Matkaltamme tultua olen treenannut mahdollisimman paljon ulkona. Tuokin treenaus on tosin rajautunut aamulenkkeihin. Läheinen ystävämme oli tilannut netistä renkaat, joten lähdimme yksissä tuumin puistoon kokeilemaan miten treeni niillä sujuisi.
Aloitimme etsimällä sopivan paikan. Nurmikolla, puun oksan pitäisi olla melko suora, paksu & kestävä sekä riittävän korkealla. Onneksi löysimme nopeasti viereisestä puistosta hyvän paikan, johon kaiken lisäksi paistoi kunnolla aurinko! Mahtava spotti.
Jätkät saivat heitellä renkaiden kiinnitys narut oksan yli ja kiinnitellä ne kunnolla. Sitten alkoikin mietintä. Lähdimme melko extemporesti, joten emme kerenneet miettimään liikkeitä/suunnitelmaa valmiiksi. Mitäs tuosta, välillä on hyvä vaan nauttia ja tehdä mitä mieli tekee.
Seuraavaksi näette mitä me teimme tällä kertaa. Tuleville kerroille teemme kunnon ohjelman, otamme kahvakuulan mukaamme ja teemme jonkinlaista circuit-treeniä. Siitä sitten tuonnempana. Tässä kuitenkin viime kerran liikkeitä.
1. Dipit omalla painolla.
Kyseessä siis perus dippiliike, joka on melkoisesti vaikeampi kun renkaat pitäisi vielä pitää paikallaan. Helpotusta saa kun seisoo maassa varpaillaan, joten voimien loppuessa pystyy avittamaan loppurutistuksessa.
Kuten näette, en itsekkään hirveän alas päässyt. Harjoitus tekee mestarin?
2. Vatsat
Nosta polvet niin lähelle vartaloasi kuin pystyt. Pidä polvet yhdessä ja käännä niitä puolelta toiselle.
3. Leuanveto
Tämäkin lie hankalempaa kuin tangolla, renkaat ainakin itselläni vispasivat kovasti. En ole salitreenaamisen aikana koskaan kokeillut leuanvetoja. Olen aina ollut sitä mieltä, etten niitä saa joten en ole myöskään yrittänyt. Kuinka väärä ajattelutapa! En sellaista vieläkään saa, mutta todella lähellä ollaan. Tätäkin on helppo harjoitella jalat maassa, ihan viimeiseen rutistukseen voi avittaa varpailla. Todella rankka liike, tuntuu siellä missä pitääkin!
4. Punnerrukset
Paljon haastavampia kuin maassa tehtävät punnerrukset! Teimme niitä kahdella eri tapaa; bongasimme läheltä puistonpenkin jonka kannoimme avuksemme. Saatiin jalat nostettua sen avulla ylös. Haastavutta saa lisättyä renkaiden korkeutta säätämällä; mitä korkeammalla sitä helpompaa, mitä alempana sitä vaikeampaa.
Toinen tapa oli käyttää hyvänä treenikaveria, joka pitäisi jalkojasi ylhäällä.
5. Kulmasoutu väärinpäin
En oikein tiedä miksi tätä kutsuisi, mutta toinen selkäliike kyseessä. Kunnon venytyksestä niin ylös kun vain saat itsesi vedettyä. Alas laskeutuminen hyvällä kontrolli, lihakset kokoajan jännittyneenä. Sain itse tämän tuntumaan erittäin hyvin lavoissa kuten kuuluukin.
6. Pystypunnerrus väärinpäin
Tässä ei tarvita renkaita apuna, eikä myöskään valinnaisesti penkkiäkään. Itselläni on vielä lievä kammo käsillä seisonnan kanssa, joten kokeilin olkapääpunnerrusta näin. Kroppa 90 asteeseen ja pää maata kohti. Ei muutakuin pumppaamaan. Todella raskas, mutta toimiva liike!
7. Kippaus
Crossfitissä paljon käytetty kippaus, ei ole yhtä helppo kuin miltä se näyttää. Jalkojen pitäisi pysyä koko ajan yhdessä ja pitäisi käyttää momentumia ylöspääsyksi. Tätä voisi olla hauska harjoitella. :)
Parin tunnin treenaamisten ja kokeilujen jälkeen oli hymy herkässä mutta kädet koetuksella. Nälkä vei mukanaan kotiin syömään.
Oletteko te kokeilleet treenaamista renkaiden kanssa? Minkälaisia liikkeitä? Mitä tykkäätte tällaisesta treenimuodosta? :)
xxo,
Janina
Heilautus nimeltään kippaus. Kivoja vinkkejä!
TykkääTykkää
Kiitos! Päivitin sen heti oikein :)
TykkääTykkää
Näyttää hauskalta :D Haluan tuollaiset renkaat, mistäköhän saisin?? Ja sopiva puu tietty myös..
TykkääTykkää
Moikka Jenna! Mä selvitän tuon meijän frendiltä ja ilmoitan tänne sitten! :)
TykkääTykkää
Jee mäkin haluan renkaat! Akuutin rahapulan vuoksi en voinut uusia tänään vanhentunutta salijäsenyyttäni, joten nyt on niksit tervetulleita kuinka saadaan tehokasta treeniä kehovastuksilla! Kotona ei nimittäin välineitä ole ja nyt oli niin hyvään alkuun päästy salilla että olisi sääli jättää lihastreeni pois kokonaiseksi kuukaudeksi.
TykkääTykkää
Moi Marja! Jos vaan mahdollisuus tulee niin suosittelen todella! :) Painoina voit käyttää vaikka kirjoja tai vesipulloja. Niitä laittamalla esimerkiksi reppun tai muovikassiin saat vielä vähän painavempia lisäpainoja. Kaikki kyykyt; sumokyykky, peruskyykky, askelkyykky, balleriinakyykky, yhden jalan kyykky.. Punnerrus, ojentajapunnerrus, penkkidippi, olkapääpunnerrus joka myös ylempänä postauksessa. Lantionnostot molemmilla & yhdellä jalalla. Hauiksia voit tehdä esimerkiksi vesipullolla, samoin esimerkiksi yhden käden kulmasoutu. Onko lähelläsi esimerkiksi pururataa, jonka varrella olisi joitain laitteita? Lasten leikkipaikoiltakin löytyy yllättävän hyviä treenimahdollisuuksia kun antaa mielikuvituksen lentää ;) Hyvä jalkatreeni on rappustreeni! Esimerkiksi juokset jokaisen portaan ja kävelet alas, sitten harpot 2-3 rappusta kerrallaan ja kävelet alas. Se olisi yksi kierros ja näitä tekisit 3-5 :) Etureidet sekä pohkeet ainakin hapoille!
TykkääTykkää
Suurkiitos vinkeistä! Lähellä on pari ulkoilureittiä, joista olen käyttänyt vain sitä pidempää eikä sen varrella ole laitteita. Täytyypä tarkistaa se lyhyempi reitti, siellä varmaan on jotain kun urheilukenttäkin on ihan vieressä. Ihanaa ja lämpöistä kevään jatkoa ja paljon onnea fitnesmallikilpailuun!
TykkääTykkää
Ole hyvä! Mukava olla avuksi. :) Kannattaa käydä kurkkaamassa sekin reitti, urheilukentälläkin pystyy tekemään vaikka mitä! Kiitos paljon. Aikamoiset perhoset ovat jo vatsassa, mutta hyvä fiilis päällä!
TykkääTykkää