutaa JEE, kyllä tuntui hyvältä.
Tarkoituksena liikkua edes takaisin alimpien kylkiluiden ja vyötärön välillä. 

Yläselkä. Tässä oli itselläni hieman ongelmia niskan asennon kanssa,
mutta odotan innolla että saan sen tuntumaan oikein! 

Niska.
Yksi lemppareistani! Roller laitetaan niskan taakse ja päätä käännellään puolelta toiselle, ei edestakaisin liikettä. Aluksi tuntui todella ikävältä, koska niskani on erittäin jumissa, mutta muutaman käännön jälkeen siihen tottui ja jäin koukkuun. Taisin maatakin ihan vain tämä niskani alla kymmeniä minuutteja.
(Onkohan siinä haittapuolia? :D)

Tämä tuote on ymmärtääkseni vielä aika uusi. Sitä ei Suomesta valitettavasti saa (korjatkaa jos olen väärässä), mutta nettikaupat toimittavat tänne. Olen itse ihan koukussa ja laitammekin tilauksen menemään tässä lähiaikoina.

TÄÄLTÄ löytyy nettikauppa, josta ystävämme sen tilasi. Teen itse tilauksen saman kaupan kautta.

Mitä mieltä olitte postauksesta? Mielenkiintoinen vai hyödytön?

xxo,
Janina

Kaikki kuvat ovat heidän nettisivuiltaan, täältä.

Janina Pohja avatar

Published by

6 vastausta artikkeliin “RumbleRoller – uutta lihashuoltoa”

  1. Maiju avatar

    Tuhannesti kiitos tästä postauksesta!

    Tykkää

  2. sanni avatar

    Täytyy varmaan itsekin tilata tollanen, oon kuullu niin paljon hyvää :)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kannattaa! Eikä noi liikkeet tuohon lopu! Mielikuvitus vaan peliin mukaan niin uusia liikkeitä kokoajan :)

      Tykkää

  3. Anonymous avatar
    Anonymous

    Taidan pyytää joululahjaks! Kiitti vinkistä! ;) Mulla on niin paljon ongelmia jalkojen kanssa et tuo vois auttaa ees vähän kotihoitona. -EndorphinAddict

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Hyvä, että vinkki oli hyödyksi! Se tässä onkin parasta. :) Meilläkin lähtee tilaus tässä lähiaikoina, eli palkkapäivän jälkeen. Hyvä joululahjaidea!

      Tykkää

Jätä kommentti