Lyhyt, silmälasipäinen onnellisen näköinen nainen kävelee mua kohti. Hymyillen katson häntä silmiin ja pysäytän hänet töideni takia. Keskustelemme hetken, hän on juuri maistanut uuden kahvilan ajaisissa herkullista kahvismoothieta. ”Haenko sullekkin?” kysyy innostunut ääni. Katson naisen perään ja näen kahvilan työntekijöiden nauravan hänen kanssaan. Hetken perästä tämä vanhempi nainen palaa huurteisen maistiaisen sekä kahvikuponkien kanssa niin leveä hymy huulillaan, että tuo sateinen iltapäiväkin kirkastui. Hän jatkoi matkaansa tietämättä pelastaneensa juuri mun päiväni.

Työpäiväni jatkuessa, kohtasin uskomattomia ihmisiä ja kuulin heidän tarinoitaan niin näkövammaisuudesta, uskoon tulemisesta kuin Italian matkoista. Yhtäkkiä näin tutut kasvot lähestyvän se säteilevä hymy kasvoillaan. Hän oli palannut kertomaan, kuinka oli kahvilan maistajaisista siirtynyt toisen firman avajais-kakkukahveille ja sieltä jatkanut ostoksille Citymarkettiin, joka olikin ollut täynnä maistattajia. Kasvot hulvattomalle mussutus-ilmeelle vääntäneenä hän jatkoi:

Kaupan edessä oli ollut intti-poika kolehdin kanssa. Antaessaan taskunpohjalta lanttejaan kolehtiin, nainen oli kertonut pojallekin kahvismoothiesta ja tarjoutunut hakemaan sitä hänellekkin. Päättäväisenä hän oli saapunut kahvilan eteen, vain kuulemaan maistiaisten loppuneen. Hän ei halunnut tuottaa pojalle pettymystä vaan kävi ostamassa hänelle kahvin. Olin ällikällä lyöty. Mieleni teki halata häntä (olisiko ollut liikaa mietin)? Laskin käden hänen olkapäälleen, ”ootpa sä ystävällinen!”

”Pitää laittaa hyvä kiertämään, koska se palaa luokse!” 

Hyvä etten itkuun pärähtänyt kun hän puhuessaan hymyili rypistyviä silmäkulmiaan myöten. Mulla on uusi esikuva ja se on tämä nainen. Kuinka paljon positiivisuutta hän saikaan ympärilleen loppupeleissä niin pienillä teoilla? Kuinka paljon jokainen meistä voisikaan tehdä ja antaa? Kohdata ihminen ihmisenä. Laittaa hyvä kiertämään. Se ei vaatisi kymmenien eurojen lahjoituksia järjestöille eikä useita tunteja vapaaehtoistyötä – vaikka kumpikin on erittäin tärkeitä.

Hyvän jakaminen tapahtuu siinä rohkaisevassa katseessa, jonka luot salilla untuvikkoon, kertomalla toiselle että hänen laukkunsa on auki, ottamalla ympärillä olevat ihmiset huomioon – auttamalla oksentavaa, yksinäistä, lasta junassa sen sijasta, että siirtyisi pois. Vaikka et koskaan saisi hyvää takaisin siltä kelle sitä jaoit, palaa se varmuudella toisen ihmisen tai tapahtuman kautta.

Mä olen saanut elämässäni niin paljon hyvää, kysymättä, etten voi kuin jakaa sitä eteenpäin ja toivoa, että muilla pyörii samanlainen onnenpyörä elämässään.

xxo,
Janina

KOMMENTOI TÄSTÄ