Tänään on ollut hieman erilainen päivä kuin normaalisti. Olin aamulla vierailijana vanhan lukioni yrittäjyyskurssilla kertomassa bloggauksesta ja siihen liittyvästä arjesta. Blogimaailma on todella mahtivaltainen vaikutuskanava ja tulevaisuudessa sen rooli tulee varmasti kasvamaan ja korostumaan.
Olin todella otettu kun yksi yläaste sekä lukioaikaisista lemppari opettajistani otti yhteyttä ja ehdotti vierailua. Innostuin kovin, joka varmasti näkyi läheisten soivissa puhelimissa – Janni soittaa taas! Sellainen minä olen, jaan kaiken, niin hyvät kuin huonotkin asiat, rakkaideni kanssa.
Olin yllättynyt kuinka lähelle vierailua pääsin ennen kuin jännitys valtasi koko vartalon. Vatsassa kihelmöi, posket ja korvat punottivat, oli jännittävällä tavalla hyvä olo. Tiedostin edessä olevan mahtavan mahdollisuuden, mutta tuntematon pelottaa.
Olen aina (lue: aina!) ollut esiintymiskammoinen. Yläasteella ja lukiossa taisin monesti vetää ”sairas” -kortin pöytään kun edessä olisi ollut kirja- tai muu esitelmä. En vain tuntenut kykeneväni siihen. Kädet tärisevät, tuntuu oksettavalta, kaula-korvat-naama punottaa ja ääni värisee – ei todellakaan mikään toimivin paketti. Onneksi kaikessa kehittyy ja jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy saman ongelman kanssa painivia – leuka pystyyn ja harjoitus tekee mestarin. Itse yritän löytää yleisöstä muutamat tutut ja turvalliset kasvot, joihin katsahdan kun paniikki iskee kesken esitykset. Heidän hymynsä rauhoittavat ja tarttuvat itseenikin. Se myös vakuuttaa kuulijat sinun olevan rauhallinen. :)
Elämässä jokainen asia, tapahtuma, ihminen ja käyttäytymistapa luovat ennakko-oletuksia. Toisen ihmisen huono tai hyvä käyttäytyminen vaikuttaa meidän ajattelutapaamme ja yhdistämme sen seuraavaan samantapaiseen ihmiseen. Oletamme, että tietty ihmisryhmä käyttäytyy tietyllä tavalla. Myönnän, myös nykynuorten käyttäytyminen vaikutti omiin oletuksiini kuinka tuo vierailu tulisi sujumaan. Kukaan ei keskity. Kaikki näpräävät puhelimiaan. Ehkä mölisevät.
Tälläiset ajatukset ottavat helposti meistä vallan, sokeuttavat meidät. Emme välttämättä pystykään näkemään toisenlaista totuutta. Ryhmä, jonka eteen tänään käppäsin oli melkolailla vastakohtia pahimmista kauhukuvistani. Keskittymistä, voisiko jopa sanoa mielenkiintoa, aihetta kohtaan löytyi selvästi. Hyviä kysymyksiä ja nyökytteleviä päitä. Nautin siellä olosta.
Vierailu sai myös itseni ajattelemaan blogini kehityskaarta. Pitkälle ollaan tultu sieltä peukalo keskellä kämmentä väsätystä bannerista, epävarmasta kirjoitustyylistä, epävarmasta tyylilajista. Koko homma oli todella hataralla pohjalla, mutta kummasti ajan kanssa oppii ja kehittyy.
Olen todella kiitollinen jokaisesta lukijasta, kommentista, tykkäyksestä. Siitä tuen määrästä, jota teiltä saan. Hyvä esimerkki tästä on eilinen postaukseni, johon sain toinen toistaan avuliaampia kommentteja ja yhteydenottoja. Kiitos ihan jokaisesta. Olen päässyt asiassa jo eteenpäin ja varasin itselleni lääkäriajan.
Kiitollisena, hymyilevänä ja onnellisena.
xxo,
Janina
PS. Mulla tuli älytön ikävä kesää kun katselin vanhoja kuvia, joten ne toimivat nyt myös kuvituksena! :)
JANINA MICHAELA 