Elämässä tulee vastaan ylä- ja alamäkiä yllättävissäkin kohdissa. Vastoinkäymisten ilmaantuessa tulee harmittelun lomassa pysähdyttyä miettimään omaa elämäänsä. Miten paljon positiivisia asioita siinä onkaan?

Eilen aamupäivästä elämääni pudotettiin pommi, todella vakavalaatuinen sellainen. Tuosta hetkestä tähän hetkeen olen stressannut, ollut vihainen, ärtynyt, hukassa.. Eilen nukkumaan mentäessä puhuimme asiasta Mikon kanssa, kerroin kuinka turhautunut olin tilanteeseen ja kärsimätön saamaan sen päätökseen. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut minulle helppoa, varsinkaan kun en itse pysty nopeuttamaan prosessia vaan roolini on odotella.

Tuon keskustelun aikana kuitenkin itsekin ”valaistuin”. Ei elämäni tähän tule loppumaan, asioihin löytyy aina jonkinlainen ratkaisu vaikka se tällähetkellä tuntuu todella kaukaiselta. Minulla on loppupeleissä elämässä kaikki hyvin. Pääsen esimerkiksi jokainen ilta nukkumaan Mikon viereen, oli päivä kuinka huono tai hyvä tahansa.

Onneksi minulla on oma ässäni hihassa, nimittäin treenaaminen. Sain aamullakin ajatukset pois tilanteesta ja pumpattua rintalihakset ja ojentajat hyvin, hyvin loppuun. Kiitollisuus on tärkeä muistaa vuoden jokaisena päivänä. Vaikka edelleen tuo tilanne on tapissa, emmekä tiedä mietä tuleman pitää, pystyn keskittymään tähän päivään paremmin.

xxo,
Janina

8 vastausta artikkeliin “Kiitollisuutta ja treenin tuoma helpotus”

  1. Bobby Jean / Heidi avatar

    Todella monella tuntuu tulleen viime aikoina hirveän huonoja uutisia! :( Tsemppiä!

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Kiitos Heidi! <3Alkaa jo hieman helpottaa ja tänään pitäisi tulla lopullinen ratkaisu joten päästäisi asiasta ylitse ja katsomaan uutta viikko positiivisella mielellä.

      Tykkää

  2. Anonymous avatar
    Anonymous

    haluisitko tehä postauksen ihan sun tän treenamisen alottamisesta että miten sait motivaatioo ja miten niinku kaikki alko! :-D olis kiva lukee sellasta

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Moikka!Täältä löytyi muutama aikaisempi teksti, joista voit lukaista. :)http://climbofmylife.blogspot.fi/2012/08/2-vuoden-pienet-askeleet.htmlhttp://climbofmylife.blogspot.fi/2012/09/miksi-teet-tata-se-on-elamantapa.htmlhttp://climbofmylife.blogspot.fi/2012/09/jaksaa-ei-jaksa-jaksaa.htmlTässä vielä yksi:http://climbofmylife.blogspot.fi/2012/10/2-vuoden-kehityskuva.htmlKerro toki jos jotain jää puuttumaan, vastailen varmasti. Sekä tietysti aina voi kirjoittaa uuden! ;)

      Tykkää

  3. Veera avatar

    Ihania ajatuksia! Toivon, että asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla :) Onneksi on tosiaan tuo treenaaminen-saa hetkeksi kaikki ikävät ajatukset pyyhittyä pois mielestä ja voi keskittyä täysillä siihen omaan tekemiseen! Voimia<3

    Tykkää

  4. Sonija avatar

    Toivottavasti asiat siellä järjestyvät. Tsemppiä paljon! Onneksi osaat kuitenkin olla kiitollinen niistä hyvistä asioista. :) Tää on samaan aikaan surullista mutta ilahduttavaa luettavaa. Sulla on vaan asenne niin kohillaan. Just niin kuin kaikilla muillakin pitäisi! :)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Tiedän! Itsekin mietin kirjoittaessa, kuinka ”ristiriitaista” tekstiä teen. Noh, elämä on. :) Onneksi on kihlattu, se tuo todella paljon järkeä tähän touhuun. Negatiivisuus on lopetettava melkolailla heti ja yritetään suunnata se treeniin energian muodossa. ;) Kiitos paljon, tsempit on tarpeen! <3

      Tykkää

Jätä kommentti Janina Peruuta vastaus