kehitys | JANINA MICHAELA

Huh 23 2014

Next Level

Raudan parissa pitää olla nöyrä.

Tekniikka. Tuntuma. Treenipainot. Lihassärky. Maitohapot. Intohimo. Itsensä haastaminen. Minä rakastan kuntosalitreenausta.

Puhuimme eilen Mikon kanssa treenauksesta. Mikä meitä salille vetää päivä toisensa jälkeen? Eihän siellä mikään koskaan muutu. Käsipainot painavat aina saman verran. Kyykkytanko näyttää vieläkin samalta kuin monta vuotta sitten. Kaikki vaikuttaa samalta – vaikka mikään ei ole samaa.

Lihas vs. liike. Näin kirjoitti ystäväni keskelle paperia. Muistaisinko sen nyt? Treenaa lihasta älä liikettä! Olen jonkin aikaa epäillyt omaa treenaamistani, kehittymistäni – tuleeko sitä ollenkaan? Tulee toki, mutta voisinko tehdä jotain eri tavalla edistääkseni sitä? Muutin omaa treenaamistani kaksi viikkoa sitten. Olin käynyt avartavia keskusteluja läheisteni kanssa sekä lukenut herätteleviä tekstejä. Tiputin treenipainojani. Melkoisestikin. Keskittymiseni treenattavaan lihakseen nousi aivan eri tasolle. Voisin jopa väittää etten koskaan aikaisemmin ole saanut liikkeitä tuollalailla tuntumaan.

Ensimmäiset poseeraukset kisakenkien kanssa! Tästä se lähtee!

Olen koukussa kovilla painoilla treenaamiseen. Haluan tuntea itseni vahvaksi. Ainoa ongelma on se, että kovat painot eivät suoranaisesti tarkoita kovaa treenaamista. Välillä tulee mietittyä kuinka heikko itse on kun muut painavat jalkaprässissä yli 200 kilolla. Vertailu ei ole hyvästä, sillä lähtökohdat eivät kaikilla ole samat. Minulla on kaksi isoa polvileikkausta takana eikä jalkani ole vieläkään samankokoiset saati samanvahvuiset. Haluan treenata kovalla intensiteetillä. Hikoilla kuin pieni possu. Irvistää kuin hirviö Kaunottaressa ja Hirviössä. Kaksi viimeistä tosin luonnistuvat ilman panostustakin. Heh.

Raudan parissa pitää olla nöyrä. Pitää kehdata ottaa pienemmät painot kuin viereinen treenari, keskittyä omaan tekemiseen ja unohtaa muut. Sivulle tehtävät vipunostot ovat olleet itselleni murheenkryyni, ei tunnu vaikka kuinka isolla painolla tekee. Entäs nyt sitten – kolme kiloa pienemmillä painoilla. Olkapäitä treenatessa kuvittelen narut kiinni kyynärpäihini sekä valmentajani seisomaan taakseni nostelemaan niistä. Tuntuu. Inhottaa. Koukuttaa. Polttaa!

Muistan salitreenausta aloitellessani välittäneeni paljon muiden tekemisestä. Siitä, että kyllä muut katsovat kuinka treenaan ja millä painoilla treenaan. Vaikka todellisuudessa harvoin kukaan katsoo. Ei minun olisi tarvinnut kenellekkään yrittää näyttää, että minäpä pystyn treenaamaan x kilolla. Tekniikka siinä vain aloittelijana kärsi.

Näiden viikkojen aikana olen ylpeänä tarttunut kahden kilon käsipainoihin sekä ladannut ylätaljaan vähemmän kuin minua pienemmät naiset. Olen saavuttamassa, ellen jo saavuttanut, treenauksessani seuraavan levelin. Palatakseni alkuun, vastatakseni omaan kysymykseeni, mikä meitä salille vetää päivä toisensa jälkeen? Kehitys ja oppiminen. Totesin sen eilen itsekin ”lopetan salilla käynnin sinä hetkenä kun mitään ei pysty enää muuttamaan, kun jokainen treeni kulkee samalla kaavalla ja puuduttaa”. Sitä päivää ei omassa lähitulevaisuudessani ole.

Babysteps, babysteps.

xxo,
Janina

Avainsanat: ajatuksia, babysteps, body fitness, kehitys, kuntosalitreenaus, mielipide, oppiminen

Huh 02 2014

12 kommenttia

Ajatuksia, Fit Times

Peilikuvan ristiriita

”Tuleeko sustakin niin iso kuin siitä, äiti muistatko sen miehen telkkarissa?” kysyi 10-vuotias pikkusiskoni minulta. Hän tarkoitti Jutta & Superdieetti -ohjelmassa näkyvää Jari ”Bull” Mentulaa.

Massakauteni on nyt kestänyt vajaat yhdeksän kuukautta ja vartalo on muuttunut radikaalisti. Onneksi se on muuttunut tavoittelemaani suuntaan, vaikkakin muutaman extra-fläsäkilon saattelemana. Muutos vuoden takaiseen Fitnessmalli-kilpailuihin tähtäävään tyttöön on suuri, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Painoa on noin plus kymmenen kiloa. Kymmenen, se kuulostaa hurjalta. En kuitenkaan vielä lähentele (enkä varmasti lähitulevaisuudessakaan) Bullin kokoluokkaa – hyvä niin.

Teitä lukijoita on tullut paljon lisää, joten ette välttämättä kaikki edes tiedä miltä olen näyttänyt painavimmillani. Tässä muutos vaihto-oppilasvuoteni jälkeen 2008, Fitnessmalli-kilpailun hakukuviin 2013.

Vasemmalla kuvauspäivänä 2013, oikealla viime viikolta. Vasta kuvista ymmärtää kuinka pieni olin tuolloin.

Läheiseni ovat huomanneet muutoksen, jotkut ottavat sen paremmin kuin toiset. Kukaan ei tuomitse, mutta kyseenalaistavat. Iso muutos on tapahtunut sisälläni siinä etten hirveästi välitä muiden mielipiteistä enää. Valmentaja, perhe, Miko ja ystävät ovat eri asia sillä those who matter don’t mind. He auttavat eivät arvostele. Ainoa henkilö, joka minua huolettaa on pikkusiskoni. Miten hän näkee projektini ja matkani? En halua hänen saavan sen kautta vääristynyttä mielikuvaa minkälaiselta tulisi näyttää. Media hoitaa paineiden asettamisen puolestani. Tiedän olevani hänelle tärkeä roolimalli. Haluankin olla järkevä sellainen.

Peilikuvani ei valehtele. Alavatsa ja jenkkakahvat kasvavat – naisten parhaat kaverit! Jännä ettei minun kiintymykseni niihin kasva samalla tavalla? Ne häiritsevät, mutta ovat asia jolle en voi tällä hetkellä mitään. Alueet, joihin minun extrani kerääntyvät. Kuten rakas ystäväni eilen totesi läskillä on varaa valita. Välillä tuntuu kovin epäreilulta kuinka muilla rinnat suurenavat ja itselläni levenee vain lantio. Olen kasvanut henkisesti, mutta huomaan pilkahduksia ylipainoisen-Jannin ajattelutavasta.

Matkalla kohti vuoden takaisia tavoitteita.

On pelottavaa olla samaan aikaan niin kriittinen vaikkakin niin tyytyväinen omaan vartaloonsa. Ajattelen olevani todella iso kokoinen, mutta mahdun tuumakoon 28 farkkuihin. Se ei ole minun mittarillani iso. Huomaan myös puhuvani itsestäni alentavasti. Se on asia, josta Miko on näpäyttänyt minua useaan otteeseen. Miksi sätit itseäsi. Mitä enemmän hoet näitä negatiivisia asioita sitä enemmän niitä uskot, näet ja ajattelet. Niinpä.

Minun pitäisi jokapäivä muistaa se fakta, että olen valitsemallani tiellä. Voin lopettaa milloin vain, mutta en halua. Koska valitsen niin. Haluan treenata kovaa, rakastan itseni haastamista. Kehityn kokoajan eteenpäin. Teen sitä mitä rakastan ja jahtaan unelmaani todellisesta itsensä ylittämisestä. Kaikista tärkeintä on, että minulla on hyvä olla. Viihdyn vartalossani vaikka välillä epäilyttää mihin tämä kaikki johtaa?

Tällä hetkellä uskallan vain pienellä äänellä kuiskata, minä rakastan vartaloani. Sen myöntäminen on hankalaa kun on koko elämänsä ollut sitä vastaan.

xxo,
Janina

Avainsanat: ajatuksia, esikuva, kehitys, onnellinen, peilikuva, ulkonäköpaineet

Hel 05 2014

6 kommenttia

Ajatuksia, Fit Times

Luistaa, ei luista, luistaa..

Viime vuoden lopussa olin melko puhki. Kahden lepoviikon jälkeen salille paluu oli todella tahmeaa. Halusin treenaamaan, mutta kroppa tuntui kaipaavan rauhallisempaa starttia. Ensimmäisen viikon räpertelyn jälkeen homma lähti lumipallon tavalla vyörymään. Tuntui, että olkapäät kasvoivat yhdessä yössä ja sisua löytyi kuin pienestä kylästä.

Seitsemän kuukauden muutos. Kai se asentokin alkaa pikkuhiljaa löytymään? :)

Treeni luisti, ruokavalio pysyi todella puhtaana ja mieli oli virkeä. Olin sitten töissä, koulussa tai kotona olin kuin puheripulin saanut. Juttua riitti. Sitten tuli lepoviikko.

Minusta tuntuu, että lepoviikko sekoittaa itseäni jonkin verran. Aamupala ei tuntunut uppoavan vaan olin nopeasti täynnä. Herkut pyörivät mielessä, onneksi vain vähän. Olen kuitenkin pistänyt merkille, että lepoviikkoina rytmeissä pysyminen on hankalaa. En tiedä johtuuko se siitä, että treeniviikkoina kalenteri on täysi ja jokainen askel on aikataulutettu – ei ole mahdollisuutta syödä vähän myöhemmin tai venyttää tekemisiä.

Onnekseni maanantaina pääsin iskeytymään salille selkätreenin kimppuun. Se ei kuitenkaan osunutkaan niin nappiin kuin olin odottanut. En tiedä mikä siinä on, mutta lepoviikon jälkeen on tahmeaa vaikka kuinka olisi valmis puskemaan itseään. Toivotaan, että treenit alkaisivat taas uppoamaan sinne minne on tarkoituskin. Olen kuitenkin päättänyt etten luovuta kesken vaan jatkan sarjat loppuun pudotussetteinä, jotta saan lihaksen väsytettyä loppuun asti.

Näistä treeneistä on nyt otettava kaikki irti, sillä treffaan valmentajani perjantaina. Kuntoni ja kehitykseni tsekataan, sillä ruoka- sekä treeniohjelmani tulevat uusiutumaan helmikuun aikana. Eiköhän se tuntuma palaa viimeistään uusien ohjelmien kanssa.

Olipahan sekavaa. Aivan kuten ajatuksenikin.

xxo,
Janina

PS. Kuntosalini, Evo Fitness, järjestää ystävänpäivän kunniaksi avoimet over -päivän torstaina 13.2. klo 10-12 ja klo 16-19. Moni on ollut kiinnostunut tutustumiskäynnistä, joten nyt pääsette kokeilemaan miten treeni salilla sujuu. Tapahtumassa halukkaat pääsevät myös mittaamaan kehonkoostumuksena veloituksetta. Olen itse luultavasti torstaiaamuna treenaamassa, joten tulkaahan vetäisemään hihasta! (: