Avainsana-arkisto: kokemus

BULL’S EYE

Action-elokuvat ovat mielestäni viihdyttäviä ja siksi katsonkin niitä mielelläni. Jos elokuvaan on lisätty vielä roimasti huumoria, keskityn todella. Meillä perheessä on aina katsottu telkkarista uusinta-Bondit, siksi veimme isäni sunnuntaina katsomaan uusinta Bondia. Tässä saattoi olla hieman oma lehmäkin ojassa. Heh. 007 Spectre oli aikaisempiaan hieman rauhallisempi, räiskintää ei mielestäni ollut samassa mitassa – eikä se haitannut.

Kuinka monelle on syntynyt mielikuva ampumisen yksinkertaisuudesta? Kunhan osoittaa oikeaan suuntaan ja painaa liipaisimesta. PAM! Hollywoodin ampumakohtaukset ovat kaukana todellisuudesta. Isossa kohtauksessa mies juoksee eteenpäin ampuen samalla – osuma, osuma, osuma… Melkein mahdotonta. Olen pitkään pistänyt merkille leffojen ampumakohtauksissa aseiden käytön, ihmetellyt ampumatarkkuutta ja kiinnostunut siitä miltä ampuminen tuntuisi. Olen kommentoinut monen elokuvan aikana haluavani joskus päästä kokeilemaan ampumista ja aseen kädessä pitoa. Olin vuosi sitten Jenkeissä erittäin innoissani kun setäni pyysi meitä kanssaan ampumaradalle – JEEE! Valitettavasti menomme tyssäsi akuuttiin työkeikkaan emmekä saaneet päivää siirrettyä, olimmehan lähdössä muutaman päivän päästä.

IMG-20151029-WA0068

Miko oli yllätyksekseni kuunnellut, laittanut toiveeni korvantaakse muistiin ja hoitanut meille hieman erilaisen treffi-illan. Yhtenä sateisena torstai-iltana suuntasimme Stadiin, Tähtitornin mäen juurelle. Mäen sisässä on iso bunkkeri, joka on ollut Western Shooters -ampumapaikan käytössä jo vuosia. Näin hyvin paljasjalkainen stadilainen tuntee kotikaupunkinsa!

Pääsimme ampumana kahdella aseella, suurimman osan rundeista ammuimme pienemmällä .22 caliberin tarkkuuspistoolilla tuntuman hakemiseksi. Turvaohjeet ja käyttäytymissäännöt olivat tiukat, käytimmehän oikeita luoteja. Aseella ei missään tapauksessa saanut osoittaa kohti muita, kattoa tai lattiaa, sen tuli olla vaakatasossa hela tiden. Vaikka kuinka monissa elokuvissa etsivät, poliisit ja paholaiset nostavat aseen suorin käsin päänsä päälle ja sitten vasta ottavat tukevan asennon, sitä ei saanut tehdä, se oli turhaa liikehdintää.

Kävelimme pitkää, kapeaa käytävää kohti ampumahallia. Sydän alkoi tykyttämään ja kikattelin hieman. Kuinka jännittävää! Aseet makasivat kopeissaan vasemmalla kyljellään, lippaat irtonaisina. Ohjeiden kerronnan ja kuulosuojainten asetuksen jälkeen kuulunut ”saa ampua!” potkaisi adrenaliinin liikkeelle. Astuin muutaman askeleen eteen, asetin lippaan paikalleen ja poistin varmistimen. Kädet paikoilleen, muista hengittää, kädet eteen, tarkenna. AMMU!

IMG-20151029-WA0072

Pienemmällä aseella tarkkuuden hakeminen oli teoriassa hyvin yksinkertaista, mutta ensimmäisien rundien aikana tauluni ulkoreunat saivat uuden ulkonäön. Sitten alkoi sujumaan, pumpumpum, 8-9-9-8-10! BULL’S EYE! Tulihan se sieltä! Ei sillä että olisin mitenkään kilpailuhenkinen, seurasin alati Mikon osumia ja olin jo jossain vaiheessa voitolla.. Kunnes Mikon tarkka-ampujavaistot aktivoituivat ja vaihtaessamme isompaan, Clock 17, aseeseen hän alkoi paukuttamaan osumia minun osuessani täysin ohi.

Hoin itselleni ”älä sulje silmiäsi, älä sulje silmiäsi”. Jokaikisellä laukauksella suljin jostain syystä silmäni, jännitin liikaa isompaa ja paljon kovemmalla voimalla potkaisevaa asetta. Kertoihan ohjaajamme, että peukaloiden väärin asettaminen saattaa johtaa peukalon menettämiseen. No biggie, huh.

IMG-20151029-WA0069

En menettänyt peukaloani, mutta halu uusintakierrokseen syttyi. Pitäähän mun päästä voittamaan Miko! 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Karjuntaa kohti

Oppintunti treenin kautta. Mitä on sisukkuus? Otatko mahdollisuuksista kiinni? Annatko niissä kaikkesi? Vai annatko periksi, jos törmäät haasteeseen? 

Pääsin viime torstaina mukaan Samsungin järjestämään ShowCase Challengeen, TFW Helsinki -salilla. Olen salaisesti unelmoinut pääseväni kokeilemaan päävalmentajien Johannes ”Hatsolo” Hattusen ja Petri ”Jet Lili” Räsäsen vetämiä treenejä. Koitin olla ennakkoon miettimättä minkälainen setti olisi edessä, sillä nykyinen treenityylini on niin kovin erilainen. Mielessä pyöri omat (luullut) äärirajat, ne tultaisiin varmasti haastamaan.

IMG_6611 IMG_0290

Oma aerobinen kuntoni on tällä hetkellä melkoisen huono, eikä ihme – enhän mitään sen eteen ole tehnyt. Nähdessäni salin liitutaululle kirjoitetun treenimme, perhoset alkoivat mylläämään vatsassani. O’ou! Alkulämpö-liikkeet, jänis ja pikkukarhu, saivat etureiteni huutamaan. Jos nyt jo hapottaa, miten tulen selviämään itse treenistä?! Huutoharjoitukset rikkoivat jäätä ja ne saivat liekin sisälläni syttymään – tässä on mun pitkään haluamani tilaisuus. Haastanko itseni vai teenkö vähän sinne päin? Silmälasit sivuun ja täysillä eteenpäin!

IMG_0309 IMG_0313

Unohdin huonon kuntoni ja keskityin jokaiseen hetkeen. Quickstepistä elämäni ensimmäisiin burpeihin! Meidät oli treenin alussa jaettu pareihin ja kohdalleni osui täysosuma. Anna, tuo ihanan trion upeutta hehkuva äiti! <3 Yksin vääntäessä olisi tullut mahdoton seinä vastaan, mutta Annan avulla puskin senkin läpi. Johannes ja Petri olivat myös läsnä tekemisessä, tsemppasivat ja vaativat lisätehoja kun tikkaus meinasi hidastua. Treenin jälkeinen olotila oli raukea, sellainen jonka haluaa kokea yhä uudestaan.

IMG_0394

Treenin jälkeen pääsimme nauttimaan Jaakko Halmetojan smoothie-niksinurkasta. Jaakko sai jälleen herätettyä ajatuksia omasta ruokailustani. Mihin suuntaan haluan sitä viedä? Vaikka syön valmentajani ohjeiden mukaan, pystyn tekemään omia valintoja raaka-aineiden ja esimerkiksi mausteiden, maustekasvien sekä superfoodien kanssa.

IMG_6628

Luennon jälkeen, viimeisenä muttei vähäisempänä, meille esiteltiin tuo uusi Food Showcase-jääkaappi. Sen pääominaisuutena on ”kaksiovisuus”, joka helpottaa tärkeimpien ja käytettävimpien raaka-aineiden säilytystä. Bonuksena pakastimen ovesta löytyvät vesi- sekä jääpalahanat! Ei hullumpi kokonaisuus, joka saikin meidät vitsailemaan onko jääkaappi goodie-bagissa? Hehe.

IMG_6635

Illasta jäi käteen paljon ajatuksia sekä leveä hymy. Ennen treenin alkamista Petri tarinoi leijonista ja antiloopeista. Siitä kuinka hulluimmat antiloopit selviytyvät, sillä perääntymisen sijaan juoksevat täysillä kohti leijonien karjuntaa. Näin minäkin haluan elämääni suhtautua -kirjoitinkin omassa instagramissani (@msbottom) ”Uskaltauduin heittäytymään täysillä ja sain siitä paljon enemmän takaisin kuin säästelemällä ja häpeilemällä huonohkoa kuntoa.”

IMG_6621

IMG_6618

Uskallatko sinä tarttua haastaviinkin mahdollisuuksiin vai pysytteletkö mieluummin samanlaisessa elämäntilanteessa?

xxo,
Janina

Kiitos Samsungille osasta kuvia.

Avainsanat: , , , , ,

Smile is the best makeup a girl can wear

Olen kovin onnellinen. Antibioottikuuriani on omien laskujeni mukaan jäljellä enää 10 päivää. Kuinka nopeasti on voinutkaan 80 päivää mennä? Ihoni kunto on parantunut todella hyvin. Se on pehmeä ja kuulas – aivan kuin en olisi aikaisemmin aknesta kärsinytkään. 

Aikaisemmin uusia finnejä saattoi yön aikana putkahdella useampiakin. Päivät olivat inhottavia sillä näihin kasvojen alueisiin koskiessa sattui. Eikä ihme, onhan finnit tietynlaisia tulehduksia. Kuurin aikana uusia näppyjä ei ole tullut nimeksikään. Stressaavien päivien, kuukautisten ja herkkupäivien aikana yksi tai kaksi, mutta nekään eivät ole olleet kipeitä!

Vanhat aknearvet loistavat edelleen punaisina, mutta ne haalenevat vuosien saatteessa. Samanlailla kuin polvileikkausarpeni. Jos en anna niiden häiritä, miksi antaisin kasvojeni arpien? Olen päässyt varmasti pahimmasta tavastani eroon; naamani repimisestä. Näpyt ja arvet häiritsivät joten pakkomielteisesti puristelin niitä. Tällä hetkellä ainoa syy kasvojeni koskemiseen on ihoni silitys. En pysty uskomaan sitä miltä se tuntuu. Jos en tietäisi, en uskoisi itseni kärsineen huonosta ihosta. 

Minua pelottaa kuurin jälkeinen aika. Mitä ihoni kunnolle käy? Palaako se samaan kuntoon kuin mistä lähdin? Vai pahempaan? Olen optimismi, joten yritän ajatella positiivisesti mutta tulevaisuus jännittää. 

DSC_0672

Olen viihtynyt ilman meikkiä paljon enemmän. Taisin koko tenttiviikon käydä koulussa ilman, sillä olin joko tulossa tai menossa treenaamaan tenttien jälkeen. Enkä hävennyt. Katsoin ihmisiä silmiin ja hymyilin. Olen ylpeä itsestäni. 

Olen ylpeä myös teistä. Olen saanut yhteydenottoja kiittäen rohkeudestani puhua nolosta ongelmasta julkisesti. Monet ovat rohkaistuneet itsekin ihotautilääkärin luokse hakemaan apua. Yhdessä tälläisistäkin asioista on helpompi selvitä, joten jatketaan kokemusten jakamista ja toistemme auttamista. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,
%d bloggers like this: