Avainsana-arkisto: tunteet

PALASIA

Elämä on kuin palapeli. Se koostuu pienistä palasista. Pienistä tuhansista palasista. Mä rakastan palapelejä ja uskallan väittää olevani etevä niiden tekemisessä, mutta tämä elämä on yksi vaikeimmista palapeleistä. Siinä ei ole yhtä selkää kuvaa, jota lähteä kokoamaan sillä visio, suunta ja tulevaisuus muuttuvat koko ajan.

Aloitan palapelin teon aina reunapaloista. Ne rajaavat kuvan, toimivat raameina, joiden kautta pystyn löytämään oikeat kohdat vaivattomammin, nopeammin, helpommin. Elämälläkin on raamit, mutta ne ovat hieman erilaiset. Tai ehkä puhuisin mieluummin palapelin kulmapaloista – paloista, jotka pitävät palapelin kasassa. Kulmapalat, elämän kulmakivet. Ystävät, terveys, liikunta ja perhe.

Mun elämäni palapeli ei todennäköisesti olisi suorakulmainen niin kuin suurin osa kauppojen palapeleistä. Se rönsyilisi oikealle ja vasemmalle. Kuva rakentuisi ylöspäin vain jotta voisi vaihtaa taas suuntaa. Siitä puuttuisi paloja, kuten ihmisiä elämästäni. Ne palaset eivät olisi hukassa vaan jo ikuisesti tyhjän kohdan jättäneitä.

Menetin mummini muutamia viikkoja takaperin. Supermummini mun olisi lokakuussa täyttänyt arvostettavat 95 vuotta. Hän oli itselleni henkilö, jonka lapsesta asti olin odottanut elävän ikuisesti. Vahvana, nauravana ja aina läsnäolevana. Mummi. Mä kadun etten viettänyt viimeisten vuosien aikana hänen kanssaan aikaa. Aika on niin katoavaa, että voisi kuvitella, että emme rakennakkaan elämämme palapeliä vaan siitä katoaa palasia ajan kuluessa. Kirjoitin siitä myös aikaisemmin tänä vuonna.

Olin juuri kirjoitustani ennen viettänyt äitienpäivää perheeni kanssa mummini luona enkä voi sanoin kertoa kuinka kiitollinen olen, että menin, näin, juttelin ja nauroin. Halasin ja olin läsnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On hankalaa päästää irti. On vaikeaa ymmärtää, että toinen on poissa. Niin se on aina ollut, vaarin sekä ystävän kanssa. Jokainen tuntui lähtevän niin kovin yllättäen. Vieden mukanaan palasia meistä, jättäen jälkeensä vain tyhjiä koloja.

Lauantain muistotilaisuudessa tuntui kuin mummi olisi ollut läsnä. Läsnä höyryävän lohikeittokulhon äärellä, läsnä rouskuvan Vilhelmina-keksin ja kahvin äärellä. Läsnä itkun yllättäessä. Läsnä näissäkin sanoissa ja ikuisesti sydämessä.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , ,

TYHJÄ

Olen tuijottanut tätä tyhjää kirjoituskohtaa noin 15 minuuttia. Asioita, mielipiteitä ja ajtuksia seilaa päässäni. Sen sisällä tuntuu olevan neljän vuodenajan taistelu, minkälainen mieli ottaa tänään vallan? Ykkössijasta taistelee kesä ja talvi, toistensa vastakohdat. Negatiivinen ja positiivinen. Nauraa vaiko vittuuntua, siinä on vaihtoehdot.

Tunneskaala saattaa heitellä minuuteissa. Soppaan kun heitetään vielä kuukautisten tuomat heittelyt, niin sosiaalisuuteni on miinuksella. Ei hirveästi kiinnosta, jaksa.

Olen väsynyt. Todella väsynyt, henkisesti. En jaksa taistella taistelua, joka ei mene eteenpäin. Taistelua, jonka vastapuoli tekee katoamistemppuja ja vaikeuttaa asioita. Vallitseva tilanne on mikä on, olen tehnyt kaiken minkä voin, minkä pystyn.

Haluaisin vain käpertyä lakanan alle, tuijottaa elokuvia. Nukkua ja kadota niin pitkäksi aikaa, että tämä sotku olisi poissa. Se on imenyt musta kaiken. Viikonlopun aikana katsoin 7 tuntia maantiepyöräilyä. Lajia, jota en ole ikinä seurannut.

Janina Pohja, Fit Times, junarata, kuvaukset, valokuvaus

Saatan nähdä frendiä ja tuijottaa tyhjyyteen. Pilke silmäkulmasta on kadonnut, kuin joku olisi varastanut tärkeimmän aseeni elämän vastoinkäymisiä vastaan.

En saa sanoja suustani. Haluaisin kertoa teille treenien tuomasta energiasta, siitä kuinka me jokainen olemme luotuja onnistumaan, ystävistä, suunnitelmista, tulevaisuudesta, hyvistä uutisista. En pysty nauttimaan niistä kuin pitäisi.

Olo on tyhjä. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , ,

Kateudesta onnelliseksi

Siitä on nyt reilu puoli vuotta kun kirjoitin postauksen, jota en jostain syystä koskaan julkaissut. Olin tuolloin juuri ollut säkenöivien naisten kirjan julkistamistilaisuudessa. Olin onnellinen. Onnellinen toisten puolesta, toisten onnistumista. 

Olin oppinut yhden tärkeimmistä opeista. Nuorempana oli enemmän hetkiä, jolloin onnellisuutta varjosti kateus. Kateus siitä, etten minä ollut saanut samanlaista tilaisuutta. ”Miksi toi, miksen minä” on yksi vaarallisimmista ajatuksista tässä maailmassa. Kun sille altistuu, se myös tarttuu.

————-

”Julkistustilaisuus oli täynnä hymyä ja naurua. Ja niin olin minäkin kun sieltä salille päin lähdin. Onnelliseksi minut teki niin ystävieni saavutus, kuin yleisestikin oma olotilani noina hetkinä. Olen tehnyt paljon ajatustyötä suhtautumisieni kanssa. Varsinkin nyt kun kisaprojekti on kuumimmillaan ja Instagramista popsahtelee toinen toistaan upeampia kevään kisaajia. Olen tietoisesti jättänyt blogien lukemisen kiireiden sekä oman henkisen hyvinvointini takia. Tiedän kuinka helposti itseluottamukseni on säröillä, joten olen keskittynyt sen vahvistamiseen jättämällä tahallisen stressinaiheutuksen vähemmälle.

Tulen kilpailemaan niin tuttujen kuin ystävienikin kanssa, mikä on itselleni melko uutta. Miten sellaiseen suhtaudutaan? Miten olla onnellinen toisen puolesta, jos se tarkoittaa sinun häviötä tai ei niin hyvää sijoitusta? Aika näyttää, mutta huomaan pienin askelin olevan sinut ajatuksen kanssa. Olen vuosien varrella tehnyt virheitä – käyttäytynyt väärin – muiden onnistuessa, enkä ole aikomassa niitä toistaa. Kateus ja selän takana piruilu pilaavat ihmissuhteita sekä omaa fiilistä.”

————-

IMG_9608

Kilpailut tulivat ja menivät. Tippuessani eliminaatiosta, jäin lavan taakse tukemaan ystävääni. Puuteroimaan, harjaamaan ja tsemppaamaan. Koska niin ystävät tekevät. En voi väittää ettenkö olisi halunnut olla itsekin kävelemässä uudestaan lavalle, mutta toisen onnistumisista innostuminen helpotti omaa harmitustani.

Se tunne, jota ruokit vahvistuu. Olen ruokkinut positiivisuutta ja olen hetki hetkeltä tulossa enemmän immuuniksi negatiivisuudelle. Tekemistä vielä kuitenkin on, mutta onneksi on aikaakin.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: