Ihmiset ovat kuin susia. Tykkäämme kasvaa laumassa. Perheestä ja ystävistä muodostuva lähipiiri on kuin sädekehä päämme ympärillä. He ovat elämämme tukipilareita, joissa laatu korvaa määrän.

Elämämme pursuaa yhdessä tekemistä. Ryhmätyöt, ryhmäliikunnat, ryhmämatkat. Opithan työskentelemään ryhmässä. Se on tärkeä taito, erittäin tärkeä – varsinkin kansainvälisissä ryhmissä, sillä kulttuurierot tuovat oman mausteensa. Oma opinpolkuni on ollut täynnä ryhmätöitä, viimeksi kevät lukukaudella painin kokoajan vähintään kolmen eri ryhmän kanssa.

Yhdessä on kivaa, mutta olisi hyvä oppia olemaan ihan vain itsekseen. Tehdä juuri sitä mitä itse haluaa, nauttia elämäsi arvokkaimman ihmisen seurasta – sinun itsesi.

Tiedän, että se saattaa aluksi tuntua hassulta. Mennä nyt esimerkiksi elokuviin yksin. Kokeilin sitä vuosia sitten ensimmäisen kerran kiivettyäni ensin hurjan kynnyksen yli. Mietin hölmöjä, luuleeko ne että mulla ei ole ystäviä? Näytänkö säälittävältä? Tuon kokemus avasi silmäni, yksin olemisessa olikin jotain viehättävää. Sain olla vain hiljaa, ajatella omiani ja katsella ympärilleni rauhassa.

Vuosien saatossa olen tehnyt monia asioita yksin. Lomaillut Roomassa, leikkinyt turistia kotikaupungissani, palvonut aurinkoa ja viimeisimpänä melonut yksin. En tiistain työpäivän jälkeen halunnut treenaamaan vaan päätin extempore lähteä melomaan, en saanut frendiä mukaan, joten en antanut sen pysäyttää. Ilta-auringon heijastaessa tyyneen merenpintaan kelluin Helsingin edustalla ja kuuntelin hiljaisuutta. Hukkasin ajantajun ja rentouduin. Tietysti myös plutasin kengän mereen ja jouduin kävelemään ilman kenkiä kotiin. Haha.

Jos haluat tehdä jotain, tee se nyt. Älä jää odottamaan muita, sillä sellaista optimia hetkeä ei välttämättä koskaan tule. Yksin, mutta et yksinäisenä.

xxo,
Janina

KOMMENTOI TÄSTÄ