Mietteitä lukijan kommentista

Kiitos kaikille ihanista kommenteista aikaisempaan postaukseeni, 2 vuoden kehityskuvasta. Motivoivat jatkamaan ja tiedän kulkevani oikealla polulla. :)

Anonyymi-lukijani kommentoi näin: ”Tämä voisi olla jonkun toisen puolen vuoden muutos, ihmettelen kyllä kuinka pieni muutos. Oletko kokoajan treenannut ihan maksimipainoilla? Ja aktiivisesti kokoajan? Omaan silmään näyttäisi lähinnä siltä, että olet kaksi vuotta sitten ottanut itsestäsi kuvan, mutta vasta puoli vuotta treenannut”

Aloin miettimään matkaani tarkemmin ja tajusin itsekin, etten oikeasti ole aktiivisesti treenannut koko aikaa. Mutkia on ollut matkassa enemmän kuin Lombardin kadulla San Fransiscossa. Tämä ei ole tekosyiden listausta, miksi en ole enemmän muuttunut vaan pieni briiffi, sekä hänelle että teille muille.

Kesäkuussa 2010 astuin kuntosalille sisään toista kertaa elämässäni. Kihlattu jaksoi puskea persuksista jokainen viikko kun mua ei vaan huvittanut. Treeni alkoi päivä päivältä maittaa enemmän ja tuntui että olin löytänyt jotain mistä oikeasti nautin. Ruokavalio oli vielä tässä vaiheessa aivan päin seiniä. Olenhan teillekkin kertonut omasta palkinta-ajattelutavastani. ”Treenasit tänään, nyt voit nauttia vähän sitä ja tätä, tota ja vähän vielä tätä.” Ei kauaakaan kun aloin keräämään painoa ja rasvaa entistä enemmän.

Aloitin itseni mielestä kunnon treenaamisen vasta noin vuosi sitten. Olimme juuri tulleet hieman yli 3 kuukauden matkalta Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Matkalla en juurikaan välittänyt mitä suuhuni laitoin enkä treenannutkaan kuin yhden käden sormien verran. En pitänyt vartalostani tuolloin, olin kuin kävelevä pullamössökasa. Kuinka sellaisesta olisin voinut tykätä?

Australiasta. Reissua oli vielä jäljellä, ja niin kilot kasaantuivat.

Tulimme matkalta toukokuussa 2011. Saman vuoden marraskuussa kärsin ylikunnosta. Se vei itseltäni vähäisetkin treenimotivaatiot ja terveellinen ruokavalio sai jäädä myös.
Vasta helmikuussa 2012 aloin kunnolla päästä treeniin kiinni. Ruokavalio oli kerrankin tasapainossa ja matka kohti parempaa huomista alkoi.

Olen nauttinut elämästäni samalla. Vasta nyt alkuvuodesta aloin ottamaan treenaamisen vakavasti. Olen mokannut matkalla todella monta kertaa, oppinut kuinka oma kroppa ottaa vastaan mitäkin ja mikä sille toimii. Ammattilaisia ei ole Fitfarmin Superdieettiä lukuunottamatta käytetty. Kihlattuni on kyllä käynyt muutamilla kursseilla ja itse treenannut kauemmin. Muuten kaikki tieto on omaa etsimää ja tutkittua.

Kaikista suurin muutos on kuitenkin pään sisällä. Siitä en pysty teille ottamaan kuvaa ja vertaamaan, mutta voin sanoa etten ole koskaan ollut onnellisempi. En edes sen sipsipussin ja suklaalevyn välissä.
Kaikkien tie on erilainen.
Oma vertailukuvani oli näyttämään elämäntapamuutokseni ensi askeleista tähän hetkeen. Välissä ei ole ollut kokoaikaa onnistumisia. Olen romahtaen tullut alas ja joutunut aloittamaan alusta. Tärkeimpänä tietysti se, että olen sen tehnyt. ”Fall down seven times, get up eight.” Eipä voisi paremmin sitä pistää. Monesti olin saanut tarpeekseni, monesti kirosin kuntosalit alimpaan helvettiin ja vajosin sohvalle. Jokaikinen kerta pääkopan pieni, rohkea ääni hoki perseen nostosta ja urheilusta.

Jotta pääsette vielä vertailun makuun, tässä kuva matkan jälkeen. Joten vaikka treenasin ennen sitä noin vuoden, tulosta ei juuri ollut tullut muutakuin plussan puolelle.
Suurin muutos on siis tapahtunut helmikuu 2012 – lokakuu 2012. Puoli vuotta.

5. syyskuuta 2011. Olin tiputtanut matkan jälkeen varmaan 5 kiloa tähän hetkeen. 

Kiitos vielä kyseisen kommenttin jättäjälle. Näitä on hyvä pohtia ja jakaa, sillä kuvat eivät kerro muutoksen kaikkea.

TÄÄLTÄ pääsette lukemaan pitemmässä muodossa elämäntapamuutokseni alusta ja kuinka se on jatkunut.

xxo,
Janina

8 thoughts on “Mietteitä lukijan kommentista

  1. Maiju sanoo:

    Mä ainakin ajattelin kuvia heti sen kommentin valossa mitä siinä olikin, että on ollut ylämäkiä ja alamäkiä jne… Nyt vaan katse eteenpäin ja varmaan ne seuraavat kahden vuoden kuvat on sitten ihan erilaiset, kun voit taas matkalla opittua hyödyntää eri tavalla!!!! Tsemppiä

    Tykkää

  2. Janika sanoo:

    Komppaan edellistä! :)

    Tykkää

  3. Johki sanoo:

    Ja toisaalta, mitä sitten vaikka se ”joku muu” onkin saanut treenattua itsensä nopeammin kuntoon X. No ymmärrän tietysti, että jos tavoitteena kisaaminen niin tietty vauhti kai pitäisi olla mielellään. Itse kun en treenaa kisat tavoitteena niin olen ajatellut että en tosiaankaan vertaa kehitystäni muihin, koska siinä helposti tulee paha mieli. Alusta asti olen ajatellut että OMAA tahtiani, olkoonkin sitten että ehkä jonkun mielestä hidasta/liian nopeaa tms. No tahti on ollut nopeaa mutta paremminkin tiedän voisi mennä, mutta osalla meistä vaan on pieniä hidasteita matkalla kuten itselläni oikean olkapään/lavan erikoinen liikkumarata joka vaikuttaa siten, että vaikka toinen puoli nostaisi huikeasti painavampia painoja niin toinen käsi ei vaan pysy perässä. Ei voi mitään mutta näillä on mentävä. On kyllä parantunut alusta paaaaljon, että sikäli tässä ei ole mitään valittamista.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Enpä voisi itse sitä paremmin laittaa. AMEN. Kisat on toki mielessä, mutta ei ne ensi vuonna tapahdu, paitsi amatööri Fitnessmalli-kisaan. Se onkin aivan eri juttu kuin fitness-kisat. Niihin lähetään sitten eri ruuduista ja eri valmistautumisella. Sillon on valmentaja mukana matkassa, nyt mennään oman pään mukaan. Tsemppiä! Omat olkapäät naksuu mulla kans, eikä aina hirveen mukavalta tunnu. Hitaasti mutta varmasti ! ;)

      Tykkää

  4. Pinja sanoo:

    Ihana lukea sun edistymisestä ja varsinkin noi kuvat! Siinä konkretisoituu kaikki sun tekemä työ, great!Oon ehkä missannnut jos oot jo kirjottanut, mutta mielelläni lukisin sun ruokavaliosta enemmän. Itelläni on aina ollut salitreeni enemmän ja vähemmän mukana ja nyt vihdoin on kunnon salikärpänen purrut, käyn 5 kertaa viikossa salilla MUTTA…. niinkuin sullakin aikaisemmin, palkitsen itseni jollain makealla ”kun kerta oon treenannut niin hyvin”.Eli aika pistää ruokavalio remonttiin kunnolla, muuten ei tää läski irtoo :)

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Tulossa on paljon juttua omasta ruokavaliostani. Tällähetkellä olen Fitfarmin 6 viikon rasvanpolttodieetillä, jäljellä 1,5viikkoa joten sen jälkeen pystyn kertomaan kuvienkin kanssa miltä näyttää oma ”normaali” syömiseni. :) Stay tuned!Hyvältä kuulostaa treenaus! Pieniä juttuja päivittäin kun ruuasta vaihtaa terveellisempään/jättää pois, on askel oikeaan suuntaan. Eihän se inhimillistä olisi jos tiputtaisi kaiken, eikä pysyvää. :) Tsemppiä!Kiitos ihanasta kommentista!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: