Muutama viikko takaperin kärsin kamalasta päänsärystä. Olin lähtenyt töihin kiireellä, joten buranat olivat jääneet matkasta. Onneksi – taas – kihlattuni riensi apuun. Hän pääsi monta tuntia aikaisemmin töistä ja yllätti minut käymällä luontaistuotekaupassa. Mukaan hänelle ei siis tarttunutkaan perus-särkylääkkeitä vaan Better You -merkin magnesiumöljy spray!
Siinä sitten keskellä kaupan käytävää suihkutettiin öljyt niskaan ja hierottiin se kuivaksi. Olin aivan hämilläni kun särky hävisi vähän ajan kuluttua, n 10 min. Särky myös pysyi poissa.
Olemme käyttäneet tätä myös kihlattuni alaselkään, joka oireilee usein. Kuulemma helpottaa ja poistaa säryn. Tänäkin aamuna hänen alaselkänsä oli jäykkä ja esti kumartumista. Muutama suihkaisu ja iholle hieronta, alle 10 minuutissa toinen oli valmis tekemään ”vaikka maastavetoja.”
Olen aina ollut vastahakoinen lääkkeiden syöjä, vasta pahimmassa tapauksessa pillerit menevät napaan. Tästä tietysti poikkeuksena pakolliset kuurit mitä esimerkiksi polven takia syötiin. On siis erittäin helpottavaa, että kihlattuni bongasi tämän. Tätä voisi myös käyttää hammaspesun yhteydessä, plakin kertymisen estona sekä terveiden ienten hoitajana. Hah.
Se on 100% luonnontuote, eikä eläimillä testattu.
Sopii lapsille sekä raskaanaoleville.
Hintaa on n 25€, mutta rahansa arvoinen!
Yksi purkki kestää pitkään: 800 suihkausta!
Onko teillä aikaisempaa kokemusta? :)
xxo,
Janina



Jätä kommentti Anonymous Peruuta vastaus