Alkoholi. Siihen liittyy paljon hyviä ja huonoja muistoja. Päällimmäisenä kuitenkin pyörii sen epäterveellisyys.

Ei, en usko että viinilasillinen päivässä pitää lääkärin loitolla tai siivittää pitkään ikään.
Ei, en usko että siihen voi hukuttaa murheensa. Se saattaa lohduttaa niiden keskellä kun elämä tuntuu pahalta, mutta ei näytä tietä valoisaan huomiseen.
Ei, en haluaisi myöntää sitä mutta alkoholi on myös sukuni kirous. Liian moni läheinen on ollut ja on edelleen alkoholin ”orja”. He uskovat vieläkin lujasti elämän vastausten löytyvän pullonpohjalta, vaikka niitä ei ole sieltä löytynyt.

kuva

En voi leimata itseäni pyhimykseksi. Oma nuoruuteni meni hyvinkin alkoholin ja ystävien kanssa käsi kädessä. Nuo huomionhakuiset angsti vuodet olivat yhtä vuoristorataa. Viikonloput oltiin pussikaljalla milloin missäkin puistossa, talvenkin kännireissut selvittiin hengissä. Käsittämättömiä juttuja tehtiin siiderien eteen, mutta hauskaa oli – välillä liiankin. Miettiessäni taakse päin välillä tekisi mieli itkeä tyhmille päätöksille, mutta suurimmaksi osaksi nauraa kikattaa. En kadu noita vuosia tai päätöksiä sillä käyttörajani ovat olleet todella selvät jo monet vuodet. Nuo muistot, teot, päätökset, ilot ja surut ovat kuitenkin tehneet minusta minut. (Cliche? :)

Halua bilettää minulla ei ole koskaan ollut, mutta ”yksille” on lähdetty sitäkin enemmän. Elämäntapamuutoksen ja treenauksen viedessä minut mukanaan alkoholi jäi viikko viikolta enemmän. Ei ole ollut samanlaista tarvetta tai halua päästä sen pariin tai humalaan.
Ei, en tarkoita ettenkö enää joisi. Voi kyllä, kun mieli tekee saatamme juoda viinipullollisenkin kotona.
Ei, en myöskään tarkoita ettenkö kävisi ulkona. Toki käyn.

Oma ajatusmaailma vain on muuttunut, enemmän kuin osa kavereistani olisi toivonut. Kun tutut pyytävät lähtemään yhdelle, kahdelle tai monelle muulle yleisimmin vastaukseni on kieltävä. Ei sen takia ettenkö pystyisi katsomaan kun muut ottavat tai etten itse ”saa” tai ”pysty” niinkuin muut sen ilmaisevat. Tiedän minkälaisen olotilan valvominen, huonosti syöminen ja alkoholi saavat itsessäni aikaan. Kiukkuinen Janni ja morkkis, ei kiitos. Eikä sen takia että ”kieltäisin itseltäni hauskanpidon” kuten joku viisas sen sanoi. Miksi alkoholi on ainoa keino pitää hauskaa? Ihmisten kuulumisia kysellessä kuulen usein kuinka ”taas pitää lähteä juhlimaan”. Miten niin pitää? Kuka pakottaa?

Luin myös jokin aika sitten artikkelin, jossa käsiteltiin uutta suosittua dieettiä nuorten keskuudessa: drunkoreksiaa. Tarkoittaen, että nuorten logiikalla jos on päivän syömättä paljoa – voi juoda enemmän drinkkejä. Päivän kalorit pysyvät kurissa. Ä-LYTÖNTÄ.

Alkoholin käytön harventuminen ei ole todellakaan ottanut itseltäni mitään pois. Jaksan juhlista seuraavana päivänä tehdä asioita eikä darra-sunnuntaita ole ollut pitkiin aikoihin. Juomiin menevät rahat pystyn käyttämään itselleni tärkeämpiin kuten protskujauheisiin ja treenivaatteisiin. Sekä hemmottelemaan kihlattuani että itseäni. Nauttimaan elämästä minun tapaani.

Mieleeni on ikuistunut info, jonka Jutta Gustavsberg antoi Fitfarmin Superdieetin privaatti keskustelusivuilla. Yhden päivän reippaan alkoholin käytön jälkeen elimistä tarvitsee kolme päivää aikaa ”parantuakseen” eli toimiakseen taas kunnolla. Kahden ryypätyn päivän jälkeen elimistö tarvitsee kuusi päivää jne..
En millään ajatusmaailmalla pystyisi tekemään sitä kropalleni enää. Rakastan treenamista enemmän ja enemmän päivä päivältä.

Aloin miettimään näitä asioita kun aamupäivästä mieleni alkoi tehdä valkoviiniä. Viileää, puolikuivaa herkkua. Vieläkin se pyörii mielessäni. Ensi viikolla taitaa olla muutaman lasillisen paikka. Ehkä. Jos tekee mieli.

Minkälainen teidän ”suhteenne” alkoholiin on? 

xxo,
Janina