JANINA MICHAELA

Vartalo, kroppa, raamit, kurvit.. Rakkaalle lapselle on monta nimeä. Kuinka sinä suhtaudut peilikuvaasi? Arvostatko, rakastatko, häpeätkö..? Tunteita on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Lukijan toiveesta kerron enemmän suhtautumisestani omaan vartalooni.

Kuten pitempään matkaani seuranneet tietävät, vartaloni ei ole ollut aina yhteiskunnan eikä minunkaan hyväksymä. Nuorena häpeän määrä oli rajaton. Inhosin vartaloani kantapäistä luonnon korkkiruuvi-tukkaan asti. Kaikki tuntui olevan huonosti, ainakin kun vertasin itseäni kadulla kirkkaana loistavan mainostaulun malleihin. Salassa muilta asenteeni muuttui päivästä toiseen. Ensimmäisenä päivänä saatoin sanoa itselleni ”tänään on mun mahdollisuus! Jos syön vain näkkileipää kurkulla, painan nopeasti x kg ja tunnen oloni hyväksi.” Kun seuraavana päivänä paino näyttikin samoja lukemia muuttui asenne. ”Ei susta ole koskaan mihinkään, sä pysyt ikuisesti lihavana ja tästäkin vain paisut.” Näkkileivän tilalle ostin sipsipussin, suklaalevyn ja jumbo-karkkipussin. Nuoren elämää ei tässä yhteiskunnassa ole tehty ainakaan liian helpoksi.

Vaikka salitreenaukseni alkoi tavoitteena parempi kunto ja ahdistuskohtausten loppuminen, muuttui se nopeasti yritykseksi miellyttää ympärilläni olevia ihmisiä. Saada hyväksyntää ihmisiltä, jotka ovat tähän hetkeen tultaessa kadonneet elämästäni ymmärtämättä elämäni muutosta. Miksi halusin koskaan hyväksyntää heiltä? En tiedä. Olen oppinut arvostamaan itseäni enemmän. Jos ennen ajattelin etten ansaitse ihania ystäviäni ympärilleni, nyt ymmärrän ettei se niin ole. Todellakin ansaitsen!

Se että olen ymmärtänyt oman arvoni heijastuu suoraan itsetuntooni. Jos ennen häpesin isoja reisiäni ja takapuoltani, nyt en vaihtaisi niitä mihinkään! Vaikka niiden takia joudunkin sovittamaan monia kymmeniä farkkuja, jotta löytyisi sellainen pari, jossa vyötärö olisi riittävän kapea ja takamus riittävän tilava. Vatsanikaan ei ole pyykkilauta, mutta se ei haittaa. Tiedättekö miksi? Siksi koska itse innostun enemmän pystyessäni tekemään monia toistoja voimapyörällä, jota olen kammonut monet vuodet. Taannoin selätin pelkoni ja huomasin tekeväni kolme kertaa kymmenen kunnon toistoa. Sujuiko lopputreeni voiton juhlan malliin? Kyllä. Kuka tahansa saa vatsalihaksensa näkyviin riittävän pienillä rasvoilla, mutta ovatko ne vahvat? Ei välttämättä.

Vartaloni ei taida vieläkään olla sitä mitä yhteiskunta naiselta odottaa, eikä sen tarvitsekaan olla. Se on minun, ainoani. Päivä päivämmältä upeammaksi muodostuvat olkapäät, levenevät hartiat, thunder thighs – jotka prässäävät enemmän kuin monen miehen – ja itsepäinen pää. Rakastan itseäni ja uskallan laittaa oman hyvinvointini tarvittaessa muiden edelle. Perhe on tärkein, mutta olen itselleni vielä tärkeämpi. Sillä jos en rakasta itseäni, en pysty sitä muillekkaan antamaan.

Olette itsellenne maailman tärkein henkilö. Pidetään huolta itsestämme. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Miten te pidätte huolta itsestänne?

Hyvää viikonloppua!

xxo,
Janina