PALASIA

Elämä on kuin palapeli. Se koostuu pienistä palasista. Pienistä tuhansista palasista. Mä rakastan palapelejä ja uskallan väittää olevani etevä niiden tekemisessä, mutta tämä elämä on yksi vaikeimmista palapeleistä. Siinä ei ole yhtä selkää kuvaa, jota lähteä kokoamaan sillä visio, suunta ja tulevaisuus muuttuvat koko ajan.

Aloitan palapelin teon aina reunapaloista. Ne rajaavat kuvan, toimivat raameina, joiden kautta pystyn löytämään oikeat kohdat vaivattomammin, nopeammin, helpommin. Elämälläkin on raamit, mutta ne ovat hieman erilaiset. Tai ehkä puhuisin mieluummin palapelin kulmapaloista – paloista, jotka pitävät palapelin kasassa. Kulmapalat, elämän kulmakivet. Ystävät, terveys, liikunta ja perhe.

Mun elämäni palapeli ei todennäköisesti olisi suorakulmainen niin kuin suurin osa kauppojen palapeleistä. Se rönsyilisi oikealle ja vasemmalle. Kuva rakentuisi ylöspäin vain jotta voisi vaihtaa taas suuntaa. Siitä puuttuisi paloja, kuten ihmisiä elämästäni. Ne palaset eivät olisi hukassa vaan jo ikuisesti tyhjän kohdan jättäneitä.

Menetin mummini muutamia viikkoja takaperin. Supermummini mun olisi lokakuussa täyttänyt arvostettavat 95 vuotta. Hän oli itselleni henkilö, jonka lapsesta asti olin odottanut elävän ikuisesti. Vahvana, nauravana ja aina läsnäolevana. Mummi. Mä kadun etten viettänyt viimeisten vuosien aikana hänen kanssaan aikaa. Aika on niin katoavaa, että voisi kuvitella, että emme rakennakkaan elämämme palapeliä vaan siitä katoaa palasia ajan kuluessa. Kirjoitin siitä myös aikaisemmin tänä vuonna.

Olin juuri kirjoitustani ennen viettänyt äitienpäivää perheeni kanssa mummini luona enkä voi sanoin kertoa kuinka kiitollinen olen, että menin, näin, juttelin ja nauroin. Halasin ja olin läsnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On hankalaa päästää irti. On vaikeaa ymmärtää, että toinen on poissa. Niin se on aina ollut, vaarin sekä ystävän kanssa. Jokainen tuntui lähtevän niin kovin yllättäen. Vieden mukanaan palasia meistä, jättäen jälkeensä vain tyhjiä koloja.

Lauantain muistotilaisuudessa tuntui kuin mummi olisi ollut läsnä. Läsnä höyryävän lohikeittokulhon äärellä, läsnä rouskuvan Vilhelmina-keksin ja kahvin äärellä. Läsnä itkun yllättäessä. Läsnä näissäkin sanoissa ja ikuisesti sydämessä.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: