Ruuan ilot hukassa?

Luinpas äsken ajatuksia herättävän artikkelin ”Mihin syömisestä hävisi ilo?” 
Artikkeli käsittelee nykypäiväisiä ruokarajoituksia ja -valioita. ”Moni julistaa ensiksi, mitä ei voi syödä” lukee otsikon alla. Kritiikkiä saavat ruuasta suuren numeron tekevät niin laihduttajat kuin herkuttelevat hifistelijätkin.

Artikkelin myötä aloin ajattelemaan omaa käytöstäni ruokavalioni suhteen. Teenkö siitä ison numeron? Onko epäkohteliasta kieltäytyä herkuista? Onko väärin pyytää annos ilman riisiä? Miltä valintani ja päätökseni kuulostavat ja näyttävät muista? Olenko epäkohtelias? Ravintolan inhokki asiakas?

Ruokavalioremontin myötä olen alkanut automattisesti miettimään mitä syön. Miettiessäni viimeisiä kertoja ravintoloissa, olen harvemmin syönyt juuri senlaisen annoksen kuin kuvailussa lukee. Miksi? Ulkona syöminen ei itselleni tarkoita ruokavaliosta poikkeamista vaan tavoittelen silloinkin tasapainoista ateriaa. Siksi ravintolassa ranskalaiset vaihtuvat useimmiten salaattiin tai herkkuhetkinä bataattiranskalaisiin. Extra-vihannekset tai salaatti kuuluvat myös usein pyyntönä suustani. Ceasar-salaatti ilman kastiketta on yksi vakiotilauksistani. ”Oletko varma? Sehän jää todella kuivaksi” kuuluu usein tarjoilijan ihmettelevä kommentti. Vaikka voisinkin ihan hyvin syödä salaatin kastikkeineen, en pidä siitä kuinka paljon useimmissa ravintoloissa sitä käytetään – salaatti lilluu, yök. Onko se silloin ruokarajoitus vai pelkästään valinta?

”Eräässä ravintolassa tarjoilija toi naisseurueelle ruokalistan ja sanoi ottavansa ensin juomatilaukset, sitten ruokarajoitukset ja vasta sitten ruokatilaukset. Eräs tarjoilija taas yksinkertaisesti poistui paikalta kun rajoitusvehtaus alkoi ja totesi tulevansa hetken kuluttua uudestaan.” 

Tässä ei varmastikkaan tarkoiteta allergioita vaan mieltymyksiä ja muuten vain-rajoituksia. En näe itseäni tuossa lainauksessa ja toivonkin etten ravintolassa siltä vaikuta. En itse ymmärrä rajoituslistauksen antamista tarjoilijalle. Ei hän varmastikkaan halua kuulla mitä et voi syödä vaan minkä ruokalajin otat ja mitä siihen vaihdat, jos vaihdat. Itse teen tilauksen vasta kun tiedän mitä syön ja mitä muutan. Onkohan lukijoina tarjoilijoita tai muita ravintola-ammattilaisia? Olisi kiva kuulla kokemuksia tästä! :)

Miten sitten muualla kuin ravintoloissa?
Viimeisen kuuden viikon aika oma ruokavalioni on ollut tiukkaa, olen syönyt enemmän muovikipoista kuin lautasilta! :) On ollut illanistujaisia ja synttäreitä, leffakäyntejä ja messuja – yksikään ruokailu ei ole jäänyt välistä tai joutunut syömään muuta mitä ohjeissa lukee. (Oikeastaan kerran! Nimittäin ne synttärit.. Oma lohi oli mukana ja salaattia mitattiin oikea määrä, mutta mini-karjalanpiirakka sai toimia riisin sijaisena.. Sitäkin kuitenkin oikea määrä!) 
Nuo eväsrasiat ovat tosiaan kulkeneet mukanani minne sitten olen mennytkin. Ruokaa on syöty kylmänä ruuhka-junassa sekä Messukeskuksen penkeillä. En silti ole hakenut sillä huomiota. Toki moni tuntematon on tuijottanut ja antanut omituisia katseita nähdessään, mutta se onkin asia erikseen.

En odota, että kyläillessämme tuttavilla jokainen heistä valmistaisi minulle oman aterian. Jos haluan noudattaa tarkkaa ruokavaliota, tuon ruuat itse. Tietysti ilmoitan siitä etukäteen, jotta asia on kaikille selvä. Ei siitä sen isompaa numeroa tarvitse tehdä. Välillä syömiseni herättää kysymyksiä, mutta utelias saakin olla.
Välillä tosin tuntuu vaikealta kieltäytyä osasta tarjoiluista, koska en halua loukata ketään, mutta en muuttaisi päätöksiäni muiden takia. Artikkelissa perään kuulutettu ruuan ilo katoaisi ainakin itseltäni jos söisin sellaista ruokaa mitä en halua. Vai mitä mieltä olette?

Olen kyllä samaa mieltä kirjoittajan kanssa sesonkilaihduttajien huomionhakuisuudesta. ”Toinen juttu ovat sosiaaliset sesonkilaihduttajat, joille laihduttaminen on kevyt harrastus ja kestopuheenaihe. Tällainen laihduttaja tietää ruoka-aineiden kalorimäärät ja tekee ruokailusta shown. Hän muistaa sanoa viimeistään jälkiruuan kohdalla: ”ei minun oikeastaan pitäisi, kun minä laihdutan, mutta kun tämä on niin hyvää.” Kontrolli tosin unohtuu kokonaan kolmannen viinilasin jälkeen.”
Tällaiset ihmiset rasittavat ainakin itseäni. Olen sen aikaisemminkin tainnut täällä mainita. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka hyppivät vuodesta toiseen uusien dieettien perässä ja todellakin muistavat aina kailottaa uutta kokeilua muille. Pakko on kyllä myöntää, että elämäntapamuutoksen alkuvaiheessa olin itse todella innoissani ja onnellinen muuttuvasta ruokavaliostani. Taisinkin silloin kertoa siitä useaan otteeseen usealle ihmiselle. Sekin tosin eroaa vatvomisesta sillä, että tein pysyvän muutoksen enkä muutaman viikon mittaista kokeilua.

Artikkeli loppuu kappaleeseen ”Tuntuu, että meiltä hyvinvoivilta ihmisiltä katoaa välillä tolkku – tai ainakin mittakaava. Koska ruuan olemassaolo ei ole ongelma, ruuasta itsestään tehdään sellainen. Ruokapuritanismi hukkaa ruoan ilot ja samalla osan elämisen iloa.” 

Ajatukset tuntuvat hieman sekavilta ainakin omassa päässäni. Mitä mieltä olette?
Tehdäänkö ruuasta ongelmaa? Onko teillä kokemuksia tilanteista? Miten itse ilmaisette omat ruokailutottumukset?


xxo,
Janina

16 ajatusta artikkelista “Ruuan ilot hukassa?

  1. Elisa sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe! Mulla ainakin on jossain määrin kadonnut ilo mun laktoosi-intoleranssin takia. Kerran olin ravintolassa, missä ainut ruoka jossa ei ollut laktoosia oli alkupala hummusta ja leipää. Olin niin nälkäinen että itku meinasi tulla :D ja muutenkin, melkein kaikille hedelmillekin olen allerginen, ja monelle muulle. Mua jotenkin aina nolottaa illalliskutsuilla kun tuntuu että muut tekevät aina allergioistani niin ison jutun. Kauhee paniikki jos en voi syödä jotain, vaikka itse yritän vain kieltäytyä kauniisti.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Toi on kyllä valitettavaa, eihän sille voi mitään jos tuollainen sairaus? iskee. Miksi intoleranssi muuten luokitellaan? Monesti huomaa, että syömättä jättäminen on muille iso pala. Miksi se merkkaisi heille niin paljoa jos toinen jättää tahdostaan tai allergioista johtuen jotain syömättä?

      Tykkää

  2. Anonymous sanoo:

    Oon itsekin miettinyt ruoka-asiaa viime aikoina. Varsinkin anoppilassa hävettää kieltäytyä kun siitä tehdään niin iso numero ja jälkeenpäin ajatellaan ettei pöperöt kelpaa ja onpas epäkohteliasta. Eikö se riitä että olet niiden ihmisten kanssa siellä ja vietät aikaa ja ennen kaikkea annat omasta ajastasi ollaksesi vain heidän kanssa?! Miksi aina pitää tunkea turvat täyteen herkkuja?! Kysyn vain :D

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Sama juttu. Ei se keneltäkään ole pois jos me ei syödä tai meiltä pois jos he syövät. Turhaa vatvomista asioista joissa päätökset eivät tule muuttumaan. Mulle riittää kupillinen teetä tai kahvia ja juttuseura. :)

      Tykkää

    • Anonymous sanoo:

      Sama juttu, mulla käy tosin useesti sitten niin että vähän pakosta antaa periksi itselleen ja syö toisen mieliksi. Erittäin typerää ja ärsyttää itseäkin! Välillä jopa tuntuu, että ruuan takia ei halua nähdä joitain ihmistä kun siellä on taas tarjolla vaikka mitä ja kieltäytyessä tietää pahoitavansa toisen mielen. -EndorphinAddict

      Tykkää

  3. Anonymous sanoo:

    aika monta ruoka-aiheista postausta olet tehnyt joten voit miettiä sen perusteella teetkö siitä numeron tai ongelman tai miten itse sen haluat sanoa… en väitä etteikö se olisi tärkeää, mutta tuntuu että se ei tee onnelliseksi ketään että ei voi syödä jotain mitä haluisi muuta kuin vasta ssen ja sen viikon päästä kun dieetti loppuu. tässä samalla voitkin sitten oikeasti miettiä oletko onnellinen kun olet koko ajan dieetillä? entä jos ystäväsi ovatkin oikeassa että välillä voi ja pitää ottaa rennosti eikä miettiä T Y P E R Ä Ä ruokavaliota joka RAJOITTAA ELÄMISTÄ….

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Tänä vuonna olen ollut toukokuussa 6 viikkoa dieetillä. Ja nyt tämä 6 viikkoa. Siinä se. Taidat sekoittaa elämäntapani ja dieettini. En rajoita itseltäni juurikaan mitään ettenkö voisi tai saisi syödä. Ei vain yleensä tee mieli. Kyllä, eilen tuli valkoviini mieleen ja sitä olisi ollut kiva juoda. Se onkin sitten siinä.Kirjoitan terveys/fitness aiheista blogia, ruokailu on iso osa sitä. Lukijani ovat pyytäneet kuulla kuinka dieetti sujuu, mitä syön jne. Toki niistä kerron heille. En jankkaile siitä blogin ulkopuolella ellei joku kysele asiasta. Ystäväni eivät ole valittaneet dieetistäni vaan sanoneet arvostavansa että pystyn, he kun eivät itse siihen haluaisi ryhtyä. Kaikki on valintoja. Ruokavalioni ei missään vaiheessa RAJOITA elämämistäni. Nautin enemmän syödessäni terveellisesti kuin vetämällä herkkua päivästä toiseen niinkuin muutama vuosi sitten.

      Tykkää

  4. Elina sanoo:

    Mielenkiintonen teksti, ja muuten oon samoilla linjoilla, mutta mulla riittää enemmän ymmärrystä näille ”sosiaalisille laihduttajille”. Itse ruokavalioremontin alussa etsin juuri sitä mulle sopivaa ruokavaliota (vähähiilihydraattinen, vähärasvainen, kasvispainotteinen vaiko sittenkin vain kaloreiden rajoittaminen jne.) Koska nää eri ruokavaliot on herättäny mussa hirveesti oivalluksia ja iloa, tulee niistä höpötettyä läheisimmille ihmisille. Vaikka juu, ei tää tainnut olla se, mikä sua eniten ärsyttää… :)Mullakin on jotkut vanhat tutut arvostelleet mun uusia ruokavalioita (jotka ei siis mitään kovin tiukkoja edes ole), kun olen vaikka kieltäytynyt pizzasta tai baari-illasta. Kommentit vihjaavat aina jotenkin siihen, miten tuhlaan huolettoman nuoruuteni turhaan murehtimiseen! Aina oletetaan, että tavoittelen vain laihuutta ja kauneutta, ja leimataan turhamaiseksi. Jos mä vaan jatkaisin niin kuin tähän asti, tuhlaisin sen huolettoman nuoruuteni ilmapallomahan kauhisteluun ja maha kippurassa sängyssä makoiluun. Mäkin sii skoen, että en luovu mistään vaan saan paljon enemmän.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Toki, jokainen joka tekee elämäntapamuutosta saa höpöttää ja heitä pitää tukea! :) Jos nuorena tuhlataan turhaan murehtimiseen aikaa niin vanhempana tuhlataan aikaa lääkärissäkäynteihin. Näin ainakin itse näen sen nykyään. Monella, itsellänikin, jotka eivät oikeasti tiedä mitään treenaamisen/ruokavalion käsi kädessä kulusta on todella väärentynyt kuva. Hyvä olo tulee terveestä vartalosta, sanoi kuka mitä tahansa.

      Tykkää

  5. aroon sanoo:

    Itse oon ollut tarjoilijana parissa raflassa ja nykyään esim. ranskisten muuttaminen salaattiin on ihan arkipäivää, kai siitä on tullut jokin uusi ”trendi”? Itse omistaudun aina asiakkaille enkä pyörittele silmiä tms. jos hän haluaa vaihtaa jotain tai kyselee muuten vain ruoka-annoksista. Näitäkin tarjoilijoita löytyy, jotka alkavat heti tuhahtelemaan kun asiakas aloittaa lauseensa ”voisko tän jättää pois/vaihtaa/laittaa tilalle….”Ruokarajoitteet pitäisi aina ottaa yhtä tosissaan, oli kyseessä sitten keliaakikko tai vakaumuksellinen syy olla syömättä jotain (esim. karppaaja).Sosiaaliset tilanteet on sitten toisia. Sanoit osuvasti, että ”ruuan ilo katoaisi ainakin itseltäni jos söisin sellaista ruokaa mitä en halua”. Joskus saa mulkaisuja ja ikäviä kommentteja siitä että jättää vaikka juhlissa ottamatta isoa viipaletta kakkua tai ei maista joka sorttia. Eikö muidenkin pitäisi olla tyytyväisiä siihen, että minä olen löytänyt juuri itselleni oikean tavan syödä enkä halua poiketa siitä suurestI?

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Ihmiset alkavat olemaan jo todella perillä miten syödä, joten siksi varmaankin lisukkeet vaihtuvat niin usein. Hianoa kuulla, että ymmärtäviä tarjoilioita löytyy. :) Sanoit sen itsekin hyvin! Jokaisella on oma tapansa syödä, miksi tehdä siitä niin iso asia ettemme kaikki syö neljäs osaa koko kakusta?

      Tykkää

  6. Tahra sanoo:

    Kieltäytyminen kohteliaasti jonkun jutun syömisestä ei ole numeron tekemistä omasta ruokavaliosta. Kieltäytymisen pitäisi riittää. Harmillisen usein ympärillä olevat ihmiset tekevät siitä numeron. Mikset voi ottaa? Ota nyt, ihan sinua varten tehty. Syö syö. No jos vähän tätä ottasit tää on kevyttä? Minä en loukkaannu jos vieraat eivät ota jotakin. En voi ymmärtäää sitä tuputtamista.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Juurikin näin! Välillä mietin ovatko kyselijät ja tuputtajat vain kateellisia, koska eivät itse pystyisi sanomaan ei ja seisomaan päätöksensä takana muiden tuputtaessa?

      Tykkää

    • Anonymous sanoo:

      Mun lapsuus on ollut juurikin tota ”ota nyt, ihan sua varten tehty. Syö, syö.” Jonkinlainen täytyy ottaa asenne syntynyt, tosin nykyään uskallan ja/tai haluan pistää hanttiin ja kovasti!Kavereiden kesken huomaa käsittämättömästi sitä samaa, että jos ystävällisesti kieltäytyy esim. mökkiviikonloppuna yhteisiin ruokiin osallistumisesta, niin siitä vedetään pultit ja loukkaannutaan. En tajua, kun yhteisymmärryksessä jokainen saa juoda mitä haluaa ja ostaa siten omat juomat, niin miksei saisi jokainen syödäkin omat sapuskat? Itse kuulen ainakin erittäin usein lauseen ”diettaatko/ootko dietillä?” kun kieltäytyy syömästä herkkuja. Ärsyttävää tuokin.-EndorphinAddict

      Tykkää

  7. Anonymous sanoo:

    Ruoka on kyllä erittäin ”pinnalla” ja sosiaalisessa ympäristössä on mielestäni aika vaikea muuttaa ruokailutottumuksiaan. Se liitetään lähes aina laihduttamiseen, ei mielestäni koskaan haluun elää terveellisempää elämää. Jotenkin sellainenkin ajatustapa, että aina välillä voi herkutella on iskostunut erittäin vahvasti ihmisten mieliin ja jos haluaakin vetää tiukkaa linjaa niin heti käsketään hölläämään ja nauttimaan elämästä. Eikä tajuta juurikin sitä, että nautin tällä linjalla huomattavasti enemmän elämästäni kuin löysällä kontrollilla, joka vie aina herkkukierteeseen. Itse ainakin haen vielä sitä omaa linjaa joustamisen ja tiukan linjan väliltä. Yritän tavallaan pikkuhiljaa viedä ruokailutottumusteni muutosta muidenkin tietoisuuteen…Ilmeisesti artikkeli ei muuten ollut missään netissä? Erittäin hyvä postaus ja hyvää keskustelua. Thanks! :)-EndorphinAddict

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Hyvä pointti! En ymmärrä miten aina syömisten tarkkailu liitetään haluun laihtua ja hirveän pinnalliseen ajattelutapaan. Eihän kukaan herkkuja syöviltä kysele haluavatko he saada painoa? Tasapaino päätösten välillä on hyvä löytää, anna itselles aikaa. Ei se mullakaan heti tullut. Ja monesti oonkin kotona harmitellut kun on tullut muiden painostuksesta syötyä. Onneksi noista päivistä on jo kauan eli tiedän ja pysyn päätöksissäni – aina. Tsemppiä! Artikkeli oli syyskuun Iiris -lehdessä, ei mun mielestä löydy netistä. Mutta ehkä sä löydät :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: