Hei, olisiko hetki aikaa? Oletko koskaan kuullut Suomen Punaisesta Rististä? Olen keräämässä kuukausilahjottajia auttamaan kotimaan tilanteessa.
– Olen opiskelija. Ei mulla valitettavasti ole ylimääräistä antaa.
Pienin lahjoitus on vain kuusi euroa kuussa ja saisit sillä jo paljon aikaan.
– En itse saa asumistukea eikä saamani opintoraha kata edes juuri noussutta kuukausivastikettamme. Kaikki menee kädestä suuhun.
Minut pysäytti eilen nuori nainen päällään Punaisen Ristin -liivi. Voi ei, miten pääsisiin hänestä nopeiten eroon? Olisinko voinut vaan laskea katseeni maahan ja jatkaa matkaa. Ignoorata täysin. Feissari – rahankerääjä, ei kuitenkaan kerjääjä. Maailmalla tarvitaan apua, jo meidän pienessä maassamme on tuhansia apua kaipaavia. Eikö muiden auttaminen pitäisi olla itsestään selvää?
Haaveilin nuorena omasta kummilapsesta. Olisi ollut mahtavaa saada kirjeenvaihtoystävä maailmalta. Pienillä teoilla auttaa ja piristää toisen elämää. Näitä ajatuksia pyörittelen edelleen mielessäni ollessani muille avuksi. Oli kyseessä ystävän preppaus matikassa tai vanhemman naisen auttaminen matkakortin lukijalaitteen käytössä. Varsinkin tuntemattomien kanssa nämä hetket ovat odottamattomia. Tänäänkin junassa tarjosin matkalaukun kanssa matkaavalle, apua kaipaavan näköiselle, naiselle apua. Avun tarjous yllätti muut matkustajat, he nostivat päänsä älypuhelimistaan – mitä se sanoi?!
Olen monesti miettinyt apujärjestöjä. Minut on varmasti pysäytetty kymmeniä kertoja niiden satojen kertojen lisäksi kun olen vain kävellyt ohitse. Kuinka raskasta feissarin työ onkaan? Nyt en kävellyt ohitse, koska ei oikeasti ollut kiire. Kuuntelin ja katsoin silmiin. Perustelin omat kieltävät vastaukseni. Laiturille portaita noustessani mietin: ovatko ne kuitenkin vain tekosyitä? Jokainen sanani oli täysin totta, mutta onko tilanteeni tosiaan niin huono etten pystyisi KUUTTA EUROA kuussa lahjoittamaan? Se tekee nopealla, huteralla, matikalla 72€ vuodessa. Pieni summa, suuri apu.
Tosi asiassa yksi suurimmista esteistä on epävarmuus siitä, kuka apurahat saa. Käytetäänkö ne lyhentämättöminä apukohteeseen vai ei? Kuinka paljon järjestö ja muut toimijat vetävät välistä? Olen kuullut kauhutarinoita kuinka 20€ kuukausilahjoituksesta oikean apurahan osuus olisi vain muutaman euron. Kuka kehtaa siitä välistä viedä? Onko tämä edes totta? Mene ja tiedä.
Onko teistä kukaan lahjoittajana? Tiedättekö minkäänlaista faktaa apurahojen käytöstä? Ehkä minäkin vielä aloitan lahjoittamisen, laitan hyvän kiertämään.
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 
mun hyvä ystävä on kummina jollekin afrikan lapselle. ite oon tosi skeptinen tämmösii lahjotuksiin liittyen, en todellakaan anna yhtään mitään kenellekään :D Mutta toi ystää aina puhuu, kuin hyvän mielen se saa, ku tietää, että auttaa sitä lasta ja sen perhettä ”siellä jossain”. Se niinku uskoo ihan täysin siihen, että raha menee perille ja avuntarvitsija saa oikeasti apua. Aina ku keskustelen tästä asiasta tän mun ystäväni kanssa, nii alan iteki uskoa, että hyvät teot menee perille. Mietin jopa, että pitäisköhän munkin? Onhan se nyt kiva, kun on jonkun lapsen kuva kotona muistuttamassa siitä, että pienellä teolla voit pelastaa sen koko elämän. Mut sit kun erotaan, niin kotona kelaan taas et mitä hömppää. Hankkikoot omat rahansa, perhana :D Et kai sitä jotenki pitäs vaan olla luonteeltaan niin hyväntahtoinen, että uskoo avun menevän perille, kun sellaista haluaa antaa. Saa sitten hyvän mielen, eikä tarvii epäillä……. Mä kyllä epäilen :D
TykkääTykkää
Oho! Just tuollaisia fiiliksiä ja ajatuksia mullakin päässä pyörii. Kihlatun vanhemmilla on ollut kummilapsi, joka täytti juuri 18 – silloin ymmärtääkseni kummeus loppuu? Jokainen näistä tapauksista kun kuulee jonkun auttavan ennakkoluulottomasti on hianoa, sellaisen fiiliksen haluaisi itsellekin.
Lapsien kotimaassa on varmasti hankalaa, eikä siellä rahaa jne samalla tavalla voi tienata kuin Suomessa sillä lähtökohdat eivät ole samat. Siltikään en luota riittävästi näihin apujärjestöihin, että lahjottaisin. Toivottavasti tästä tehtäisiin esimerkiksi tutkimus tai artikkeli, sillä en usko että me olemme ainoot jotka näitä miettii. Todistaisivat, että ajatukset ovat vääriä niin lahjoitan saman tein. :)
TykkääTykkää
Moi! tämä kommentti menee nyt aiheen ohi, mutta luin aloituspostauksesi aknen hoidosta ja luin juuri toisen postauksen, jossa oli ihania uutisia ihon suhteen! Ihana kuulla, että kuuri auttoi! =) Kuulisin mielelläni myös jälkihoidosta, millä mallilla ihosi on tällä hetkellä? Itse kamppailen saman ongelman kanssa ja valitettavasti kuurin loppumisen jälkeen mentiin huonoon suuntaa :(
TykkääTykkää
Moikka!
Kaksi viikkoa kuurin jälkeen olivat melkoiset. Pelkäsin niin kovasti ihon kunnon huonontumista, että se varmasti senkin takia huononi. Myös korkeat stressitasot olivat osana huononemista. Tällä hetkellä kasvoille esiintyy pieniä näppyjä, mutta uskon että kesän tulo ja meikkivapaat päivät auttavat. En ole löytänyt täydellistä rutiinia ihon kanssa, kokeilen vähän sitä ja tätä. Ystäväni kertoi, että yhteinen tuttavamme kärsi aknesta aikaisemmin – hän alkoi käyttämään Lush-kaupan luonnonmukaisia tuotteita ja nykyään hänen ihossaan ei ole jälkeäkään näpyistä. Aion kokeilla niitä kunhan palaan USA:sta. Miten olet hoitanut omaasi? Tsemppiä sen kanssa!
TykkääTykkää
No se minullakin asiaa varmasti pahenti, stressi töistä ja sitten kaupan päälle stressi naaman huonosta kunnosta ja kierre onkin valmis :/ Itsekin ehkä hiukan ns. tuuliajolla ihon hoidon ja siihen suhtautumisen kannalta. Välillä, kun tuntuu, että sitä miettii koko ajan, että mitä sitä nyt söisi, jotta en syömisilläni tekisi tuhoa/haittaa iholle ja välillä miettii, että tahtoo lääkärin määrämiä lääkkeitä avuksi ja välillä kiroaa ne alimpaan helvettiin ja haluaisi heittäytyä luonnonmukaisiin menetelmiin. Ehkä liika tieto on tässäkin tapauksessa lisännyt tuskaa.. tiedät varmaan mitä tarkoitan :) Täytyypä tutustua noihin Lush tuotteisiin, kosmetiikkaan on tässä vaiheessa tuhlattu jo muutenkin niin paljon pätäkkää, että liekkö se enää konkurssia enempää aiheuttaa, vaikka kokeileekin jotain uutta :D
Itse tällä hetkellä aika perusrutiinilla ihon hoidon kanssa: pesu aamuin illoin, rasvaus, meikkiä päivällä ja yötä vasten antibioottivoidetta, jota sain juuri viime lääkärireissulta. Katsotaan nyt kuinka tämä lähtee etenemään, näitä kamppailuja ei kyllä toivoisi kenellekkää, vaikka toisaalta/loppujen lopuksi aika pinnallinen ”sairaus” kyseessä onkin.. Tsemppiä myös sinulle ja aurinkoista kevättä ilman huolen häivää :)
TykkääTykkää
Moi, pakko kommentoida, itelläkin ollut huono iho ja oon syöny sen parantamiseksi vaikka mitä pillereitä. Pari vuotta sitten kaverin vinkistä testasin ostaa ihan apteekista ihorasvaa ja nyt, monien kokeilujen jälkeen paasaan KOSTEUTUS KOSTEUTUS KOSTEUTUS. Ja siis ihan kunnon rasvaa! Mun ”perusrasva” on punainen ambilan mut nykyään laitan pienen nokareen bepanthenia sekaan. Usko tai älä, olin niin varma mun metodista että jätin pilleritkin pois ja iho ei oo koskaan ollut näin hyvä. Suosittelen että rohkenet testaamaan sitä, monesti rasvainen iho onkin kärsivä kuiva iho ;)
TykkääTykkää
Ohhoh! Eihän tuota tuu juurikaan ajatelleeksi, koska kärsii rasvaisesta ihosta. Täytyykin kokeilla! Alan heti paikkaamaan ja Suomeen palatessa kokeillaan kunnon rasvaa! Kiitos Mikaela. :)
TykkääTykkää