Se sykkii nyt ehkä kovemmin kuin koskaan.
Olen muutamaan otteeseen kirjoittanut suomalaisten nöyryydestä. Siitä ikuisesta himmailusta, ”katsotaan katsotaan”, ”kunhan nyt tästä selvitään” kommentit ovat kaikuneet hallien seinillä ja haastattelijoiden korvissa. Ovat tuottaneet ainakin itselleni ihmetystä.
Ei viime yönä.
Valoon astui uusi asenne, se asenne, jolla tälläiset trilleri-tilanteet hallitaan. Venäjän tasoitusta pidettiin korkeintaan loppukevennyksenä. ”Tehtiin tästä kunnollinen matsi, haettiin lisäfiilistä kopista ja tultiin hakemaan se, mikä meille kuuluu.” ”Oon tiennyt alusta asti, että me voitetaan, nyt tultiin näyttämään että me ollaan maailman parhaita.” Usko omaan tekemiseen, mahdollisuuksiin ja joukkueeseen paistoivat nuorten leijonien kasvoilta – ja sitä oli mukava katsella.
Olen melko sanaton kirjottaessani tätä. Kello lähenee aamuyhtä, syke on palautumassa normaaliksi. Urheilu on sydämen asia ja uskon, että moni meistä tunsi illan ottelun nahoissaan. Tuntui henkisesti ja fyysisesti melko pahalta. Ravasin hermostuneena olohuonetta ympäri, viikkasin pyykkiä, itkin onnesta, heikotti.
Sitä urheilu parhaimmillaan on, tunteita herättävän jännittävää.
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 