Olen jo pitkään kaipaillut laukkukokoelmiini kivannäköistä, näpsäkkää reppua. Törmäsin alkukesästä mimmiin, jolla oli Fjallrävenin klassinen Kånken -reppu. Aikaisemmin olin kuvitellut sen vain ”hippihenkisten” ihmisten repuksi, mutta kyseisen neidon tyyliin se sopi todella hyvin. Kiinnostuin ensimmäistä kertaa. Aloin kiinnittämään niihin enemmän huomiota ja huomasinkin sen olevan melkein joka kolmannella ihmisellä. Hmm. Se näyttää kivalta sekä on monikäyttöinen; tarvitsin repun jota voi käyttää monessa eri tilanteessa. Tässä voi kuljettaa niin treenikamoja kuin koulujuttuja (tulevaisuudessa). Arkikäytössä mahtava, kuljetan aina omaat eväät mukana töihin joten on helpottavaa olla kantamatta niitä käsilaukussa.
Himoitsin kaikista eniten valkoista reppua, musta oli iso no-no. Valkoista ei kuitenkaan nettikaupasta saanut, joten päädyin vaaleansiniseen. Enkä harmittele hetkeäkään! Aivan mahtavan värinen.
Tilaus tupsahti muutamassa päivässä lähimpään Siwaamme, joka muuten ei ole niin ”lähellä”. Se on vajaan kahden kilometrin päässä kodistamme. Ei auttanut kun ottaa positiivinen asenne ja käyttää lauantai-ilta hyödyksi. Olimme 1,5 tunnin kävelylenkillä! Hidasta menoa, sillä nyt ei ole syytä polven kanssa liukastua. Lenkin jälkeen oli luksusta päästä tulevien appivanhempien luona valmiiseen ruokapöytään kuuman glögin luokse. :)
Tilasin tuon repun muuten Outnorth-verkkokaupasta.
Outnorth perustettiin vuonna 2005 ja on Pohjoismaiden suurimpia ulkoilu- ja erävarusteita myyvä verkkokauppa. Outnorthista löydät tuotteita laidasta laitaan. Osta esimerkiksi talvikengät, lumikengät, kompassit, otsalamput ja makuupussit kätevästi verkkokaupasta. Myynnissä olevat tavaramerkit, kuten Haglöfs, Fjällräven, North Face, Icebug, Oakley, Vibram Fivefingers ja Go Pro edustavat toimivuutta, laatua ja hyvää muotoilua.
xxo,
Janina
Mä oon himoinnu tota reppua niiiiiiin pitkään! Tosin haluaisin sen pinkkinä tai keltaisena. En vain ole saanut vielä ostettua itselleni omaan Kånkenia.
TykkääTykkää
Mullakin meni pitkään, mutta oon kyllä niin ilonen! :) Joka päivä oon kuin koululainen, reippailen reppuselässä. Aivan mahtava ostos!
TykkääTykkää