resepti
-
Myskikurpitsa – sunnuntain heräteostos
Kävimme päivällä ruokakaupassa ja pyörimme hedelmä-vihannes osastolla kiireettä. Silmiini osui myskikurpitsa, jonka itse tunnen paremmin butternut squash -nimellä. Tuo itselleni erikoinen hedelmä on ollut niin monesti suosituslistalla, rakkaimmassa fitness-lehdessäni, Oxygenissa, että päätimme kokeilla. Nappasimme kaikista parhaimmassa kunnossa olevan, kilohinta hieman alle 3€ eli… Continue reading
-
Lauantai-illan luksus-illallinen
Tein eilen jotain mitä kihlattuni ei uskonut näkevänsä varmasti koskaan. Nimittäin kokkasin yksin kunnon illallisen. Olen hieman huonohko kokkailemaan yksinsen enempää, mutta yhdessä teemme enemmänkin. Perjantaina kuitenkin jossain vaiheessa itseeni iski keittiötär-kärpänen ja reseptit alkoivat sinkoilla päässäni. Töissä väänsin kauppalistan… Continue reading
-
Quinoasta
Olen käyttänyt quinoaa vasta muutaman kerran, mutta useamminkin voisi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Fitness-piireissä se on hyvinkin suosittua. Ravintoarvot ovat kohdallaan.Mielestäni se ei hirveästi maistu miltään, mutta esimerkiksi salaatissa se toimii kivasti.Tässä oma pika-salaattivariaationi. Raakana. Valmiina. Perus salaattiainekset. Quinoa sekaan ja omnom.… Continue reading