Avainsana-arkisto: resepti

MYSLI, JONKA JÄLKEEN ET PALAA KAUPPOJEN HYLLYILLE

Tiedättekö sen fiiliksen kun on vain pakko saada jotain? Niin tämäkin tarina alkaa.

Oli myöhäinen arki-ilta. Olin ostanut kaupasta pitkästä aikaa soijajogurttia, jota olin suunnitellut syöväni seuraavana päivänä aamupalaksi. Kävisin ensin treenaamassa ja sitten nauttisin aamupalan ennen töiden aloittamista.

mysli uunissa resepti, kotikokki, itse tehty mysli, nopea mysli, diy granola, Foodin, kuorittu hampunsiemen, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi,

En ole aikaisemmin ollut suuri myslin ystävä, mutta siinä hetkessä se tuntui oikealta. Lapsena kyllä söin Start-mysliä vaikka suoraan paketista – rouske sekä maku olivat kohdallaan ja niin myös sokeriarvot. Mieheni on löytänyt kaupan hyllyltä myslipaketin, jonka ravintosisältö on järkevä. En ole koskaan ymmärtänyt tarvetta täyttää jokaista tuotetta sokerilla – ei ole kiveen hakattua, että ”maku paranisi” aina.

Tuona iltana valmistellessani seuraavan päivän eväitä, myslipaketista putosi vain säälittävä määrä kaurahiutaleen osia. EEEEEEIII, huusin pääni sisällä. Rakastan miestäni monesta syystä ja yksi niistä on huolettomuus keittiössä. Olimme molemmat valmiita nukkumaan, mutta siltikin mieheni oli sitä mieltä että ongelma ratkeaa kun myslin tekee itse. Miksi et mennyt aamulla vain kauppaan, saatat ihmetellä. Työpaikkani vieressä ei ole kauppaa eikä kauemmatkaan kaupat ole aamukuuden aikaan auki.

mysli uunissa resepti, kotikokki, itse tehty mysli, nopea mysli, diy granola, Foodin, kuorittu hampunsiemen, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi,

Googlettelin myslejä – valmistusajat olivat lähempänä tuntia. En innostunut, mutta mieheni oli varma, että saamme valmista nopeamminkin. Pienen väittelyn jälkeen mieheni katsoi minua tiukasti kysyen ”miksi ei?” Kaivoimme kaapista mitä löysimme ja laitoimme uuniin. 25 minuuttia myöhemmin syntyi meidän myslimme.

Miksi ei? -mysli

7 dl kaurahiutaleita
2 dl Foodinin kuorittuja hampunsiemeniä
loraus kurpitsansiemeniä
cashew- & parapähkinöitä
1-2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus kardemummaa

mulpereita
kuivattuja karpaloita
kookoslastuja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kaurahiutaleet, kuoritut hampunsiemenet ja haluamasi määrä kurpitsansiemeniä sekä lempipähkinöitäsi isossa kulhossa. Pähkinät voi myös murskata hieman pienemmiksi morttelissa. Lisää sekaan muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä sekä ripaukset suolaa ja kardemummaa. Sekoita hyvin. Kaada sekoitus pellille ja laita mysli uuniin 15-20 minuutiksi.

mysli uunissa resepti, kotikokki, itse tehty mysli, nopea mysli, diy granola, Foodin, kuorittu hampunsiemen, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi,

Ota mysli uunista, anna sen jäähtyä kunnolla. Jäähtymisen jälkeen kaada sekoitus takaisin kulhoon ja lisää sinne haluamasi määrä mulpereita, kuivattuja karpaloita ja kookoslastuja. Tai lisää mitä kaapistasi löytyy, kokeile uusia yhdistelmiä ennakkoluulottomalla asenteella. Viikonloppuversioon olen esimerkiksi kokeillut lisätä Ginger Peoplen inkiväärisiirappia. Rakastan inkivääriä ja siirappi tuo maun lisäksi reippaasti rapeutta. Lisää se sekoitukseen kuitenkin ennen uuniin laittamista.

Tämä meidän itse tehty mysli sai Kiteen viikonloppuna monen makunystyrät hurraamaan! Ehkä myös sunkin? Miksipäs ei? ;)

Herkullisia aamuja!

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Janina Michaela Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa.

Avainsanat: , , , ,

PETTÄMÄTÖN SÄMPYLÄRESEPTI

Mitä leipomiseen tulee, olen peukalo keskellä kämmentä. Tämän reseptin kanssa en minäkään voinut mennä vikaan. En vaikka jokaisesta kolmesta taikinasta tuli hieman erilainen.

En ole nainen, joka viihtyy keittiössä. Pidän kyllä kokkaamisesta ja kokeiluista yhdessä ihmisten kanssa, jotka osaavat ja ymmärtävät teoriaa tekemisen takana. Mikä sopii minkäkin kanssa, mitä tehdä jos keitto on liian lirua tai jos taikina ei asetu. (Asettuuko se edes?) Mä en osaa, enkä ymmärrä. En tosin ole jaksanut edes yrittää, sillä se ei ole ollut aikaisemmin kiinnostuksen kohteeni – pikku hiljaa olen tosin alkanut viihtymään keittiössä.

rapeakuoriset sämpylät, helpot sämpylät, sämpyläohje, tuorehiiva, sämpyläresepti, aamupala, mitä tarjoilla brunssilla, viikonloppubrunssi, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi, Sikke Sumari

Kun ensi kerran maistoin näitä sämpylöitä ystäväni yllätys-baby showereilla halusin monen muun tavoin kuulla reseptin. Näin rapeakuoriset ja maukkaat sämpylät vaativat varmasti rakkautta, lämpöä ja vaivannäköä! Totuus olikin toinen; rakkautta ja lämpöä, mutta vain muutamia minuutteja. Olin myyty, kuten jokainen muukin paikalla olija.

Nämä sämpylät ovat rehellisiä sämpylöitä. Tämä resepti tulee pysymään suvussamme pitkään, jos minulta kysytään. Tälläisestä leipomisesta minä pidän; valmista alle tunnissa!

Mennään sitten itse reseptiin:

Rehelliset sämpylät by Sikke Sumari (noin 12-15 sämpylää)

7,5 dl vettä (lämpötilalla ei väliä)
25 g tuorehiivaa (puolet yhdestä paketista)
1 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
2 dl spelttijauhoja
n. 8-10 dl vehnäjauhoja

Ensimmäiseksi: unohda kaikki mitä tiedät sämpylöiden leipomisesta. Älä anna muutosten vaivata ajatuksiasi, sillä sinun ei tarvitse vaivata tätä taikinaakaan.

rapeakuoriset sämpylät, helpot sämpylät, sämpyläohje, tuorehiiva, sämpyläresepti, aamupala, mitä tarjoilla brunssilla, viikonloppubrunssi, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi, Sikke Sumari

Mittaa tarvittava vesimäärä oikeasti isoon kulhoon. Veden lämpötilalla ei ole väliä – usko minua sekä Sikkeä, joka reseptin on kehitellyt. Liuota tuorehiiva veteen ja lisää suola. Sokerin tai muun makeutuksen puuttuminen on oikein, se ei ole unohtunut ohjeista. Kun hiiva on lionnut veteen, jauhot samassa järjestyksessä kuin ne ovat yläpuolella. Ensin ruis- ja spelttijauhot, joiden jälkeen aloitat lisäämään vehnäjauhoja vähän kerrallaan. Esimerkiksi jokaisessa kolmessa mun tekemässä satsissa oli eri määrä vehnäjauhoja – älä kysy miksi, en osaa vastata muuta kuin intuiitio sanoi niin. 

Sekoita rauhallisesti puulusikalla, jauhoja pikkuhiljaa lisäten. Kun taikina alkaa olemaan tahmeaa kuin sulanut vaahtokarkki, tiedät sen olevan valmista. Taikinaa ei kuulu vaivata. Peitä kulho ensin leivinpaperilla ja sitten keittiöpyyhkeellä. ”Miksi leivinpaperilla” saatat miettiä, kuten minäkin tein. Koska taikinan kohotessa, se jää tiukasti pyyhkeeseen kiinni. Ai miksi tiedän? Koska mulle kävi niin.

rapeakuoriset sämpylät, helpot sämpylät, sämpyläohje, tuorehiiva, sämpyläresepti, aamupala, mitä tarjoilla brunssilla, viikonloppubrunssi, Janina Michaela, bloggaaja, lifestyle-blogi, Sikke Sumari

Seuraavaksi laita taikina jääkaappiin yön yli (tai vähintään kuudeksi/seitsemäksi tunniksi). Taikina käy ja kohoaa omassa rauhassaan, joten sitä ei tarvitse erikseen kohotella. Jääkaapissa olon jälkeen se on valmis uuniin. Lämmitä uuni 220 asteeseen ja laita pelti valmiiksi. Ota kulho jääkaapista ja ruokalusikan avulla annostele sämpyläosuudet pellille. Noin 12 sopii yhdelle pellille samaan aikaan sillä omassa tapauksessani ne ainakin kohosivat. 35 minuuttia uunissa ja valmiit!

En eläissäni ole leiponut näin helposti, näin hyvää. Tein kolme kulhollista taikinaa valmiiksi perjantai-iltana ja kun lauantai-aamuna heräsin laitoin ensitöikseni uunin päälle. Viisi pellillistä myöhemmin olin saanut kasattua sämpylät isoon kulhoon ja tarjoilujen sekaan. Valmistujaisten loppupuolella kulho oli tyhjä – se varmasti itsekseen riittää vakuuttamaan teidät niiden herkullisuudesta. ;)

Parasta taikinassa on se, että sitä ei tarvitse käyttää kerrallaan. Perjantai-iltana tehdystä taikinasta voi paistaa vaikka molempina viikonlopun aamuina tuoreet sämpylät aamupalaksi. Mikä sen parempaa.

Onko teillä suositella muita näin helppoja reseptejä? Mä laitan jokaisen niistä testiin! 

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Avainsanat: , , , , ,

SYYSILTOJEN VEGELASSE (OMNOM)

Tuuli löytää vaivihkaa tiensä vaatteiden alle ja kirpeä sää kipristelee kasvoja. Askelten alla rusahtelee hiekan sijasta puista leijailleet lehdet ja ympärillä on rosoinen väriloisto. Salaatit vaihtuvat lämpimiin ruokiin ja kotiin unohtunut kaulaliina olisi bueno, 

Olemme tottuneet siihen, että vaatetus muuttuu vuodenaikojen mukaan – kesällä kevyttä, syksyllä paksuja ja mukavia neuleita, talvella kerroksia. Syksyn alussa kaapin pohjalta kaivettavat neuleet ovat kuin lohtu. Monet jäävät kaihoisasti ikävöimään kesän lämpöä ja korvaavat sen muhkeilla vaatteilla. Lohtuvaate ei jätä pulaan. 

Sään kylmetessä myös ruokailu muuttuu. Kevyet salaatit eivät tunnu toimivan vaan liedellä porisee erilaiset keitot. Ah, kuinka itse odotankaan, että pääsen keittojen makuun. Porkkana-, kukkakaali-, kesäkurkpitsa-, bataatti-, kurpitsa-, kana-… You name it, I love it.

Istun tässä, olohuoneemme paksulla karvamatolla. Edessäni iso kulhollinen höyryävää kasvislasagnea. Herkullista, lämmintä, makuja tihkuvaa mieheni luonnosta. O M  N O M. 
Ollaan oltu hieman laiskoja ruoanlaittajia ja -preppaajia kesän jäljiltä, mutta tää lasse on onneksi niin yksinkertainen, nopea, helppo ja ravitseva. Sen enempiä höpisemättä, alta löytyy resepti! <3

VEGELASSE

2 munakoisoa
kesäkurpitsaa
2 kananmunaa
Foodinin hasselpähkinä*- tai kookosjauhoa
1 Mutti-tomaattimurska
1 Mutti-kirsikkatomaatti -purkki
kasvisliemikuutio
2 porkkanaa
sellerin varsi
valkosipulinkynttä
Bonuksena herkkusieniä

Mozzarella-juusto

kasvislasagne, ruokablogi, Janina Pohja, Fit Times, resepti, kasvisruokavalio

Laita iso kattila miedolle lämmölle ja kaada Mutti-purkit sinne. Raasta porkkanat ja lisää ne kattilaan. Murenna myös kasvisliemikuutio mukaan. Murskaa valkosipulinkynnet. Mausta chilillä, yrteillä ja suolalla.

Tomaattikastikkeen poristessa laita uuni lämpiämään 180-asteeseen. Ota pelti ja laita siihen leivinpaperi. Kuori munakoisot ja leikkaa ne pituus suunnassa ohuiksi siivuiksi. Kaada matalalle lautaselle valitsemiasi jauhoja ja riko toiselle kaksi kokonaista munaa. Sekoita munat. Ota ensimmäinen munakoisosiivu ja käännä se kananmunassa. Valuta ylimääräiset munat siivusta pois ja kääntele se jauhoissa. Ase siivu pellille. Tee jokaiselle siivulle samoin. Laita uuniin kunnes olet valmis kokoamaan lasagnen.

kasvislasagne, ruokablogi, Janina Pohja, Fit Times, resepti, kasvisruokavalio

Leikkaa kesäkurpitsa kahtia ja leikkaa siitäkin ohuita siivuja. Paista ne pannulla. Paista myös herkkusienet, jos niistä tykkäät – me tykätään! Leikkaa mozzarella-juustosta siivuja.

On aika koota herkkuvuoka! Ensimmäinen kerros koostuu munakoisosiivuista, peitä siis vuoan pohja niillä. Seuraava kerros on kesäkurpitsaa. Kahden kerros jälkeen kaada muutama kauhallinen tomaattikastiketta kerroksien päälle. Lisää uusi kerros sekä munakoisoa että kesäkurpitsaa. Kaada päälle lisää tomaattikastiketta. Tämän jälkeen painele kerroksia lastalla. Lisää vielä kastiketta ja laita mozzarella-siivut ruoan päälle. Laita vuoka uuniin 30-35 minuutiksi.

kasvislasagne, ruokablogi, Janina Pohja, Fit Times, resepti, kasvisruokavalio

N A U T I ! 

Ollaan tehty mieheni kanssa tästä muutamiakin versiota, laitettu sipulia sekaan ja mietitty muitakin vaihtoehtoja kuten satokauden kurpitsaa. Sekaan hieman pähkinöitä tuomaan rapeutta ja mausteeksi timjamia. Alkaa suu jo maiskuttaa!

Muuttuuko teillä ruokavalinnat vuodenaikojen mukaan? 

xxo,
Janina

KOMMENTOI

*tuote saatu Foodinilta

Avainsanat: , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: