JANINA MICHAELA

Heipat.

Nyt on tullut se aika, jota olen itse odottanut jo kauan. Ehdin nimittäin teille hieman avata menneitä viikkoja, voisin jopa sanoa kuukausia. Melkoista menoa on ollut, maanantaina istahdin ensimmäistä kertaa kotisohvalle kolmeen päivään! Sekin vain pienen hetken, jotta sain iltapalan nassuun ja untenmaille äkkiä. Ei siinä, ettenkö näistä menemisistä nauttisi. Kesä tuntuu saavan sen mussa joka vuosi esiin, en vain halua olla kotona. Talven tullen kerkeän kököttämään sisällä koulukirjojen ääressä enemmän kuin tarpeeksi.

Loma-aamiaiset.

Mökin rauhallisuudessa ja hiljaisuudessa rentoutumassa.

Päivät ovat koostuneet suurimmaksi osaksi vain töistä ja treeneistä, mutta olen myös jaksanut (halunnutkin jaksaa) töiden jälkeen vielä lähteä ystävien seuraan milloin mitäkin tekemeään. Ollaan kiipeilty, keilattu, tanssittu, käyty olutmessuilla ja vain oltu. Kuten teille tekemässä kuvapostauksessakin sanoin, olen nauttinut elämästä ja laittanut ystävät etusijalle – kaikessa.

Alkuvuosi oli itselleni tiukkaa, niin aikataulullisesti kuin henkisestikin. Olen aina ollut sosiaalinen, yltiöpositiivinen ihminen jolle ystävät ovat prioriteetti. Dieetillä ja kiinteytyessä energiatasot eivät olleet taivaissa, joten olin todella poikki pitkien työpäivien jälkeen. Viikossa treenejä kertyi 10-12, joten mehut olivat lopussa. Tein tuolloin jo itsekseni lupauksen ystäväkesästä, heille olisi löydettävä aikaa. Tuosta lupauksesta olen visusti pitänyt kiinni.

Kesälomaa pääsin viettämään kaksi viikkoa heinäkuun alusta ja kuinka ihana loma olikaan. Moni kyseli ennen lomani alkua suunnitelmistani ja ainoa vastaus, jonka pystyin antamaan oli ”aion olla katsomatta kelloa.” Kaipasin elämääni spontaaniuden takaisin. Ainoa tehtäväni oli selvitä viikon treeneistä kunnialla läpi, voitte arvata kuinka siinä kävi – treenit hoidettiin ensimmäisinä päiväjärjestyksistä pois. Oli vapauttavaa huomata kikattavansa rakkaiden ystävien seurassa vielä 04:30AM, ilman huolen häivää tulevasta päivästä. En tiedä kuinka nuori olen ollut kun viimeksi joku on ollut luonani yötä, nyt niitä öitä oli muutamakin.

Tall Ship Races.

Lomalla oli aikaa pysähtyä kun siltä tuntui. Olimme ajamassa kotiin kun mieleni teki pysäyttää auto ja käydä kuvaamassa upea näkymä, sen myös tein.

Onnelliseksi minut tekee ihmiset, jotka olen löytänyt ympärilleni. Huomaan tehneeni oikeita, välillä hankaliakin, päätöksiä ihmissuhteista. Olen tiivistänyt lähimmäistä ystäväpiiriäni ja pikkuhiljaa pystynyt päästämään irti ihmisistä, jotka toivat vain negatiivisuutta elämääni. Kesäni kohokohtana oli rakkaan ystäväni Suomen visiitti. Viimeisestä näkemisestä oli jo kertynyt 1,5 vuotta, joten voitte kuvitella reaktioni kun kapsahdin Kampissa hänen kaulaansa. Kaikki muu unohtui. Itku tuli ja tulee tälläkin hetkellä. Neito on kerennyt jo takaisin Australiaan ja seuraavasta näkemisestä ei ole tietoa. Suurimmat ylistykseni Skypelle, jonka avulla pystymme pitämään monien tuntien tapaamisia.

Blogitauko on ollut myös muutakin kuin paikoissa juoksemista. Olen käynyt itseni kanssa monta keskustelua tämän hetkisestä vartalostani. Kesäkuun alussa sähköpostiini tipahti innolla odotetut massakauden ohjelmat; treeneistä tulisi raskaampia sekä ruokaa tulisi olemaan, oletetusti, melko paljon. Aluksi olin innoissani, kunnes jo muutaman päivän jälkeen se ongelma iski. Aloin pelkäämään miltä tulisin näyttämään.

Olen koko pienen elämäni ollut erinlaisilla dieeteillä ja kokeillut lukemattomia kertoja laihduttaa. Olin juuri löytänyt itselleni hyvän olon ja vartalon, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni viihdyin ja nyt se oltaisiin ”viemässä pois”. Päässä tuntui kohisevan miten alkaisin tarkoituksellisesti kerätä massaa kun olen aina yrittänyt siitä eroon? Asiassa ei tuntunut olevan mitään logiikkaa, eikä ole hirveästi vieläkään. Henkinen puoli on taas kerran se, jonka kanssa saan tehdä roppakaupalla töitä. Tähän asti ei ole ollut viikkoa, jolloin olisin rehellisesti syönyt tasan ohjeiden mukaisesti. Olen unohdellut syödä, joka on johtanut hurjiin annoskokoihin ja ähkyyn oloon tai huonoihin valintoihin eli karkkeihin ja muihin herkkuihin.

Yksi kesän parhaista ja helpoimmista välipaloista; maitorahka ja suomalaiset vadelmat. NAM!

Aamupalat ovat selkeästi lemppareitani.

Massaa on kerääntynyt jalkoihin ja alavatsaan. Jouduin ostamaan uusia shortseja, koska en mahtunut enää vanhoihin. Toisaalta, en näitä reisiäni tai pikkuhiljaa pystympää peppua mihinkään vaihtaisi. Jalat ovatkin saaneet lisää lihasta ja voimaa hurjasti. Prässissä painot hivelevät 130kg, monien kymmenien toistomäärillä. Tuosta kehityksestä olen uskomattoman onnellinen sekä ylpeä itsestäni. Kuinka paljon olenkaan kohdannut vastoinkäymisiä polveni takia? Kuinka monet jalkatreenit ovat päättyneet vitutukseen ja itkuun? Silti olen puskenut läpi, jaksanut jatkaa ja vihdoinkin jalat alkavat olemaan kunnossa kaikinpuolin.

Treenien asenteena ’TIL I COLLAPSE.

Ainainen ongelma on kuitenkin tuo keskivartalo, siihen kun tuppaa kertymään tavaraa. Jenkat ja alavatsan möhö ovat löytäneet takaisin luokseni, enkä pidä siitä yhtään. Tosin, aerobiset treenit eivät ole suositeltuja massakausilla sillä ne polttavat energiaa ja ravintoa, joka kuuluisi lihaksille palautumiseen ja kasvamiseen. Valmentajan kanssa sovimme, että voin tehdä 1-2 kevyttä treeniä viikossa jotta homma olisi mielekkäämpää.

Onko siellä mitään?

Tulen tekemään tämänkin ”kunnon” kilpailuihin valmistautumisen omilla ehdoillani. Jos henkinen kantti tarvitsee aikaa, sitä otetaan. Valmennukseni lisämahdollisuutena saa mentaalivalmennusta, jota olen järjestämässä itselleni. Haluan päästä kiinni syihin joiden takia oma kuvani on vaihtelevasti hyvä ja huono. Mistä nämä johtuvat? Mitä voin tehdä, jotta tulevaisuus olisi valoisampi ja helpompi?