JANINA MICHAELA

LUPAUS LAPSELLENI

Aurinko tirkistelee sälekaihtimien välistä. Herätyskello ei ole vielä soinut. Kierähdät kyljellesi ja raotat silmiäsi. Nouset rauhallisesti ylös ja keität ison kupin kahvia. Nautit siitä siemaillen, katsellen ulos. Näet lapsen käsikädessä vanhempansa kanssa, lapsi höpöttää kovasti kädessä olevan pehmolelun heiluessa mukana. Isän katse on alaspäin, hän selkeästi kuuntelee mitä pienellä on sanottavaa. Hän hymyilee, on selkeästi läsnä. Seuraat heidän kulkemistaan bussipysäkille, jonka jälkeen he katoavat pysäkin suojiin. Huomaat parvekelasin heijastuksesta hymyileväsi itsekin.

_MG_8670

Samana päivänä kävelet kaupungilla matkalla salille. Olet omassa maailmassasi kuulokkeista tulevan musiikin sisällä. Seisoessasi liikennevaloissa viereesi astelee lapsi, vanhemman kädestä kiinni pitäen. Lapsi katselee ympärilleen ja kertoo päivästään. Isän katse on alaspäin, mutta hän ei ole läsnä. Hänet on vangittu sosiaalisen median maailmaan – sinne jaettuihin tunteisiin, kuviin ja videoihin. Vihreät valot vaihtuvat, isä kohottaa päätään, ”mennään” ja painaa päänsä takaisin alas. Lapsen katse on tyhjä. Sinua harmittaa.

Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota lapsiperheisiin. En siksi, että haluaisin huomioida vain huonoja asioita vaan mielenkiinnosta siihen, minkälaisia ihmissuhteita on olemassa – miten he käyttäytyvät, puhuvat ja ovat keskenään. Samalla katson heitä miettien minkälainen vanhempi minä haluan olla. Enkä varmasti halua, enkä aio, olla kuin jälkimmäisen tarinan vanhempi.

_MG_8671
Kuvat Katarina Kirvesmäki

Kohtaan töissäni paljon lapsia vanhempiensa kanssa, on helppoja sekä haastaviakin kohtaamisia. Olen aina nauttinut lasten seurasta ja viihdynkin heidän kanssaan välillä paremmin kuin aikuisten – heidän kanssaan asiat ovat kovin simppeleitä, ajatukset ja tunteet sanotaan suoraan. Palvelin viime vuoroni aikana pariskuntaa nuoren poikansa kanssa pistäen merkille heidän toimimisensa: vanhemmat olivat tiukkoja mutta lempeitä, vitsailivat niin minun kuin poikansa kanssa. He kysyivät pojan mielipidettä eivätkä diktaattorimaisesti päättäneet mitä he haluavat, että poika pukee päälleen, sillä ei t-paidan värillä ole niin väliä.

Lapset ovat viisaita. Viisaampia kuin me aikuiset joskus. Heillä on mielipiteensä, joita kannattaisi kuunnella. Arvostaa lapsia ja ohjata heitä tekemään asiat paremmin kuin itse – he ovat meidän tulevaisuutemme.

xxo,
Janina

Janina Pohja avatar

Published by

Janina Pohja
Categories: ,
Tags:

5 vastausta artikkeliin “LUPAUS LAPSELLENI”

  1. Nova avatar
    Nova

    Oikein! Ja toisaalta sitä laitetta ei saisi sen lapsenkaan käteen iskeä heti, kun suupielet valuvat alas. Lapsi pitää opettaa käsittelemään pettymyksiä, surua, kateutta ja muita ikäviä tunteita. Vältyttäisiin niin monelta harmitla – syömishäiriöt, päihteet, väkivalta jne. – ja jälkikasvu voisi keskittyä oleelliseen eli elämiseen.

    Tykkää

    Vastaus
    1. janinapohja avatar
      janinapohja

      Just eilen frendien kanssa puhuessa huomautin tuosta, ettei mun muksu tuu saamaan ensimmäisenä sitä älylaitetta käteensä – viihdykettä löytyy niin paljon muualtakin. Toikin hyvänä pointtina, että lapset ei muuta teekkään nykypäivänä kuin katsele luureistaan mitä milloinkin. Eihän ne elä, ei ne edes tiedä mitä eläminen on?

      Tykkää

      Vastaus
  2. Santra avatar
    Santra

    Moi Janina! Hauska teksti. :)

    Tässä vähän mun ajatuksia. Kun se lapsi tulee, nämä ”minä en sitten ainakaan aijo kasvattaa lastani näin ja näin” unohtuu hyvin nopeasti. ;) Tai ei tietenkään kaikilla, mutta hyvin monella. Nimittäin lapset ovat kaikki myös tietyn luonteisia jo heti siitä lähtien, kun hänet saa rinnalleen synnytyssalissa, eikä sitä luonnetta pysty muuttamaan. Siinä ei tutustuta pelkästään lapseen, vaan myös uuteen minään – äiti-minään.
    Lapsella esimerkiksi uhmakohtaukset voivat olla sellaisia, että tilanne voi vaatia sen älylaitteen (lapsi voi mennä sellaisiin tiloihin, ettei voi uskoa) vaikka olisi kiveen kirjoittanut, etten koskaan anna älylaitetta lapselle. Silloin on ihan turhaa morkkistella. Ei se lapsi siitä pilalle mene. :)
    Mitä tulee ihan pieniin lapsiin, kun olet sen 24/7 sen pienen lapsen kanssa, voi joskus olla ihan älyttömän ihanaa selata vaikka Hesaria kännykällä. (Ja kyllä, onhan se isäkin siinä, mutta jos sattuu olemaan eroahdistus aika, äiti on ainut joka kelpaa.)
    Jos satut selaamaan kännykkää tuolla julkisella paikalla, ulkopuolinen näkee vain sen hetken. Lapset puhuvat koko ajan. Varsinkin tietyn ikäiset. Voi olla että jälkimmäisessä tilanteessa he ovat juuri viettäneet kivan päivän ja isä ottaa päivästä pienen hetken, selaten kännykkää. Toivotaan, että hän ei tee sitä koko ajan. Ensimmäisessä tilanteessa voi olla, että kotona huudetaan ja ulkona näytetään sitten päinvastaista puolta. Ei voi koskaan tietää. Joskus kun vaunuja työntelen ja kaivan puhelimen soittaakseni vaikka omalle äidille ja ohi ajaa auto josta minua katsoo joku henkilö, mietin, että nyt tuo varmaan luulee, että selailen vaan kännykkää lapseni edessä, vaikka olenkin aloittamassa juuri puhelua. Ohi ajaja näki vain sen, kun selaan puhelutiedoista äidin numeroa…

    Yritän vaan sanoa, että ulkopuolisena ei pitäisi liikaa arvotella tai tuomita. Tottakai sitä jokainen miettii, millainen äiti tai isä haluaa olla, mutta raskaus ja äitiys/isyys muuttaa myös ihmistä ihan älyttömän paljon. Jo pelkästään raskaushormoonit ovat sellaista kamaa, että sitä ei usko ennen kuin sen kokee. Sen takia turhia paineita ”millainen äiti haluan olla” ei mielestäni kannata itselleen rakentaa. Tein sitä itsekin ja todella helppo näin jälkikäteen on huudella! ;)

    Mitä tuohon paidan valitsemiseen tulee, olen itse sitä mieltä, että lapsen ei tarvitse tehdä päätöksiä. Tottakai voi kysyä välillä paidasta, että kumman haluat, mutta esimerkiksi ”mitä tänään haluat syödä”, ”haluatko mennä tänään vai huomenna mummolaan” yms. päätökset ovat aikuisten. Ihan jo sen takia, että en itse haluaisi, että pieni ihminen joutuu kantamaan vastuuta päätöksistä. Aikuisen tehtävä on päättää asioista ja näin kasvattaa lasta kunnioittamaan aikuisia ja aikuisten päätöksiä. Mielipiteitä saa kysyä, mutta lapsi ei mielestäni saa johtaa perhettä.

    Tälläisä ajatuksia mulla. En itsekään kannata älylaitteiden hankkimista lapselle, mutta jossain vaiheessa ne tulevat väkisin meidänkin elämään – maailma muuttuu. Jo nyt kouluissa jaetaan tietokoneita ensimmäisellä luokalla lapsille. Monesti myös lapset osaavat käyttää älylaitetta viisaammin sekä ovat vähemmän koukuttuneita niihin, kuin vanhemmat. ;)
    Mitä mieltä olet näistä? :)

    Mukavaa kevätpäivää!

    Tykkää

    Vastaus
    1. janinapohja avatar
      janinapohja

      Moikka Santra!

      Sait mussa kyllä hurjan paljon ajatuksia syntymään ja jo ensiksi, kaikki mitä sanot on hyvin totta. Monet mielipiteet ja asiat muuttuvat vuosien ja tapahtumien myötä, lapsi on lahja, jonka kautta syntyvät pienemmätkin muutokset ymmärtää vasta sitten kun raskaustesti näyttää positiivista tai lapsi on sylissä.

      En haluaisi arvostella tai tuomita, mutta kyseenalaistaa tapoja. Jo tekstin kirjoittamisen ja muutaman siitä heränneen keskustelun kautta ymmärsin enemmän, mieleni ehkä teki jopa tulla lisäämään postaukseen pointteja. Jokainen vanhempi varmasti tekee parhaansa, omaan tilanteensa mukaan ja voi hyvin olla, että olen samassa tilanteessa itse vielä tulevaisuudessa. Yritän parhaani mukaan pitää mainitsemasi ”ei voi koskaan tietää” minkälaista ihmisten elämä muuten on, sillä ne ohimenevät sekunnit tai minuutit kun näemme heidät, ei välttämättä vastaa sitä mitä tapahtuu kotona. Se olikin yksi niistä pointeista mitä olisin mielelläni lisännyt tekstiin, että vaikka kirjoitan näin niin tilanne ja asiat voivat olla jotain aivan muuta. Havannoin, koen ja näen paljon, niistä syntyy ajatukset ja pohdinnat – kirjoitan niitä mielelläni ylös, sillä saan siitä paljon: omat ajatukset järjestykseen ja sunlaisia kommentoijia, hyvää keskustelua ja eri näkökantoja. :) Kiitos siis oikeasti paljon!

      Olen itse miettinyt ihan lapsettomassakin elämässä näitä samoja asioita, puhelimen käyttöä – ihan jo luennoillakin, jos käytän konetta luuleeko opettaja että vaan chattailen vai saattasinko jopa oikeasti keskittyä, ottaa muistiinpanoja tai hoitaa jotain tärkeää kouluhommaa? Leimautuminen ei ole kivaa, missään.

      Nopeasti tuohon paidan valintaan vielä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että lapsen ei kuulu johtaa perhettä eikä joutua vastuuseen isoista päätöksistä. Yritin hieman kehnolla kertomallani havainnollistaa sitä, kuinka monta kertaa olen nähnyt että lapselta kysytään ja vastaus on tuiki eri, mitä vanhempi itse päättää koska hän haluaa. Miksi edes antaa lapselle valinnanmahdollisuus ja sitten jyrätä sen yli? Nykyajan muksuilla tuntuu olevan hyvin vahva mielipide pukemisistaan, joten miksi ei antaisi hänen pukea väreihin mistä pitää – johonkin rajaan asti, mutta t-paita tai verkkarit, eivät ainakaan itselle tunnu niin suurilta päätöksiltä. :) Sainkohan selvennettyä?

      Kerro mitä ajatuksia herätti! :)

      Tykkää

      Vastaus
  3. Santra avatar
    Santra

    Heippa! Nyt on pakko sanoa rakentavaa palautetta, lämmöllä: olen jonkun verran lukenut sinun kirjoituksia ja huomannut sellaisen asian, että minulle jää ns. nälkä niitä lukiessa. Otsikko monesti herättää kiinnostuksen, mutta teksti onkin sitten pintaraapaisu itse asiasta. Juuri, kun pääsee kirjoitukseen sisälle, se loppuu. Sinulla on selkeästi paljon sanottavaa, mutta joko et ”uskalla” sanoa niitä ääneen tai et saa jäsenneltyä niitä päästäsi ulos (nämä kaksi asiaa tuli ensimmäisenä mieleen). Esimerkiksi kun kirjoitetaan lapsista, omasta tai toisten, on se todella tulenarka aihe. Vaarana on saada äidit kimppuun. Mutta jos kuitenkin kirjoitat blogia ja sinulla on sanottavaa, niin sano rohkeasti! Tämä yllä oleva kirjoitus oli kiinnostava, mutta kuten itsekin sanoit, olisit halunnut lisätä siihen asioita – jäi kirjoitus vähän kesken.
    Mietin, pohdin ja havainnoin itsekin tosi paljon. Minun ongelma on se, etten saa kaikkea kirjoitettua ulos, koska ajatukseni virtaa niin kauheata vauhtia ulos ja ideoita lentelee korvista kuin ilotulitusraketteja ja samalla tavalla ne katoavat – muistikapasiteettini on, varsinkin nykyään todella pieni. Haluaisin kirjoittaa blogia, mutta en usko, että saan ulos asian niin kuin haluan. Mietin itse, miten saisin kaikki ajatukset ja ideat ylös, kun ”pahin aivomyrsky” on käynnissä ja tulin tulokseen, että tarvitsen muistikirjan. Olisiko sellaisesta apua myös sinulle? ;)

    No palataan aikaisempaan. Tuo vaate-asia jotenkin sai mulla ajatuksen laukkaamaan. Tietysti on tylsää kysyä lapselta mielipidettä, että minkälaisen t-paidan hän haluaisi ja sen jälkeen sanoa, että et saa, saat tämän. Toivon, että tässä tilanteessa äiti tai isä ajattelee joko ekologisuutta, käytännöllisyyttä, säädyllisyyttä, hintaa, tms. Mutta lapselle tietysti täytyisi perustella, miksi sitä hänen suosikkia ei kuitenkaan otettu. Ja jos tuota vaate-asiaa lähtee oikein (liikaa) miettimään, niin itseasiassa nykymaailmassa se on aika vaikea päätös lapselle, varsinkin vähän vanhemmalle. Monesti ne vaatteet kaveripiirissä ovat niin suuressa osassa, että oikea päätös ”täytyy” osata tehdä. Nykyään jo lasten maailmassa vaatteita arvostellaan, kadehditaan, haukutaan, kehutaan, yms. Että tietyllä tapaa lasta pitäisi kuunnella, mutta myös ehkä opettaa ja perustella, miksi oma persoonallinen tyyli on se paras tyyli.

    Mutta, jätän tämän kirjoituksesi kommentoinnin tähän, koska se lähtee tapani mukaan muuten virtaamaan, eikä loppua näy! :)

    Kiva että perustit tämmösen oman sivun. Edellinen blogiportaali on niin täynnä samoista aiheista kirjoitettuja juttuja. Mutta niin, kuten alussa jo kirjoitin, anna palaa vaan! :)

    Tykkää

    Vastaus

Jätä kommentti